Tiistai, 18.9.2018 
Tytti, Tyyne, Tyyni

Kuka kumma koputtelee kuusimetsässä?

Vanhassa metsässä on aivan oma tunnelmansa talvellakin. Kaksi kuukkelia saapuu tervehtimään kulkijoita, hömötiaiset vilkastuvat ja terhakoituvat: nuhainen ”ti-ti-tsää-tsää...” kuuluu joka puolelta. Korea, oranssinpunainen pikkukäpylintukoiras istahtaa hetkeksi korkean kuusen latvaan: ”kip-plitt-plitt...”. Naaras vastaa vienosti läheltä, ja kohta nuo varmaan parittelevat. Käpylinnut ovat lintumaailman varhaisimpia pesijöitä, kevääntulon aistii ilmassa. Pakkasta on paljon, mutta päivä on pidentynyt joulusta jo yli 3,5 tuntia. Hieman kauempaa alkaa kuulua hiljaista koputusta, jossa on pieniä, epäsäännöllisiä taukoja. Tikka, mutta mikä tikka? Ei oikein kuulosta yleensä säännöllistä timpurin työtä tekevältä käpytikalta. Nuhjuinen polku päättyy, joten ei muuta kuin koivet umpihankeen. Lunta on alle puoli metriä, mutta lahkeet kastuvat pian. Kopsetta kohti vain, tikan aherrus kuuluu jatkuvan. Ääni on yhä lähempänä, mutta missä piileksii sen lähde? Lopulta lintu löytyy vanhan koivun rungolta vajaan kymmenen metrin korkeudesta. Se on mustavalkoinen, sen selkä on pystysuunnassa pitkälti valkoinen ja sen kupeilla on ohutta, mustaa viirutusta. Pohjantikka siis, vanhojen metsien hiljainen ja harvoin eteen sattuva eläjä, jonka kohtaaminen luonnossa tuntuu aina mukavalta. Keltainen päälaki paljastaa omaa savottaansa tekevän pohjantikan koiraaksi. Tikka napsuttelee nokallaan koivun runkoa, siirtyy välillä ylemmäs palatakseen kohta alemmas, mutta ei anna retkeilijöiden häiritä ruokarauhaansa. Odotellaan pohjantikkaa alemmas. Turhaan, lintu on löytänyt lounaansa koivun latvaosasta. Jääköön sinne aterioimaan, nähdään taas toiste. Mutta milloin? Harvassa nämä kohtaamiset ovat, edellisestä kerrastakin taitaa olla vierähtänyt jo puolitoista vuotta. Vanhat metsät ovat yhä harvemmassa.

Viirupöllö parvekkeen kaiteella

Talven kuvasaldoa läpikäydessä silmiin osui oheinen, tammikuun puolivälin jälkeen Joensuun Siihtalassa napattu otos. Omakotitalon asukkaat olivat aamulla löytäneet kyseisen pöllön makaamasta parvekkeen lattialla. Jonkin ajan kuluttua pöllö oli omin voimin siirtynyt parvekkeen tai terassin kaiteelle, jolle se oli jäänyt pitkäksi ajaksi torkkumaan. Kyseessä on viirupöllö, yksi Suomen suurimmista ja komeimmista pöllöistä. Lintua kuvatessa heräsi epäilys, ettei kaikki ole kohdallaan: joko lintu on pahoin nälkiintynyt tai itsensä loukannut. Tai molempia. Iltapäivällä pöllö oli kuitenkin poistunut kaiteelta ja talon pihapiiristä jonnekin, melko varmasti omin siivin. Ehkä se vain halusi lepäillä aikansa päivänvalossa. Taivaalla lentäneiden varisten raakkumiseen pöllö reagoi nostamalla vähän päätään, mutta muuten se tuntui nukkuvan kuin Ruususen unta. Talvisaikaan tällaisia huonokuntoisen oloisia pöllöjä ja myös haukkoja tapaa aina silloin tällöin. Jos linnulla todella tuntuu olevan hätä, silloin kannattaa soittaa paikalle palokunta. Pohjois-Karjalassakin on muutamia eläinten- ja lintujenhoitajia sekä eläinlääkäreitä, jotka ottavat hoitaakseen nälkiintyneitä, loukkaantuneita tai sairaita yksilöitä. Palokunnat osaavat toimittaa linnut hoitajille. Lain mukaan hoitovastuun tällaisista eläimistä kantaa valtio, mutta käytäntö on jotain aivan muuta. Lintujenhoitajat joutuvat usein omasta pussistaan maksamaan ylläpitökustannukset, mikä ei voi olla oikein. Eläintenhoitajien työ on tärkeää, ja sitä pitäisi kannustaa. On nurinkurista, että tällaisesta auttamisesta he joutuvat päinvastoin itse maksamaan.  

