Perjantai, 21.9.2018 
Mervi

Pitsaa ja skumppaa

Tein viikonloppuna pitkästä aikaa pitsaa italialaisittain. Ero suomalaiseen pitsaan on se, että pohja on todella ohut ja täytteitä on hyvin vähän. Ohje on yksinkertainen ja nopea, mutta lopputulos aivan rautaa. Uuniin laitetaan vain tomaattikastikkeella ja mozzarellalla täytetty ja mahdollisimman ohut pohja. Ilmakuivattu kinkku ja rucola laitetaan pitsaan vasta sen tultua uunista. Ilmakuivattu kinkku on niin ohutta, että tulikuuma pitsa kypsentää sitä aivan riittävästi. Koko komeus kruunataan sormisuolalla ja oliiviöljylurauksella. Tällä kertaa en jaksanut tehdä tomaattikastiketta itse, vaan sotkin sekaisin tomaattipyrettä, ketsuppia, suolaa, mustapippuria ja sokeria. Toki pitsa olisi vieläkin parempaa, jos kuullottaisi pari sipulia ja valkosipulinkynttä ja keittelisi niitä tuoreiden tomaattien kanssa ja ajaisi lopuksi soosin tasaiseksi, mutta siihen menisi jo paljon pidempi aika.

Tällä kertaa ruokajuomana toimi ihan shampanja, vaikka Italiassa pitsa syödään yleensä oluen kanssa. Testissä oli vuoden viiniksi valittu shampanja, jolla juhlimme ystävän talokauppoja, normaalisti tuollaiseen retosteluun ei ole varaa. Champagne Pannier oli kuitenkin lievä pettymys; melko rypälemäinen ja ei kovin raikas. Keskihintainen cavakin ajaa mielestäni tuon tuotteen ohi, mutta en kyllä ole mikään kuplivan asiantuntija enkä suurkuluttaja.

Jatka lukemista

Ihanilla kevätmessuilla

Torstaina Helsingin Messukeskuksessa avautui jälleen Oma piha -messut, jotka vuorottelevat keväisin Kevätpuutarha-messujen kanssa. Messuanti on monipuolinen, joten jos viikonlopuksi ei ole mitään ohjelmassa, niin kannattaa kysäistä, vieläkö VR:n halpoja junamatkoja pääkaupunkiseudulle on tarjolla. Tosin fiksu tulee autolla, jolla saa kotiin kuljetettua kaikki ne ihanuudet, joita täällä on tarjolla yllin kyllin taimina, siemeniä, sipuleina ja leikkokukkina - muista tykötarpeista puhumattakaan.

Tänä aamuna Pasilassa paistoi keväisen lämpimästi aurinko, ja luntakin on enää siellä täällä, joten kevätfiilistä on tarjolla messuhallin ulkopuolellakin. Kaikilla neljillä nyt yhtäaikaa olevilla messuilla on yhteensä noin 630 näytteilleasettajaa, ja messuosastot kattavat 17 000 neliömetriä. Pohjoiskarjalaisiakin toimijoita on paikalla, joten kuulumisia voi käydä vaihtamassa tuttujen kanssa ainakin Viinijärven Kiven, Visitkarelia.fi:n, Artic storen tai liperiläisen leipomon osastolla. Nämä bongasin messuhallin käytäviltä, muitakin lienee paikalla.

