Tiistai, 13.11.2018 
Ano, Kristian

Kesäloman ihanin

Reilun parin viikon kesälomarupeama ei tuottanut tällä kertaa yhtään elistä, vaan mitäpä tuosta. Kaikki tarjokkaat olivat kaukana reitiltä väärään aikaan. Lähinnä kismittämään jäivät neitokurki, arokotka, tulipäähippiäinen ja tundravikla, jotka paremmalla aikataulutuksella olisivat voineet onnistua vaikka kaikki, mutta kun ei niin ei. Hangon kyhmypilkkasiiven bongaussaaga on kehittynyt miltei farssiksi. Saapa nähdä, vieläkö vene- tai laivamatkoja järjestetään, ja onnistutaanko lintu vielä näkemään. Onnekkaita ne, jotka linnun ehtivät havaita. Se saattaa vieläkin oleilla seudun merivesillä, mutta bloggaaja taitaa antaa periksi. Juuri kun loma oli maanantaina päättymäisillään, tuli vielä tieto Kuortaneelta löydetystä ruusulokista. Lintu poistui paikalta sinä aikana, kun puksuteltiin junalla kohti Joensuuta ja iltavuoroa. Joskus on sujunut paremminkin. Se bongauksista tai paremminkin niiden väliin jäämisestä. Muuten kesäloma oli kerrassaan ihana, säätkin suosivat varauksin viimeistä viikonloppua lukuun ottamatta. Spontaani retkeily niin Pohjois-Karjalassa kuin Salossakin tuotti odotettuja lajeja. Varsinais-Suomessa kiikariin ja korviin sattui muun muassa rastaskerttunen, rytikerttusia, luhtakerttusia, viitakerttusia, pensassirkkalintuja, viitasirkkalintu ja ruisrääkkiä. Pohjois-Karjalassa retket suuntautuivat totutusti pääosin Enoon. Kultarintoja, mustapääkerttu, pikkusieppoja, idänuunilintuja, mustatiira ja ehkä harvinaisimpana lajina täysin yllättäen Uimaharjusta löytynyt pikkukultarinta. Oikein mukavaa ja leppoisaa siis molemmilla seuduilla, eikä mitään väliä, vaikkei mitään ”kovempaa” löytynytkään. Ei tarvinnut. Kesäloman ihanin juttu tapahtui 23.5. Kolvananuurossa. Siellä lauloi idänuunilintu kuusen latvassa, antoi ottaa itsestään jokusen kuvankin, ja linnun laulu tallentui ”inophonelle”. Siinä samalla kun yllä olevaa kuvaa otettiin, puun juurella tapahtui rengastus, joskin varsinaiset renkaat haettiin kaupasta vähän myöhemmin.  

Hikeä ja lähes kyyneleitä

Ensimmäinen lämpöaalto ja sitä seuranneet sateet ovat saaneet puutarhani kukoistamaan, vaikka ensimmäisen talven jälkeen tietenkin pelotti, nouseeko maasta mitään. Helatorstaina nakuttelin pihallemme kasvulavan, johon on jo uponnut kahdeksan säkkiä multaa. Ainakin kaksi säkkiä on vielä haettava ennen kuin yrttejä pääsee istuttamaan. Onneksi ei multa maailmasta lopu.

Lavan -  joka muistuttaa korkeutensa takia enemmän kompostia -  nikkarointi nosti hikeä pintaan, sillä siitä onkin taas vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi määrämittaan nitkuttanut käsisahalla tavaraa. Hieno siitä tuli, vaikkakin muutamia parannusideoitakin seuraavan mahdollista lavaa varten syntyi. Laitan kuvia, kunhan saan yritit istutettua.