Punaviiniä muovipullossa

Kävin eilen töiden jälkeen Alkossa hakemassa punaviiniä perjantai-illallisen kylkeen. Ajattelin, että ostan vaihteen vuoksi torstain Hesarissa pystyyn kehutun, joskin hieman tyyriin, italialaisen punaviinin, sillä viime aikoina on tullut keskityttyä eteläamerikkalaisiin punkkuihin. Noh, haluamaani laatua ei löytynyt, mutta silmääni pisti uusi luomupunkku. Vielä kun hyllynpäädyn esittelytekstikin miellytti, nappasin lekan käteeni.

Yllätys oli suuri, kun pullo antoi periksi sormenpäideni alla; pullo oli muovia ja vielä sitä lötterömuovia, ei paksua ja kovaa niin kuin limsapulloissa ennen vanhaan. Ainakin minulta on muoviset viinipullot menneet täysin ohi tutkan ja vielä luomuksi mainostetussa laadussa. Liekö sitten muovi helpommin kierrätettävää kuin lasi, en tiedä.

Jatka lukemista

Ihana kuhina Tumppurekassa

Kävin aamupäivällä Joensuun torilla Marttojen ja Novitan Tumppurekassa, ja sieltä saadulla energialla on menty tämä päivä vauhdikkaasti eteenpäin.  Liikkeellä oli kaikenikäisiä naisia ihastuttavissa talviasusteissaan: itse tehtyjä hattuja ja pipoja, erilaisia kaulahuiveja ja kaulureita sekä lapasia. Rekassa riittikin katseltavaa, kun myytävänä olevien lankojen, puikkojen ja lehtien sekä näytteillä ja tekeillä olevien lapasten lisäksi piti bongailla kävijöiden ihanuuksia.  Oli huovutettuja hattua, palmikkoneulepipoa, pitsihuivia, mohairpäähinettä ja niin edelleen.

Rekan keskellä martat opettivat Lovikka-lapasten tekoa, ja minäkin kahmin ohjeita mukaan. Jos tekisin pitkästä aikaa itse lapaset. Ideoiden siivittäjäksi ja toteuttamisen helpottamiseksi piti tietenkin ostaa uusia lankoja – kohtuudella tällä kertaa – sekä uudet bambupuikot koiran pureskelemien tilalle.  Katsotaan, mitä niistä syntyy. Ehkä ainakin kaulahuivi miehelle – ensi talveksi.

Jatka lukemista

Mitä tapahtui Madonnalle?

Uutiset kertovat, että kohta 12. studioalbuminsa julkaiseva popin supertähti Madonna saapuu myös Suomeen. Madonnan uusi MDNA-niminen levy ilmestyy 26. maaliskuuta ja Helsingissä hän esiintyy elokuussa.

Kysymys kuuluu, ketä se kiinnostaa?

Jatka lukemista

Paimion mäntysirkku

Bloggaajasta riippumattomista syistä kirjoittelussa on ollut taukoa joulusta lähtien, mutta tässä sitä taas tullaan. Tauon aikana retkiltä on kertynyt muistiin ja kameran kortille kaikenlaista kivaa. Aloitetaan purkaminen poikkeuksellisesti maakunnan ulkopuolelta eli Paimiosta, jossa kuvan sirkku ikuistettiin tiistaina tammikuun viimeisenä päivänä.

Jos joku ei tiedä, Paimio sijaitsee Varsinais-Suomessa Salosta hieman matkaa Turkuun päin. Salossa vierähti lomaillessa viikko, jonka aikana kuvan sirkku tuli nähtyä kahdesti, toisella kerralla vieläpä läheltä, pitkään ja hyvin.

Jatka lukemista

Sisustuksen välikausi

Havahduin viime viikon pakkasten aiheuttamassa mökkihöperyystilassani siihen, ettei minusta ole talvisisustajaksi – siis ihmiseksi joka pukee kotiaan talveen ja jouluun siten, ettei  juhla-aikaan ostettuja koristeita tarvitse raivata heti tammikuussa pois.  Ei näköjään toimi minun kohdallani – tai sitten olen sortunut johonkin aloittelijan mokaan.

 Ostin esimerkiksi olohuoneen ruskealle sohvalle pari valkoista ja hieman pörröistä tyynyä, jotka eivät ole mitenkään jouluiset. Silti ne alkavat jo olla nähdyt. Pitsiset lumihiutalekoristeet vitriinikaapin ovissa tuntuvat myös olevan väärässä ajassa.  Vaalea olohuoneen mattokin tuntuu tylsältä, ja miksi ihmeessä en ole vaihtanut valkoisia keittiön verhoja joihinkin värikkäämpiin?

