Keskiviikko, 21.11.2018 
Hilma

Ihku tyylipäiväkirja!

Pari viikko sitten sain arvosteltavaksi brittikuvittaja Gemma Correllin Tyylipäiväkirja. Miten pukeuduin tänään –kirjan (Nemo 2012, 112s.) ja innostuin välittömästi. Ideana on piirtää omia asukokonaisuuksia, ja siihen kirja antaa hyvän alun.

Kirjassa on lyhyt johdanto What I Wore Today –ilmiöstä Flickr-ryhmineen ja blogeineen ja loppu keskittyy olennaiseen. Omaa tyyliään voi kirjata ylös vuodenaikojen mukaan kirjan kevyesti ruudutetuille sivuille, joille on kevyesti hahmoteltu ihmisvartalokin. Inspiroivien WIWT-kuvien lisäksi kirja tarjoaa suunnittelusivuja muun muassa uudelle hiustyylille, kangaskassille ja unelmien bilevaatteille.  Kyseessä on siis ihku aikuisten värityskirjan ja muistikirjan risteytys, josta ei voi tulla kuin hyvälle mielelle.

Jatka lukemista

Pertti on kehitysvammainen. Pertti ei saa kahvia.

Pertti Kurikan nimipäivät on loistava punkbändi ja nyt siitä on tehty myös hieno dokkari Kovasikajuttu. Dokumentissa seurataan bändin jäsenten elämää sekä ensimmäisen sinkun äänityksiä ja keikkailua. Se, että kaikki Pertti Kurikan nimipäivien soittajat ovat kehitysvammaisia on sivuseikka, sillä ennen kaikkea kyseessä on bändin kasvukertomus. Samalla katsojan verkkokalvoille piirtyy kuitenkin vaivihkaa kuva kehitysvammaisten arjesta Suomessa. Dokkari onnistuu välttämään sosiaalipornon sekä kukkahattuilun eikä katsojalle tule edes missään vaiheessa tirkistelijämäinen olo, vaikka välillä mennäänkin todella henkilökohtaisissa syövereissä. Hieno saavutus. Ainoa miinus leffassa on, että siinä ei ole kuvamateriaalia viime kesän huikealta Ilosaarirockin keikalta. Jos dokumentti tulee vastaan, kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan. Toivottavasti Savon Kinot nappaa sen ohjelmistoonsa Joensuussa. 

Katso myös Joensuussa 16.3 kuvattu videohaastattelu.

Jatka lukemista

Kulman pojat on mainettaan parempi elokuva

Viime kesänä Joensuussa kuvattu jalkapallo/rakkaus/buddy-elokuva Kulman pojat on selkeästi mainettaan parempi elokuva. Pääkaupungin mediassa se lytättiin ensi-iltansa jälkeen homofobisena puskafarssina, mutta se on kyllä huutava vääryys. Elokuva sympaattinen, ihmisenkokoinen ja lämminhenkinen, vaikka kaikilla henkilöhahmoilla on myös puutteensa. Ja mikä parasta, elokuva on aidosti hauska. Niin hauska, että parissa kohtaa on pakko nauraa ääneen. Ja tämä täysin ilman kotikaupunkilisää.

Elokuvassa pienen kaupungin aikamiespojat seuraavat fanaattisesti suosikkijalkapalloseuransa räpellystä nelosdivarissa ja tappavat aikaa paikallisen urheiluliikkeen tiskin takana. Kuviot sotkee vastustajajoukkueeseen paluun tekevä ylimielinen maajoukkuepelaaja ja junnuja valmentava naishenkilö. Sinällään juoni ei tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä: kasvutarinaa ja rakkautta ja ystävyyttä jne. Elokuva on kuitenkin toteutettu miellyttävän maanläheisesti ja varsinkin pääosassa olevan Eero Ritalan roolihahmo on todella uskottava. Myös joensuulaislähtöinen Lotta Kaihua naispääosassa tekee komean suorituksen. Yleensäkin on virkistävää nähdä tuoreita kasvoja mikkoleppilampien ja pamelatolien sijaan. Viiltävimmän roolin tekee kuitenkin Ville Tiihonen hulluuden ja nerouden rajamailla taitelevana korpifilosofi Vesanderina.