Jatka lukemista

Lintuvisa käynnistyy lauantaina

Jo perinteeksi muodostunut Karjalaisen keväinen lintuvisa käynnistyy jälleen lauantaina 31.3. paperilehdessä ja verkko-Karjalaisessa. Tällä kertaa kilpailu on kuusiviikkoinen: joka lauantai julkaistaan kuva tunnistettavasta lintulajista. Kisassa arvotaan viikkopalkintoja, ja pääpalkintona on eniten oikeita vastauksia saaneiden kesken arvottava kiikari. Lintuvisan suosio on ollut keväästä toiseen erinomainen, ja runsaasti vastauksia toivotaan jälleen luonnosta kiinnostuneilta lukijoiltamme. Kuvissa esiintyvät linnut eivät ole kovin vaikeita tunnistettavia, mutta vaikeusastetta pyritään nostamaan hieman kisan edetessä. Lintukevät on edennyt Pohjois-Karjalassa tahmeasti, ja ero eteläiseen Suomeen on tällä hetkellä jopa tavallista jyrkempi. Lumipeite ei ota sulaakseen täkäläisillä pelloilla, ja senpä vuoksi muuttolintujen tulo on pysähtynyt muutaman sadan kilometrin päähän. Ainoastaan vesistöjen sulapaikat sekä Kontiosuon jätekeskus Joensuussa ovat tähän mennessä houkutelleet lähinnä lokkeja ja vesilintuja. Harmaalokkeja pyöriskelee Joensuussa jo useita satoja. Kiurut ja töyhtöhyypät esimerkiksi loistavat vielä poissaolollaan maakunnasta, kun taas lähes lumettomassa Etelä-Suomessa niitä on vaikka kuinka paljon. Mutta kyllä ne pian tännekin saapuvat, yhtä runsaslukuisina kuin aiempinakin keväinä. Lintujen käyttäytyminen on täälläkin kovin keväistä: viherpeipot esittävät taidokasta soidinlentoaan ja laulavat täyttä päätä, korpit taituroivat korkealla ilmassa, ja harakat ja varikset kantavat risuja nokassaan rakentaessaan pesiä. Kuvassa oleva valkoselkätikka kuuluu sekin lajeihin, jotka ovat käynnistelemässä pesimäpuuhiaan. Koiraaksi linnun tunnistaa punaisesta päälaesta. Valkoselkätikkakuva ei ole lintuvisaan kuuluva kuva, eikä niitä tässä blogissa julkaistakaan. Tunnistettavat kuvat löytyvät siis Karjalaisen sekä paperi- että omalta paikaltaan lehden nettiversiosta lauantaista 31.3. alkaen. Tunnistelemisiin!  

Kiurua ja sarvipöllöä odotellessa

Viikonloppuna pääsi pistäytymään parina päivänä Salon maineikkaalla Halikonlahdella, jossa on vuosien mittaan nähty vaikka mitä harvinaisuuksiakin. Tällä kertaa sellaisia ei silmiin sattunut, mutta lintuja kyllä riitti: kymmenittäin kiuruja ja töyhtöhyyppiä, muutamia kanadanhanhia, mustarastaita siellä täällä ja sokerina pohjalla kaksi sarvipöllöä, joista toinen lentelee oheisessa kuvassa. Sarvipöllöstä ei ole tehty Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen toimialueella vielä ainuttakaan havaintoa tänä vuonna, mutta vuorenvarmasti pian tehdään. ”Sarvarin” voi nähdä saalistuslennossa pellon yllä todennäköisimmin hämärän aikaan tai sitten yöaikaan kuulla sen tasaisen soidinhuhuilun: ”huu... huu... huu... huu... huu...”. Luonto oli muutenkin Varsinais-Suomessa kovin keväinen: pikkutikka kiikitteli soidinääntään, punarinta lauloi aamuvarhaisella täyttä päätä. Sepelkyyhky lensi tien päällä ja innostui sekin hetken päästä laulamaan. Tätä maanantai-iltana kirjoittaessa Joensuussa sataa pyryttää vaihteeksi lunta, sitä on tullut taas useita senttejä. Toinen iltapäivälehti julisti etusivullaan tänään, että nyt se kevät sitten tämän viikon lopulla tulee. Saapa nähdä, tuleeko vielä viikonloppunakaan, mutta kyllä se sieltä vielä tulee. Uusi lumihan on vanhan surma, päivä pitenee pitenemistään ja pian se aurinkokin taas ilmestyy näkyviin. Muuttolinnuista tehdään täälläkin kaiken aikaa uusia havaintoja, vaikka esimerkiksi etelärannikolla jo runsaslukuista kiurua ei ole vielä maakunnassa tänä keväänä tavattu. Harmaalokkien määrä Kontiosuon jätekeskuksessa ja Karsikon sulassa on lähennellyt jo kahtasataa, joutsenia on tavattu siellä täällä ympäri maakuntaa ja ensimmäinen telkkä ilmestyi pari päivää sitten Pielisjoen sulaan Joensuun keskustassa. Eikä siihen mene enää pitkä aika, kun ensimmäiset tyttö- ja nokkosperhoset lähtevät lentoon, leskenlehdet nousevat ja kärpäset ilmestyvät ikkunoille.