Jatka lukemista

Yksinkertaista, rakas Watson

Sherlock Holmes on yksi elokuva- ja tv-historian kuvatuimmista hahmoista. Arthur Conan Doylen luomasta yksityisetsivästä on tehty useita satoja elokuvia tai tv-sarjojen jaksoja. Nykyisen kierrätyksen aikana myös Hollywood ja BBC ovat tarttuneet salapoliisiin ja tehneet uudet tulkinnat klassisesta hahmosta. Parhaillaan elokuvissa pyörivä Sherlock Holmes: A Game Of Shadows on itsenäinen jatko-osa Guy Ritchien vuonna  2009 ilmestyneelle Sherlock Holmes -elokuvalle. Pääosissa ovat uutta kultakautta elävä, karismaattinen Robert Downey Jr. ja perusvarma Jude Law. Elokuva on todella pöhkö, mutta erittäin viihdyttävä ja näppärä seikkailuelokuva. Juoni on melko suoraviivainen ja arvattava ja Sherlockin päättely on aivan luonnottomalla tasolla. Kaiken lisäksi Sherlock on hulluuden partaalla keikkuva sekakäyttäjä ja väkivaltainen juoppo, jossa ei ole hiventäkään pidättyvää ja etäistä aristokraattia. Siis nappirooli värikkäästä elämästään tunnetulle Downey Jr:lle. Guy Ritchien tulkinta klassisesta hahmosta on hyvin hollywoodmainen ja uppoaa varmasti samaan yleisöön, joka pitää Pirates of the Caribian -seikkailuista. Toimii siis erittäin hyvin, ellei sitten suhtaudu Sherlock Holmesin -hahmoon uskonnollisella vakavuudella. Elokuvasarjassa on potentiaalia vaikka kuinka moneen jatko-osaan, kunhan pääosanesittäjät pysyvät kelkassa ja budjetit mahdollistavat näyttävät historialliset ympäristöt.

 

Jatka lukemista

Dvd-boksit pelastivat tv-sarjat

Aioin käsitellä Leipää ja sirkushuveja -blogissani kulttuuria ja ruokaa, kahta intohimoani. Molemmissa lajeissa kiinnostukseni on melko laaja-alaista: rakastan roskaruokaa siinä missä ranskalaisen keittiön klassikoitakin ja katson mielelläni seikkailuelokuvia, mutta myös ranskalaisia elokuvaklassikoita, kunhan ne ovat hyviä. Olen siis kaikkiruokainen, jos vain laatu on kohdillaan. Blogissa ajattelin käsitellä kulttuurin ja ruokakulttuurin sellaisia puolia, jotka eivät paperilehteen istu. Tällaisia voivat olla vaikka bändien uudet singlet, yksittäiset kotiruokareseptit, ravintolareissut, illan tv-ohjelmat ja niin edelleen. Aloitetaan tv-ohjelmista. Tv-sarjojen suosio ja arvostus on taas viime vuosina noussut, ja useat Hollywood tähdetkin etsiytyvät telkkariin. Yhdeksi syyksi on esitetty dvd-boksien yleistymistä. Ne mahdollistavat pitempien ja monimutkaisempien juonikuvioiden rakentelun, sillä jaksojen katsomisen väliin ei tarvitse tulla viikon taukoa. Tv-sarjat alkavat budjeteiltaankin lähestyä jo elokuvia. Tällä hetkellä Suomen telkkarissa pyörivistä sarjoista olen hommannut ja katsonut dvd-boksit jo loistavista Boardwalk Empirestä (kuvassa) sekä The Big C:stä. Game of Thrones on tilauksessa ja Pasilan viimeisin pitänee hommata pikimmiten. Dvd-boksit pelastavat pakkassunnuntain, kun ulos ei uskalla mennä ja telkkari pursuaa vain uusintojen uusintoja. Yhteistä mainituille sarjoille on laadun lisäksi se, että ne tulevat Ylen kanavilta. Kaupalliset kanavat tuntuvatkin hävinneen sarjakisan, Nurse Jackie on ainoa katsomisen arvoinen draamasarja kaupallisilla kanavilla. Suurin kysymys lienee, miksi Frendejä ja Frasierejä näytetään tuhannetta kertaa uudelleen prime timessä, kun taas Modernin perheen ja 30Rockin kaltaiset komediahelmet kätketään myöhäiseen yöhön?  Kaikkien aikojen tv-sarjat top 5. 1. Twin Peaks (1.tuotantokausi) -Ehdottomasti maailman kovin sarja. Tunnelma kohdillaan. Hiipii ihon alle, eikä jätä rauhaan. Pakko katsoa yhdeltä istumalta. Teki lapsena uskomattoman vaikutuksen, kun sitä salaa katsoi. Musiikki, kuvat ja melodramaattisuus toimivat saumattomasti yhteen. Toisella tuotantokaudella tunnelma valitettavasti lätsähtää, mutta onneksi David Lynch tekee paluun ohjaajan penkille viimeisessä jaksossa, joka onkin taas vertahyytävä. 2. Rooma -Huikea historiallinen spektaakkeli, jossa voi nähdä viittauksia myös nykymaailmanmenoon. Seksiä, väkivaltaa ja politiikkaa. Yhden jakson budjetti suurempi kuin keskiverron suomalaisen kokoillan elokuvan, ja se kyllä näkyy. Kaikkien Italia-fanien pakkohankinta. 3. The Wire -Maailman hienoin poliisisarja. Alkaa hitaasti, mutta sytyttyään on aivan liekeissä. Ensimmäisellä tuotantokaudella aivan huomaamatta alkaneet juonikuviot nivotaan viiimeisellä tuotantokaudella vaivattomasti yhteen. Käsikirjoittamisen juhlaa. Jokainen tuotantokausi näkökulmataan eri tavalla. Mukana ovat slummien huumekauppiaat, satamatyöläiset ammattiliittoineen, koululaitos ja lehdistö. Huhun mukaan syyttäjänvirasto oli toivonut sarjalle jatkoa, sillä se oli niin todenmukainen kuvaus jenkkien oikeuslaitoksen ja yhteiskunnan nykytilasta. Uskoo ken haluaa, mutta sarja on rautaa. 4. Sopranos -Mafia toimii aina. Samoin vankila-aiheiset jutut, joten Sopranoksen kisa listasijoituksesta Oz - Kylmä rinki -sarjan kanssa oli kova. Sopranos kuitenkin nousee piirun verran ohi, ei vähiten avoimen ja monitulkintaisen loppuratkaisunsa ansiosta. 5. Treme Wiren tekijöiden uusi sarja, joka sijoittuu hurrikaani Katrinan jälkeiseen New Orleansiin ja seuraa muusikoiden ja kokkien arkea. Vasta yksi tuotantokausi dvd:llä ja ei ole vielä näytetty Suomessa. Vielä Wireäkin hitaampi tempo, mutta sarja koukuttaa välittömästi. Huikea määrä tunnettuja muusikoita soittaa joka jaksossa. Jo ensimmäisen jakson jälkeen huomaa etsivänsä netistä halpoja lentoja New Orleansiin. Saattaa nousta uusien tuotantokausien myötä vaikka miten korkealle listalla.  