Jatka lukemista

Tikli toistaa omaa nimeään

Terassikeleistä ei ole vielä tietoakaan, vaikka iltapäivälehdet lupailivat niitä jo viikko sitten, ja aurinkokin paistaa oikein helakasti tätä kirjoittaessa. Tuttuun tyyliinsä todellinen kevät viivyttelee tulemistaan, mutta päivä päivältä tässä on eteenpäin menty. Ja mennään. Päivän pituus Joensuussa on jo 11 tuntia ja 45 minuuttia, kevätpäivän tasaus on ensi tiistaina ja kesäaikaan siirrytään reilun viikon päästä. Muuttolintuja on toistaiseksi saapunut näille leveysasteille vähän. Harmaalokkeja, sinisorsia ja laulujoutsenia on ilmoitettu sieltä täältä. Kontiosuon jäteasemalta voisi jo löytää mustavariksen, eikä kauan kulu, kun kiirivät ensimmäiset tiedot kiuruista ja töyhtöhyypistä. Huhuilevia pöllöjä on maakunnassa ilmeisen niukasti. Tikkojen rummutusta sen sijaan on kuulunut siellä täällä jo jonkin aikaa. Teeretkin alkavat kerääntyä soidinpaikoilleen soille ja järvien jäille. Iiksenjoensuulla Joensuussa on viime talvien tapaan talvehtinut reilut 30 sinisorsaa. Niitä pitikin käydä Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen maaliskuun pinnakisan takia katsomassa viikonloppuna, niin harvoin kuin sinisorsia kehtaa bongatakaan. Kannatti käydä, sillä sorsia kuvatessa rantapuista alkoi kuulua kivaa ääntä. Linnut toistelivat omaa nimeään, ja ainakin yksi niistä innostui laulamaan. Kyseessä oli neljä tiklin, täällä hyvinkin vähälukuisen peippolinnun, korea parvi. Vilkas tikli ilmoittaa aina oman nimensä kutsuessaan lajitovereitaan: ”tik-lit”. Mainittu lintuyhdistys PKLTY ry täyttää muuten 40 vuotta. Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta saa sen omilta nettisivuilta. Kannattaa käydä tutustumassa, laittaa sitten kiikarit kaulaan ja lähteä etsimään kevään ensimmäisiä muuttolintuja.  

Hampurilaisia viikonlopuksi

En yleensä bloggaa ruoasta, vaikka siitä kovin pidänkin, mutta nyt kohdalle tuli niin hyvä resepti, että on pakko poiketa totutusta. Teimme viime viikonloppuna mieheni kanssa hampurilaisia itse alusta alkaen. Minä leipomisvastaavana sain tehtäväkseni tietenkin sämpylöiden teon, joten päätin tsekata jonkin reseptin netistä. Aiemmin leipomani kuohkeat perussämpyt ovat olleet ihan hyviä, mutta nyt halusin jotakin muuta. Vastaan tuli kolmesta blogista peräkkäin lähes sama resepti pikkuvariaatioin, mutta mietin silti kahdesti ennen kuin nostelin tarvikkeet pöydälle. Syynä tähän oli kohotusaika: se saattaisi venyä neljään tuntiin. Ok, meillä mies voi häärätä keittiössä innoissaan niinkin kauan, mutta minä en. Nälkäkuolemakin ehtii jo siinä ajassa tulla - vaikka vyötärölle kertyneellä vararavinnolla ehkä selviää siitäkin koettelemuksesta, mutta silti. Eikun härkää sarvista ja seuraamaan ohjetta tarkasti. Ohjeen voit tsekata suoraan Kuistan blogista, josta minäkin sitä seurasin (paitsi että tein kahdeksan sijaan vain kuusi isoa sämpylää). Alkuun kaikki meni hyvin: jaksoin vaivata taikinaakin sen 10 minuuttia, vaikka aluksi epäilinkin sen järkevyyttä. Sitten tuli ahaa-elämys: taikinan vaivaaminen on rentouttavaa ja mahtavaa puuhaa. Pitää ruveta vaivaamaan useammin. Kohotusajankin kestin hienosti lukemalla ja välillä katsomalla telkkaria. Juuri ennen kuin laitoin hienosti kohoneet sämpylät uuniin tajuntaan iski muistikuva parin tunnin takaa: unohdin suolan, kun mietin, onko meillä muuta kuin hippuista sormisuolaa lähettyvillä. Arg. Hampurilaista tuli sämpylöiden suolattomuudesta huolimatta aivan mahtavia. Mies teki naudan jauhelihasta kunnon pihvit, joiden lisäksi väliin laitettiin muun muassa vuohenjuustoa, salaattia ja HP:n savustetun makuista BBQ-kastiketta. Voin kertoa, että kyllä maistui. Sämpylöitä riitti seuraavalle päivällekin, ja ne maistuivat yhä todella hyviltä. Lisäsäväyksen niihin toi leipägrillissä otettu rapea pinta. Suosittelen.