Jatka lukemista

Ruostesorsan seikkailut jatkuvat

Pohjois-Karjalan lintukevään ehkä mielenkiintoisin lintuyksilö on ollut jo muutaman viikon alueella palloillut ruostesorsa. Toki voi olla niinkin, että ainakin osa havainnoista koskee eri yksilöitä, mutta ilmeisen mahdollista on, että kyseessä on ollut koko ajan sama lähinnä tulvapelloilla viihtynyt lintu. Ensimmäisen kerran ruostesorsa nähtiin 22.4. aamutuimaan Reijolan pelloilla, jossa sen nähtiin nousevan siivilleen ja suunnistavan lounaaseen. Ja kas: sama lintu nähtiinkin samana päivänä Liperin Kokonlammella. Seuraava havainto ruostesorsasta tehtiin Tornien taistossa 5.5. Outokummun Lahenjoensuun lintutornilla. Kolme päivää myöhemmin lintu lensi havainnoitsijoiden yli 8.5. Outokummun Sätöskoskella. Tänään perjantaina 11.5. ruostesorsasta tuli jälleen ilmoitus, nyt Ahonkyllän pelloilta Liperistä. Kerrankin lintu pysyi kutakuinkin aloillaan ainakin muutaman tunnin, ja sen ehti hyvin bongata Joensuusta asti ja kauempaakin. Todella komea lintu, kuten kuvasta näkyy. Kooltaan ruostesorsa on suuri, mitoiltaan se on kuin hanhi. Kauniit värit korostuvat etenkin lennossa. Euroopassa ruostesorsa on melko yleinen ja kesy puistolammikoiden laji, mutta Suomessa siitä tehdään vuosittain ehkä yksi tai korkeintaan muutama havainto. Kukahan näkee ruostesorsan Pohjois-Karjalassa seuraavan kerran ja missä?

 

Jatka lukemista

Siideripissis viimeisteli verityön

Kevät 2012 jää historiankirjoihin vuotena, jolloin jo jonkin aikaa henkitoreissaan kitkutellut suomireggae lopetettiin niskalaukauksella. Noin 15 vuoden ikään ehtineen musiikkityylin tappoivat samat henkilöt, jotka sen olivat synnyttäneetkin.Traaginen tapahtumasarja sai silloin vielä hyvältä vaikuttavan alkunsa vuonna 1997, kun Soul Captain Band perustettiin. Toki reggaeta oli ollut suomalaisessa musiikissa aiemminkin, mutta nyt Jamaika ja Suomi löivät kättä uskottavasti, hyvillä biiseillä ja jopa omaäänisesti. Enää korvat eivät punastuneet Riki Sorsan Reggae Ok -tunnelmissa ja pahin Jamaikan ja Afrikan matkiminenkin oli saatu alan piireissä kuriin. Samaan aikaan myös esimerkiksi Puppa J. porukoineen loi hienoa reggaeta. Seurasi parin vuoden nousukausi ja laadukkaan musiikin runsaudensarvi. Hyvin nopeasti nousukauden jälkeen Jukka Poika päätti myyttisen Kronoksen tavoin kuitenkin syödä lapsensa. Ensimmäinen vakava murhayritys oli vuoden 2007 Pläski-hitti, joka ei onnistunut musiikkityyliä kuitenkaan kuoppaamaan.  Apuun tarvittiin toinen suomireggaen suuruus ja Soul Captain Band -konkari Nopsajalka. Elokuu-yhtyeen renkutus Soutaa huopaa haavoittikin vielä murrosiän tuskissa pyörivää reggaeta kuolettavasti, ja Jukka Pojan oli helppo viimeistellä verityö kappaleellaan Siideripissis. Kaipaamaan jää sekalainen seurakunta musiikin ystäviä ja syyttömänä vierestä hirveyksiä seuraamaan joutuneita muusikoita, kuten Puppa J. ja Raappana.