 

Ihku tyylipäiväkirja!

Pari viikko sitten sain arvosteltavaksi brittikuvittaja Gemma Correllin Tyylipäiväkirja. Miten pukeuduin tänään –kirjan (Nemo 2012, 112s.) ja innostuin välittömästi. Ideana on piirtää omia asukokonaisuuksia, ja siihen kirja antaa hyvän alun.

Kirjassa on lyhyt johdanto What I Wore Today –ilmiöstä Flickr-ryhmineen ja blogeineen ja loppu keskittyy olennaiseen. Omaa tyyliään voi kirjata ylös vuodenaikojen mukaan kirjan kevyesti ruudutetuille sivuille, joille on kevyesti hahmoteltu ihmisvartalokin. Inspiroivien WIWT-kuvien lisäksi kirja tarjoaa suunnittelusivuja muun muassa uudelle hiustyylille, kangaskassille ja unelmien bilevaatteille.  Kyseessä on siis ihku aikuisten värityskirjan ja muistikirjan risteytys, josta ei voi tulla kuin hyvälle mielelle.

Jatka lukemista

Pertti on kehitysvammainen. Pertti ei saa kahvia.

Pertti Kurikan nimipäivät on loistava punkbändi ja nyt siitä on tehty myös hieno dokkari Kovasikajuttu. Dokumentissa seurataan bändin jäsenten elämää sekä ensimmäisen sinkun äänityksiä ja keikkailua. Se, että kaikki Pertti Kurikan nimipäivien soittajat ovat kehitysvammaisia on sivuseikka, sillä ennen kaikkea kyseessä on bändin kasvukertomus. Samalla katsojan verkkokalvoille piirtyy kuitenkin vaivihkaa kuva kehitysvammaisten arjesta Suomessa. Dokkari onnistuu välttämään sosiaalipornon sekä kukkahattuilun eikä katsojalle tule edes missään vaiheessa tirkistelijämäinen olo, vaikka välillä mennäänkin todella henkilökohtaisissa syövereissä. Hieno saavutus. Ainoa miinus leffassa on, että siinä ei ole kuvamateriaalia viime kesän huikealta Ilosaarirockin keikalta. Jos dokumentti tulee vastaan, kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan. Toivottavasti Savon Kinot nappaa sen ohjelmistoonsa Joensuussa. 

Katso myös Joensuussa 16.3 kuvattu videohaastattelu.

Jatka lukemista

Kulman pojat on mainettaan parempi elokuva

Viime kesänä Joensuussa kuvattu jalkapallo/rakkaus/buddy-elokuva Kulman pojat on selkeästi mainettaan parempi elokuva. Pääkaupungin mediassa se lytättiin ensi-iltansa jälkeen homofobisena puskafarssina, mutta se on kyllä huutava vääryys. Elokuva sympaattinen, ihmisenkokoinen ja lämminhenkinen, vaikka kaikilla henkilöhahmoilla on myös puutteensa. Ja mikä parasta, elokuva on aidosti hauska. Niin hauska, että parissa kohtaa on pakko nauraa ääneen. Ja tämä täysin ilman kotikaupunkilisää.