Jos amerikkalainen menu kiinnostaa muutoinkin, niin tsekkaa Olli Sorjosen herkkuohjeet.

Lapinpöllö on aina upea ilmestys

Suomen toiseksi suurin pöllö, lapinpöllö, on upea lintu, joka harvoin eksyy kaupunkialueelle. Harvoin sitä näkee missään muuallakaan, mutta aina kun sen näkee, fiilikset nousevat korkeiksi. Lapinpöllö on hyvin harvalukuinen pesimälintu Pohjois-Karjalassa. Suuresta koostaan huolimatta se on rauhallinen ja hiljainen metsän eläjä. Vaimea soidinäänikin kuuluu hädin tuskin muutaman sadan metrin päähän. Voi vain kuvitella, millasia riemunkiljahduksia aiheutti pääkaupunkiseudun lintuharrastajissa se lapinpöllö, joka talvella eksyi Helsingin Lauttasaareen pariksi päiväksi. "Larussa" lapinpöllöä on harvemmin aikaisemmin nähty, jos koskaan. Joensuun Kuhasalosta löydettiin lapinpöllö jokunen aika sitten, ja tuskinpa uljas pöllö arvasi, millaisen kiinnostuksen kohteeksi se joutui. Kuhasalon lapinpöllö on ollut hyvin bongattavissa iltahämärän aikaan. Se on istuskellut rantapuissa ja tehnyt hienoja lentonäytöksiä Ukonlahden ruovikon yllä taustallaan satamarakennuksia ja Penttilän pilaantuneet maat. Joka joskus näkee lapinpöllön, ymmärtää luonnon arvokkuudesta ja sen säilyttämisen tärkeydestä varmasti aiempaa enemmän, paatuneimmatkin luonnonsuojelun vastustajat ainakin hitusen.    

Masokismia ja lehtiuudistuksia

Helsingin Sanomat on siirtymässä tabloidi-muotoon. Sama on jollakin aikataululla edessä luultavasti kaikilla Suomen sanomalehdillä. Eipähän siinä mitään, ei sillä muodolla ole niin väliä, kunhan sisältö pysyy tiukkana – tai tietysti ideaalitapauksessa tiukentuu entisestään. Helsingin Sanomien uudistusta odotan kuitenkin pienellä pelolla, sillä lehden Nyt-liitteen ulkoasumuutos meni metsään ja komeasti. Uusi Nyt on internet-ajan silppua, jossa erilaisten laatikoiden ja osioiden määrä korvaa niiden sisällön. Nettiä vastaan tapellaan sen omilla ehdoilla, ei printtimedian vahvuuksilla. On yöelämän kolumnistia ja katukulttuurin asiantuntijaa ja sitä sun tätä. Ei siitä kovin kauaa ole, kun Nytissä kerrottiin virallinen totuus esimerkiksi siitä, mitkä ovat viikon tärkeimmät levyuutuudet. Se, että jonkin bändin levy noteerattiin Nytissä, nosti myyntiä ja saattoi vaikuttaa esimerkiksi kauppojen päätökseen tilata kyseistä levyä valikoimiinsa. Samaa näkemyksellisyyttä lehdestä ei enää löydy, vaan kevyttä lätinöintiä jostain siististä ilmiöstä. Joensuulaista lukijaa ärsyttää myös korostunut helsinkikeskeisyys, vaikka siihen kai Helsingin Sanomien liitteellä onkin oikeus. Ärsyttää se silti. Oikeastaan vain kulttuuriaiheinen essee on ainoa uuden Nytin lukemisen arvoinen juttuformaatti. Siis jos unohdetaan viime perjantain (2.3.) rimanalitus, jossa mustasta yritettiin puhuttaa valkoista. Voi toki olla, että olen jo liian käpy ymmärtämään uutta Nyt-lehteä ja sen kaupunkilaisen coolia sisältöä. Perinteinen musiikkilehti Rumba uudistui sekin kolme numeroa sitten. Aluksi uudistus vaikutti onnistuneelta: pois silpusta kohti laajempia asiantuntija-artikkeleita ja selkeämpää taittoa. Uutta puhtia kesti noin kahden lehden verran, sitten muistin, miksi aikanaan lopetin Rumban tilaamisen. Se nurkkakuntaisuus, omahyväisyys ja itseriittoisuus. Ei sitä jaksa. Indiepätemistä ja oman egon paisuttelua. Esimerkiksi 50-vuotissynttäreitään viettävästä Riistettyjen Lasse Aaltosesta kertovassa jutussa alaotsikoidaan että: "...on Rumban aika kunnioittaa veteraania.". Sinällään täysin viaton lause, mutta särähtää korvaan. Aaltonen on varmaan haltioisssaan tästä harvinaislaatuisesta kunnianosoituksesta, jonka Rumba hänelle armollisuudessaan suo. Ehkä luen puolikasta lausetta kuin piru raamattua, mutta tämänkaltainen asenne välittyy tasaisin väliajoin Rumbaa lukiessa. Suomi on aivan liian pieni maa siihen, että musiikkitoimittajat olisivat rockmuusikoiden kaltaisia tähtiä, kuten angloamerikkalaisessa musamediassa on sen huippuvuosina päässyt käymään. Mutta. Uudistuksista ja kiukustani huolimatta luen kuitenkin molempien lehtien jokaisen uuden numeron. Mikä minussa on vikana? Olenko masokisti? Kaipa lehdille kiukkuaminen käy harrastuksesta siinä, missä muukin mielensäpahoittaminen.

