Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Shakki

Pöytävoitot piristivät pohjoiskarjalaisia

  • Karjalainen

708 pelaajaa otti nelimiehisissä joukkueissa yhteen Helsingin Talissa joukkuepikashakin SM-kilpailuissa.

Loppukilpailua johti pitkään TammerShakki, mutta viimeisillä kierroksilla sekä espoolainen Matinkylän shakkikerho ja helsinkiläinen Aatos kiilasivat tamperelaisten ohitse.

Martinkylän mestaruusjoukkueessa pelasivat Asko Hentunen, juniori Toivo Keinänen, Vadim Moisejenko ja Daniel Ebeling.

Joensuun Shakkikerhon ykkösjoukkue Aarne Saastamoinen, Marko Jönhede, Timo Porrasmaa ja Pekka Vainikka oli lopulta 1. sijoitusryhmän 18:s eli kokonaistuloksissa sijalla 46.

Kesälahden joukkue oli 79:s, JoeSK:n kakkosjoukkue 89:s, JoeSK III 129:s ja JoeSK IV 162:s.

Lisäksi kaksi JoeSK:n pelaajaa, Heikki Arppi ja Olavi Riikonen edustivat Suomen Kirjeshakkiliiton joukkuetta. Arppi on Kirjeshakkiliiton puheenjohtaja ja Riikonen taloudenhoitaja. Kirjeshakkaajien sijoitus oli 66:s.

Henkilökohtaisesti nähtiin monta hyvää pohjoiskarjalaista suoritusta. JoeSK:n ykkösjoukkueessa sekä Timo Porrasmaa että Pekka Vainikka ylsivät kelpo suorituksiin. Porrasmaa oli finaalipäivänä pöytänsä kuutonen.

Ykkösmies Aarne Saastamoinen innostui välillä komeisiin voittoihin, kuten Jyrki Kiltistä (2291) ja Teemu Virtasesta (2284).

Kesälahden ykköspelaaja, Joensuun Shakkikerhon I divisioonan joukkueeseen palaava Aleksander Dokutshajev oli lauantain karsinnoissa pöytänsä toiseksi paras suurmestari Tomi Nybäckin jälkeen ja voitti sunnuntaina sijoitusryhmän pöytänsä ”Doku” pelasi turnauksen upeilla 87,3 prosentin tehoilla.

Pöytävoittoon sijoitusryhmässä ylsi myös JoeSK:n kakkosjoukkueen Pasi Fränti.

Kakkosjoukkueen Amjad Al Hajaj olisi myös voittanut pöytänsä, mutta yövyttyään Tampereella myöhästyi sunnuntai-aamuna junasta ja hävisi kuusi ensimmäistä peliään luovutuksella. Sen jälkeen hän voitti yhtä lukuun ottamatta kaikki pelinsä ollen luovutuksista huolimatta pöytänsä nelonen.

Heikki Arppi pelasi elämänsä turnauksen ja nosti vahvuutensa reilusti yli 2000 pisteen. Lauantaina hän oli pöytänsä nelonen voittaen muun muassa turkulaisen Teemu Topi-Hulmin (2317) ja pelaten tasan Etelä-Vantaan Henri Koskisen (2229) kanssa. Sunnuntaina Arppi oli pöytänsä toiseksi paras.

Alkukarsinnassa Tuomo Sieviläisen paras voitto tuli Lasse Lindqvististä (2169), Jönhedelle Jon Erikssonista (2128), Vainikalle Samuli Niemisestä (2262), Fräntille Seppo Aakiosta (2172) ja Reijo Juntuselle Juha Kemppisestä (2176).

Jönhede pelasi lisäksi tasapelin Jyrki Kytöniemeä (2336) vastaan.

Pekka Myllynen sai hyvän päänahan Kari Kinnusesta (2079) ja Antero Astikainen kokeneesta Helge Ruotasesta (2123). Pentti Viitikon pelit olivat alavireisiä, mutta arvokas tasapeli tuli Antti Virtasesta (2263).

Mestaruusryhmä, sijat 1.-28.: 1) MatSK I Espoo 81 /108, 2) Aatos I Helsinki 80 (vertailu 48), 3) TammerSh I Tampere 80, …16) Mikkelin SK I 52, 20) Lappeenrannan SK I 42.

Sijoitusryhmä 1, sijat 29.-56.: 1) TammerSh III 74 /108, …3) Petroskoi 67, 6) Kuopion SY I 59, 18) Joensuun SK I (Saastamoinen, Jönhede, Porrasmaa, Vainikka) 50,5, 28) KSY II 40,5.

Sijoitusryhmä 2, sijat 57.-84.: 1) Aatos III Helsinki 73,5 /108, …10) Kirjeshakkiliitto (Panu Laine, Petri Kopsa, Arppi, Riikonen) 57,5, 14) MikkSK II 55, 23) Kesälahti (Dokutshajev, Sieviläinen, Astikainen, Viitikko) 46.