Elokuvassa pienen kaupungin aikamiespojat seuraavat fanaattisesti suosikkijalkapalloseuransa räpellystä nelosdivarissa ja tappavat aikaa paikallisen urheiluliikkeen tiskin takana. Kuviot sotkee vastustajajoukkueeseen paluun tekevä ylimielinen maajoukkuepelaaja ja junnuja valmentava naishenkilö. Sinällään juoni ei tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä: kasvutarinaa ja rakkautta ja ystävyyttä jne. Elokuva on kuitenkin toteutettu miellyttävän maanläheisesti ja varsinkin pääosassa olevan Eero Ritalan roolihahmo on todella uskottava. Myös joensuulaislähtöinen Lotta Kaihua naispääosassa tekee komean suorituksen. Yleensäkin on virkistävää nähdä tuoreita kasvoja mikkoleppilampien ja pamelatolien sijaan. Viiltävimmän roolin tekee kuitenkin Ville Tiihonen hulluuden ja nerouden rajamailla taitelevana korpifilosofi Vesanderina.

Jatka lukemista

Tikli toistaa omaa nimeään

Terassikeleistä ei ole vielä tietoakaan, vaikka iltapäivälehdet lupailivat niitä jo viikko sitten, ja aurinkokin paistaa oikein helakasti tätä kirjoittaessa. Tuttuun tyyliinsä todellinen kevät viivyttelee tulemistaan, mutta päivä päivältä tässä on eteenpäin menty. Ja mennään. Päivän pituus Joensuussa on jo 11 tuntia ja 45 minuuttia, kevätpäivän tasaus on ensi tiistaina ja kesäaikaan siirrytään reilun viikon päästä. Muuttolintuja on toistaiseksi saapunut näille leveysasteille vähän. Harmaalokkeja, sinisorsia ja laulujoutsenia on ilmoitettu sieltä täältä. Kontiosuon jäteasemalta voisi jo löytää mustavariksen, eikä kauan kulu, kun kiirivät ensimmäiset tiedot kiuruista ja töyhtöhyypistä. Huhuilevia pöllöjä on maakunnassa ilmeisen niukasti. Tikkojen rummutusta sen sijaan on kuulunut siellä täällä jo jonkin aikaa. Teeretkin alkavat kerääntyä soidinpaikoilleen soille ja järvien jäille. Iiksenjoensuulla Joensuussa on viime talvien tapaan talvehtinut reilut 30 sinisorsaa. Niitä pitikin käydä Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen maaliskuun pinnakisan takia katsomassa viikonloppuna, niin harvoin kuin sinisorsia kehtaa bongatakaan. Kannatti käydä, sillä sorsia kuvatessa rantapuista alkoi kuulua kivaa ääntä. Linnut toistelivat omaa nimeään, ja ainakin yksi niistä innostui laulamaan. Kyseessä oli neljä tiklin, täällä hyvinkin vähälukuisen peippolinnun, korea parvi. Vilkas tikli ilmoittaa aina oman nimensä kutsuessaan lajitovereitaan: ”tik-lit”. Mainittu lintuyhdistys PKLTY ry täyttää muuten 40 vuotta. Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta saa sen omilta nettisivuilta. Kannattaa käydä tutustumassa, laittaa sitten kiikarit kaulaan ja lähteä etsimään kevään ensimmäisiä muuttolintuja.  