Nainen tarvitsee kukkia aika ajoin

Jouluruusuni lopettivat kukinnan jo aikaa sitten, ja orkideakin suuttui vissiin sähköpatterin paahteesta ja tiputti kaikki kukkansa. Viherkasveillakaan ei mene vahvasti, mutta onneksi kevätaurinko jo pilkahtelee ja luo toivoa niiden selviämisestä. Kukaton talo on puutarhaihmisen silmiin jotenkin niin eloton ja himmeä, ettei sitä ainakaan näin keväällä kestä, kun pihakuume alkaa nousta. Niinpä taivuin lauantaina automarketin edukkaiden tulppaanien edessä, ja nappasin kärryyn pari puskaa. Johan tuota viivytystaistelua oli pari viikkoa menestyksekkäästi käytykin. Valkkasin valikoimista kermaan taittavan valkoiset, kerratut tulppaanit. Tarjolla olisi ollut muitakin värejä muttei kerrattuja kukkia. Kun sunnuntaiaamuna kurkkasin kirjastoon, yllätyin iloisesti. Venkulanoloiset kukkavarret olivat jämäköityneet vedessä yön aikana ja kukat alkaneet aueta kauniisti. Ihania kukkia! Kyllä nainen näköjään tarvitsee kukkia aika ajoin - tai ainakin minä, sillä tulen niistä niin hyvälle tuulelle. Juhlat-liitteeseemme, joka ilmestyi paperilehden välissä karkauspäivänä, tein juttua kukka-asetelmista ja -kimpuista. Kukkakauppaan mennessäni huomasin portailla korin täynnä aidonoloisia ruusuja. Hämärtyvässä illassa lyhdyn vieressä ne näyttivät todella kauniilta ja kutsuvilta, joten nappasin niistä kuvan vinkiksi itselleni. Hämmästyksekseni ne olivat ihan oikeita ruusuja. Kaupan floristin mukaan ruusut, tulppaanit ja neilikat toimivat hyvin pakkasessa ulkoasetelmissa. Kukat säilyvät hyvinä niin kauan kuin sää on muutaman asteen pakkasella. Tiesin kyllä, että tulppaaneja käytetään paljon jään kanssa, mutta puhtaina astelemina kukat ulkona olivat minulle uutta. Seuraavalla kerralla väännän keskitalven juhliin vaikka kranssin elävistä kukista. Nyt sellainen herkistely on jo vähän myöhäistä, kun aurinko saa räystäätkin tiputtamaan vettä. Se ei silti haittaa, pääseehän kohta möyrimään taas multaa! Sitä ennen voi mieltään piristää leikkokukilla.