Kuikat palasivat pesimäjärvilleen

Jään talvinen voima alkaa olla täysin selätetty maakunnan järvillä. Heti, kun vedet vapautuivat toukokuun alussa, palasivat uljaat kuikat pesimäjärvilleen. Kuikka kuuluu alkuperäisenä osana suomalaiseen kesäluontoon, erityisesti sen iltoihin ja öihin, jolloin kuikan hienot, erilaiset huudot kantautuvat järviltämme kauas. ”Kuk-kuiik, kuk-kuiik...”, ”kik”, ”orr” ja ”auu” ovat komeita ääniä, jotka kuullessaan paatuneimmankin suomalaisen mieli herkistyy. Kuikka on pariuskollinen lintu. Lapsuudesta jäi mieleen, kun kuikka hukkui kalaverkkoon mökkijärvellä keskellä kesää. Sen leski etsi edesmennyttä puolisoaan järvellä pitkään edestakaisin lennellen ja lennossa valittaen. Tänäkin keväänä sulia selaillessa on huomannut, kuinka kuikat uivat pareittain. Eräänkin kerran Rahkeenvedellä kellui kaikkiaan kolmisenkymmentä kuikkaa, ja melkein kaikki niistä näyttivät olleen pariskuntia, kukin matkalla millekin tutuksi tulleeksi järvelle pesimään. Poikasia kuikkapari saa joka vuosi vain yhden tai kaksi. Jos samaan ryhtyisi yhtäkkiä vaikkapa talitiainen, laji kuolisi nopeasti sukupuuttoon. Kuikan kannan pysymiseksi ennallaan tuo poikastuotto riittää oikein hyvin. Kuikkien massamuutto kuuluu arktikan hienoimpiin. Hyvällä onnella toukokuun lopussa voi päästä näkemään jopa useiden satojen kuikkien muuton. Yhdessä hajaparvessa voi olla kymmeniä yksilöitä. Erityisen komeaksi muuton tekee kuikkaparven tapa pysytellä koko ajan muodoltaan samana, kun kuikkalaivueet etenevät upeina yksikköinä kohti Vienanmerta ja Siperiaa. Arktisilla alueilla pesivät kuikat muuttavat pesimäseuduilleen paljon meikäläisiä myöhemmin, sillä vielä kuun tässä vaiheessa jää pitää Venäjän pohjoisosien järvet otteessaan. Kuikkien mukana muuttaa myös kaakkureita, ja jos oikein onni potkaisee, parvesta voi löytää jääkuikan ja jopa amerikanjääkuikan.

 

Jatka lukemista

Risteymä olisi lentänyt Kesälahdelle asti

Vierailu viikon välein suunnilleen samoilla sijoilla antaa hyvän kuvan lintukevään vauhdikkaasta etenemisestä. Kun viikko sitten Enon Sarvingissa ja Pohjalla oli runsaasti sorsia ja kahlaajia, niin nyt tiistaina jäljellä esimerkiksi haapanoiden, tavien ja valkoviklojen määristä oli enää pieni osa. Sen sijaan tilalle oli ilmestynyt uusia lajeja, kuten käki, pensastasku, rantasipi, suokukko ja räystäspääsky. Ja lisää tulee käytännössä päivittäin. Samaan aikaan monet läpimuuttajat jättävät tältä keväältä hyvästit maakunnalle ja jatkavat eteenpäin pohjoista kohti. Tällainen laji on esimerkiksi järripeippo, joita on viime päivinä ollut Pohjois-Karjalassa todella suuria määriä pelloilla, pihoilla ja ruokintojen perkeillä. Pian niitä ei juurikaan enää näe, seuraavan kerran sitten syysmuuton aikaan. Kapustarintoja lepäilee ja ruokailee yhä kuivemmilla pellonosilla, mutta kohta nekin jatkavat matkaansa toki pienen osan jäädessä pesimään maakunnan soille. Suopöllö esitti tiistaina puolenpäivän aikoihin parastaan saalistuslennollaan Sarvingissa. Ilmeisestikin myyriä on seudulla jonkin verran tarjolla, sillä havaittujen suopöllön, sinisuohaukan ja tuulihaukkojen lisäksi irrallaan juoksennellut pystykorva roikotti myyrää hampaissaan Naurisojalla. Metsähanhien määrät ovat vähenemään päin samalla kun valkoposkihanhet vasta aloittelevat muuttoaan. Sepelhanhet tulevat viimeisinä, vasta toukokuun lopussa. Ne eivät jää maakunnan pelloille laiduntamaan, vaan muuttavat yli komeissa parvissa kohti Jäämerta ja sen rantoja. Metsähanhien joukosta on löydetty joitakin meri- ja lyhytnokkahanhea. Kuvassa vasemmalla oleva porkkananokkainen merihanhi laidunsi viime viikolla Paukkajan pellolla kuuden metsähanhen kanssa. Elämänpinnakin osui pitkästä aikaa kohdalle sunnuntaina. Parikkalasta löytynyttä amerikanhaapanaa piti käydä katsomassa, kun alkoi varmistua, ettei kyseessä ollut risteymä. Se oli muuten vain muutaman kilometrin päässä Kesälahden ja Pohjois-Karjalan rajasta. Niin tietenkin. Jos kyseessä olisi ollut risteymä, se olisi varmasti lentänyt Kesälahden puolelle.  