Pakkasen puremia päiviä

Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää -laulu lapsuudesta tuli mieleeni, kun sunnuntaiaamuna katsoin ulos ikkunasta. Mittarissa -24 astetta, puut upeassa kuurassa, kuulas taivas ja aurinko. Ihanaa! Äkkiä koiran kanssa ulos ja sitten hakeamaan liiteristä puita hellaan ja pönttöuuniin. Olipa rentouttavaa juoda aamukahvia ja lukea lehteä hiljaisuudessa, puiden räiskyessä hellassa. Aina välillä oli kurkattava ulos: vihdoinkin upea talvipäivä. Vietin pitkästä aikaa kunnon leposunnuntaita, vaikka välistä mietin, pitäisikö sitä tai sittenkin tätä. Ei pidä. Välillä pitää vain ladata akkuja ja olla tekemättä mitään. Niinpä katselin hassuja tv-sarjoja, surffailin netissä etsien edullisia viikonloppumatkoja ja ihastelin muutamien sisustusblogien seesteistä tunnelmaa ja upeita kuvia. Hetken mietin puikkoihin tarttumista - kun iski taas pakottava tehdä jotakin konkreettista - mutta päätin jättää neulomisintoni kytemään Marttojen rekkakiertuetta varten. Tumppurekka tulee Joensuuhun runsaan viikon päästä perjantaina, ja tällä kertaa sieltä saa neuvoja Lovikka-lapasten tekoon. Ehkäpä innostun lapasista - edelliset olen tehnyt sukkien tavoin ehkä joskus yläasteella. Mukaan rekalle on ainakin llytettävä kolumbialainen ystäväni, joka opetteli tänä syksynä neulomaan ja on kovin innostunut käsitöistä. Toimiston ikkunasta parhaillaan avautuva maisema näyttää upealta, mutta samalla hyiseltä kaltaiselleni vilukissalle. Tänä aamuna mittari näytti lähes -30 astetta, ja samanlaista säätä on luvattu lähipäivillekin. Lukema on minulle ja näköjään nuoremmalle koirallemme jo liikaa: pikapyrähdys ulkona tassuja nostelleen. Onneksi talvesta voi nauttia myös uunin kupeessa ikkunasta maisemia katsellen.