Kuvagalleriassa lähikuvaa ihanista tulppaaneistani, kukkakaupan portailla olleista, jäätyneistä ruusuista sekä itselleni neulomista, varsimuunnoksella tehdyistä Lovikka-lapasistani, joista bloggasin jo aiemmin.

Robin jyrää Englannissa, toinen Kuhasalossa

Robinit ovat kovassa vedossa, eikä tässä nyt puhuta mistään laulajista. Robin van Persie upotti lauantaina Liverpoolin tämän kotikentällä kahdella maalillaan, joista varsinkin lisäajalla syntynyt voittomaali oli todella upea. Pakko mainita jalkapallosta vielä sen verran, että koko Liverpoolin joukkue on tehnyt tällä kaudella valioliigassa 30 maalia. Muuan Robin van Persie on iskenyt niitä Arsenalille yksin 25. Ja muuan van Persieltä nimensä saanut kani voi täällä Joensuussa kuuleman mukaan oikein hyvin. Mikäs siinä on Robin-kanin Cesc-kissan kanssa ollessa. Täytyy joskus esitellä nuo pienet karvanaamat vähän isommalle Samu-koiralle. Joensuussa on nähty alkuvuoden aikana toinenkin Robin, joka esiintyy oheisessa kuvassa. Kyseessä on Kuhasalossa sijaitsevalla linturuokinnalla ainakin vuodenvaihteesta asti viipynyt punarinta, jonka englanninkielinen lajinimi on Robin. Tämäkin Robin on selvinnyt talvesta ruokinnan turvin erinomaisesti, ja esimerkiksi lauantaina iltapäivällä se vaikutti hyvin pirteältä pikkulinnulta. Yksittäisiä punarintoja talvehtii harvoin näilläkin leveysasteilla. Suunnilleen kuukauden kuluttua lukuisat lajitoverit alkavat palata muuttomatkaltaan Suomeen, ja sittenhän niitä riittää. Punarinta on yksi yleisimmistä ja runsaslukuisimmista lintulajeistamme, jonka paitsi näkee myös kuulee usein. Helskyvää, sointuvaa laulua kuulee silloin joka puolella. Eläköön kaikki Robinit!  

Lapasen viemää

Sain aloitettua Lovikka-lapasten neulomisen puoliskolleni ennen kuin influessa kaatoi minut kokonaan petiin. Toivuttuani viimeistelin ne, ja eilen aloitin Satuhäiden lomassa jo toisen lapasen väkräämisen itselleni. Voisi sanoa, että olen lapasen viemä koko emäntä, sillä kerrankin noudatin tarkasti ohjeita, ja lopputuloksestakin tuli hyvä, kun heti älysin valikoida puikot oman käsialan mukaan. Mies sai perusharmaat tumput Isoveljestä, jota ostin Tumppurekasta, ja minun lapaset puolestaan syntyvät vihreästä Purosta, jota vahvistan valkoisella Seitsemällä veljekselle, jota puolestaan jäi joulupallokokeiluistani. Lisäksi kotona odottaa rekan lehdistökassissa olleet mustanruskeat Huopaset. Ehkä teen niistäkin lapaset, nyt kun olen vauhtiin päässyt. Sairaana maatessani katsoin välillä päiväsaikaan televisiota, ja bongasin taas kohtuuhyvän ohjelman, brittiläisen Luksusmuotia kaikille. Kyseessä on muuttumisleikkityyppinen ohjelma, jonka jokaisessa jaksossa muotiguru Gok opastaa naisia pukeutumaan vartalolleen sopivalla tavalla. Opastuksen ohessa Gok kokoaa perusvaatekaupoista neljä asua, jotka kilpailevat catwalkilla designluomuksia käyttävän stylistin asuja vastaan. Ohjelma saa minulta lisätähtiä toisen stylistin koirista, ne ovat nimittäin maailman ihanimpia mopseja! Televisio-ohjelmista suosikkini Satuhäät sen sijaan hämmentää mieltäni kovasti. Miksi ihmeessä nuoret ihmiset kiroilevat niin paljon televisiossa? Ja miksi kaikki ryyppäämiset oksenteluineen ja sängyssä olemiset on myös avattava katsojille? Myönnän, että huutelen välillä realismia kehiin, mutta kyllä häissä ja hääohjelmissa pitää olla myös utuista romantiikkaa ja sadun hohtoa. Jos draamaa ei muuten ole, onko se luotava typerällä käytöksellä? Minusta ei.