Elämäni langat

Kävin taannoisella Helsingin reissullani myös eräässä lankakaupassa, jota seuraan Facebookissa. Tämä liike, Villavyyhti, avasi Kangasalantiellä ovensa lokakuussa, mutta verkkokaupassa kauppaa taidettiin jo tehdä sitäkin ennen.  Minulle siitä mahdollisuudesta ei ole vielä ollut hyötyä: en vain voi ostaa lankoja hipelöimättä niitä ensin, tuntuma on niin tärkeä. Mahdollisuus päästä ihastelemaan netistä tuttuja lankoja omin käsin piti siis käyttää heti hyödyksi.

Onneksi olin juossut jo aamupäivän messuilla ihastellen kaikkea mahdollista, sillä kaupassa oli ihania lankoja ihanissa väreissä riitti enemmän kuin olisin osannut odottaakaan.  Ihania vihreitä, violetteja ja muita puhtaita ja kirkkaita värejä. Lankoja Suomesta ja kaukaa ulkomailta. Villaa, alpakkaa, silkkiä, puuvillaa, sekoitelankoja.  Ja miltä ne käsissä tuntuivatkaan!

Jatka lukemista

Sepelrastas ja tunturikiuruja

Harvalukuisten Lapin lintujen löytäminen muuttomatkallaan Pohjois-Karjalassa on aina sykähdyttävää. Keskiviikkona tässä asiassa kunnostauduttiin Enon Sarvingissa. Eikös se niin ollut, että Eno, Kaltimo ja monet muut sikäläiset paikannimet ovat Lappiin myöhemmin siirtyneiden ihmisten muinaista perua, ja Uimasalmen läpi uitettiin joskus poroja? Joka tapauksessa pellot vaaramaisemien katveessa tuntuvat olevan pohjoisten lajien mieleen. Ensin paikallinen lintuharrastaja löysi aamulla Otontuvan kohdilta räkätti- ja punakylkirastaiden joukosta sepelrastaskoiraan. Lintu oleili enimmäkseen pellossa nousten aika ajoin istumaan lähikoivuihin. Päivän mittaan rastaiden määrä paikalla väheni, ja siinä samalla katosi paikalta myös harvinainen sepelrastas. Puolenpäivän jälkeen paikalle saapuneet joensuulaisharrastajat eivät sepelrastasta onnistuneet enää näkemään. Lintuja, kuten rastaita, kottaraisia, västäräkkejä ja niittykirvisiä, oli kuitenkin alueella paljon, joten niitähän oli syytä jäädä katselemaan vähän tarkemmin. Sitkeys palkittiin, kun iltapäivän puolella urheilukentän ja nuorisoseurantalon lähimaastosta löytyi seitsemän kaunista tunturikiurua, nekin pysähtyneet lepäilemään ja ruokailemaan matkallaan Lappiin. Tunturikiurut haahuilivat välillä peltotiellä, välillä vielä osittain lumen peitossa olleella mullospellolla. Tunturikiuruja nähdään maakunnassa vuosittain, mutta aina kovin vähän. Laji on taantunut, ja seitsemän linnun parvea voi nykyisin sanoa jo suureksi. Kaunis, viheltävä kutsuääni erottui hyvin, vaikka taustalla soi voimakas kottaraisten, kulorastaiden, västäräkkien, niittykirvisten ja töyhtöhyyppien konsertti. Lintuja oli näkyvissä ja äänessä todella paljon. Juuri nyt maakunnassa vietetään kevään todellista lintujuhlaa. Vielä menee jonkin aikaa siihen, kunnes pellot sulavat kokonaan ja kuivuvat, jolloin ne pääosin myös muuttomatkallaan olevista linnuista tyhjenevät. Mitähän viikonloppuna ja vappuna mahtaakaan löytyä?