Hampurilaisia viikonlopuksi

En yleensä bloggaa ruoasta, vaikka siitä kovin pidänkin, mutta nyt kohdalle tuli niin hyvä resepti, että on pakko poiketa totutusta. Teimme viime viikonloppuna mieheni kanssa hampurilaisia itse alusta alkaen. Minä leipomisvastaavana sain tehtäväkseni tietenkin sämpylöiden teon, joten päätin tsekata jonkin reseptin netistä. Aiemmin leipomani kuohkeat perussämpyt ovat olleet ihan hyviä, mutta nyt halusin jotakin muuta. Vastaan tuli kolmesta blogista peräkkäin lähes sama resepti pikkuvariaatioin, mutta mietin silti kahdesti ennen kuin nostelin tarvikkeet pöydälle. Syynä tähän oli kohotusaika: se saattaisi venyä neljään tuntiin. Ok, meillä mies voi häärätä keittiössä innoissaan niinkin kauan, mutta minä en. Nälkäkuolemakin ehtii jo siinä ajassa tulla - vaikka vyötärölle kertyneellä vararavinnolla ehkä selviää siitäkin koettelemuksesta, mutta silti. Eikun härkää sarvista ja seuraamaan ohjetta tarkasti. Ohjeen voit tsekata suoraan Kuistan blogista, josta minäkin sitä seurasin (paitsi että tein kahdeksan sijaan vain kuusi isoa sämpylää). Alkuun kaikki meni hyvin: jaksoin vaivata taikinaakin sen 10 minuuttia, vaikka aluksi epäilinkin sen järkevyyttä. Sitten tuli ahaa-elämys: taikinan vaivaaminen on rentouttavaa ja mahtavaa puuhaa. Pitää ruveta vaivaamaan useammin. Kohotusajankin kestin hienosti lukemalla ja välillä katsomalla telkkaria. Juuri ennen kuin laitoin hienosti kohoneet sämpylät uuniin tajuntaan iski muistikuva parin tunnin takaa: unohdin suolan, kun mietin, onko meillä muuta kuin hippuista sormisuolaa lähettyvillä. Arg. Hampurilaista tuli sämpylöiden suolattomuudesta huolimatta aivan mahtavia. Mies teki naudan jauhelihasta kunnon pihvit, joiden lisäksi väliin laitettiin muun muassa vuohenjuustoa, salaattia ja HP:n savustetun makuista BBQ-kastiketta. Voin kertoa, että kyllä maistui. Sämpylöitä riitti seuraavalle päivällekin, ja ne maistuivat yhä todella hyviltä. Lisäsäväyksen niihin toi leipägrillissä otettu rapea pinta. Suosittelen.

Jos amerikkalainen menu kiinnostaa muutoinkin, niin tsekkaa Olli Sorjosen herkkuohjeet.

Lapinpöllö on aina upea ilmestys

Suomen toiseksi suurin pöllö, lapinpöllö, on upea lintu, joka harvoin eksyy kaupunkialueelle. Harvoin sitä näkee missään muuallakaan, mutta aina kun sen näkee, fiilikset nousevat korkeiksi. Lapinpöllö on hyvin harvalukuinen pesimälintu Pohjois-Karjalassa. Suuresta koostaan huolimatta se on rauhallinen ja hiljainen metsän eläjä. Vaimea soidinäänikin kuuluu hädin tuskin muutaman sadan metrin päähän. Voi vain kuvitella, millasia riemunkiljahduksia aiheutti pääkaupunkiseudun lintuharrastajissa se lapinpöllö, joka talvella eksyi Helsingin Lauttasaareen pariksi päiväksi. "Larussa" lapinpöllöä on harvemmin aikaisemmin nähty, jos koskaan. Joensuun Kuhasalosta löydettiin lapinpöllö jokunen aika sitten, ja tuskinpa uljas pöllö arvasi, millaisen kiinnostuksen kohteeksi se joutui. Kuhasalon lapinpöllö on ollut hyvin bongattavissa iltahämärän aikaan. Se on istuskellut rantapuissa ja tehnyt hienoja lentonäytöksiä Ukonlahden ruovikon yllä taustallaan satamarakennuksia ja Penttilän pilaantuneet maat. Joka joskus näkee lapinpöllön, ymmärtää luonnon arvokkuudesta ja sen säilyttämisen tärkeydestä varmasti aiempaa enemmän, paatuneimmatkin luonnonsuojelun vastustajat ainakin hitusen.