 

Hily-tiltaltti löytyi, pikkutikkaa ei

Lintukevät alkaa olla aivan parhaimmillaan, ja sen kyllä huomasi viikonloppuna maastossa. Kolme päivää tuli koluttua puskia ja pusikoita, metsiä ja pellonreunoja sekä sulapaikkoja, jotka tuntuivat laajenevan ihan silmissä. Hyönteisiä lenteli, kasvienversoja nousi maasta, ja monet olivat jo täydessä kukassa. Lunta oli vielä lähes kaikkialla, mutta se ei lintujen menoa enää estänyt. Västäräkit, pulmuset, töyhtöhyypät, niittykirviset ja monien muiden lintulajien runsaslukuiset edustajat hyppivät hangilla. Ja se äänimaisema... peipot, laulurastaat, punakylkirastaat, rautiaiset ja tiltaltit panivat sunnuntain auringossa parastaan. Uimaharjun ratapihalta löytynyt tiltaltti ei laulanut, mutta äänteli muuten kuuluvasti ja heleästi ”hi-ly” etsiessään ruokaa rannan pajupuskista. Tiira-havaintopalveluun pitikin syöttää havainto ”hily/hihku-äänisestä” tiltaltista, joka heti kiinnostavuudessaan pompahtikin etusivun ensimmäiseksi havainnoksi. Bloggaaja ei ole paljonkaan perillä siitä, mistä näissä hilyhihkuttaja-tiltalteissa on kysymys, mutta sellainen tuo yksilö joka tapauksessa oli. Ehkä lintutiede antaa joskus vastauksen tähänkin kysymykseen. Tiira-järjestelmään havaintoja syötetään ympäri maata juuri tähän aikaan vuodesta niin suuria määriä, että varsin nopeasti hily-tiltalttimme putosi kokonaan pois etusivun 25 tuoreimman, valtakunnallisesti mielenkiintoisen havainnon joukosta. Sekin kertoo siitä, miten paljon luonnossa ja lintumaailmassa juuri nyt tapahtuu. Iso osa linnuista on vasta palaamassa enemmän tai vähemmän pitkältä muuttomatkaltaan, kun taas joidenkin lajien pesimäpuuhat ovat jo pitkällä. Harakkapariskunta rakentaa tälläkin hetkellä pesää pihan tuijaan. Tikkojen rummutusinto alkaa vähitellen laantua, vaikka toki niitä yhä edelleen varsinkin aamuvarhaisella voi kuulla. Mistä tulikin mieleen, että vieläkään ei kohdalle ole Pohjois-Karjalassa osunut tämän vuoden aikana yhtään pikkutikkaa eikä harmaapäätikkaa. Valkoselkätikasta ja pohjantikasta havainnot sentään on jo tullut tehtyä, mutta ei noista kahdesta ensin mainitusta vähälukuisesta lajista. Nimensä mukaisesti pikkutikka on tikoista (selvästi) pienin, ja varmasti se on niistä myös vikkelin. Ja lajina yksi niistä, jonka soisi näkevänsä tai kuulevansa paljon nykyistä useammin.  

Yrttiä pukkaa sukasta

Muutamia hauskoja, yllättäviä ja käteviä käsityöideoita jäi mieleen muhimaan Helsingin kevään messuilta maaliskuun lopulta. Yksi tämänpäiväiseen takatalvioloon sopiva idea on Pienen ullakkopuodin villasukanvarsia muistuttavat purkinsuojukset (kuvassa).  Lämpimän ja kotoisen neuleen suojissa yrtitkin voivat hyvin, ja suojustahan voi aina vaihtaa sisustuksen värien mukaan.  Jos puikot kestävät käsissä, niin eikun kokeilemaan kotona. Jos ei, suojuksia voi tilata varmaan puodista.

 Minulle on jäänyt muutamista huovutetuista villapaidoista hihanpätkiä, joista voisi myös tehdä suojuksia. Pitänee kokeilla ideaa jossakin muodossa, sillä siinä vaan on jotakin niin veikeää.

Jatka lukemista