Sijoitusryhmä 3, sijat 85.-112.: 1) Vaasan SS II 75,5 /108, …5) JoeSK II (Juha Kettunen, Juntunen, Fränti, Al Hajaj) 63,5.

Sijoitusryhmä 4, sijat 113.-133.: 1) Käpylän SK II Helsinki 48 /80, …12) Mikkelin kittaajat 39,5, 17) JoeSK III (Alia Dannenberg, Myllynen, Jari Heino, Miika Ranimäki) 34, 20) MikkSK III 32,5.

Sijoitusryhmä 5, sijat 134.-154.: 1) Ekenäs SK II 50 /80, …21) KSY III 21.

Sijoitusryhmä 6, sijat 155.-177: 1) MatSK VI 59,5 /88, …8) JoeSK IV (Florian Berger, Tauno Pääkkönen, Taneli Korhonen, Arvo Penttinen) 54,5, 13) LprSK II 44,5.

Joensuun SK:n pelaajat prosentuaalisessa järjestyksessä (alkuerät ja finaaliryhmät): 1) Dokutshajev (44,5 /51) 87,3 %, 2) Arppi (36 /51) 70,6 %, 3) Fränti (33 /51) 64,7 %, 4) Porrasmaa (31,5 /51) 61,8 %, 5) Vainikka (31 /51) 60,8 %, 6) Al Hajaj (30,5 /51) 59,8 %, 7) Ranimäki (25 /45) 55,6 %, 8) Saastamoinen (28 /51) 54,9 %, 9) Sieviläinen (24,5 /51) 48 %, 10) Korhonen (21,5 /46) 46,7 %, 11) Jönhede ja Juntunen (22,5 /51) 44,1 %, 13) Kettunen (21,5 /51) 42,2 %, 14) Berger (19 /46) 41,3 %, 15) Riikonen (19,5 /51) 38,2 %, 16) Penttinen (17 /46) 37 %, 17) Pääkkönen (16 /46) 34,8 %, 18) Dannenberg (15,5 /45) 34,4 %, 19) Myllynen (15 /45) 33,3 %, 20) Astikainen (16 /51) 31,4 %, 21) Heino (12,5 /45) 27,8 %, 22) Viitikko 9,5 /51) 18,6 %.

 

Viikon peli

Espanjan Bilbaon turnauksessa yhdysvaltalainen Wesley So otti taisteluvoiton hollantilaisesta Anish Giristä.

So-Giri, 1-0, Bilbao, 13.7.2016, italialainen peli (C50), kommentit Tapani Mustonen.

1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lc4 Lc5 4.O-O Rf6 5.d3 O-O 6.Te1 Rg4 7.Te2 Kh8 8.h3 f5

 

Mustan etuun johtaisi 9.hxg4?! fxg4 10.Rg5 g3.

9.Rc3 Rf6 10.Le3 Lxe3 11.fxe3 fxe4 12.dxe4 d6

Valkean kaksoissotilaan takia tietokone näyttää keskipelin aikana noin sotilaan etua mustalle. Käytännössä musta ei pääse missään vaiheessa hyödyntämään valkean uhkauksia.

13.a3 De8 14.Dd3 Rd8 15.Tf2 Le6 16.Taf1 a6 17.Rd2 b5 18.Lxe6 Rxe6 19.Rd5 Rd7 20.Txf8+ Rdxf8 21.c4 c6 22.Rc3 De7 23.b4 Rd7 24.Rb3 Rf6 25.Ra5 Dc7 26.Tc1 Dd7 27.cxb5 axb5 28.a4 bxa4 29.Rxa4 Tf8 30.Rb6 Df7 31.Rxc6 Rg5 32.Tf1 Dc7 33.Db5 Rgxe4 34.Rd5 Dd7 35.Rxf6 gxf6?!

 

Ehkä pelin ratkaiseva epätarkkuus. Parempi olisi luonteva 35...Rxf6. Valkea pääsee nyt parantamaan asemaansa mustan suojattoman ratsun kustannuksella.

36.Dd5 Rc3 37.Dc4 Ra4 38.b5 Rb6 39.Dd3 Tg8

Mustan heikot tasasotilaat kääntävät pelin valkean eduksi. Vaikka materiaali pysyykin pitkään tasoissa, valkea pystyy koko ajan parantamaan asemaansa ja kuningattarien vaihtumisen jälkeen saa tornilla ja ratsulla myös ratkaisevia mattiuhkauksia.

40.e4 De6 41.Td1 Rd7 42.Kh2 Rc5 43.Dxd6 Dxd6 44.Txd6 Rxe4 45.Te6 Rc5 46.Txf6 e4 47.Tf5 Rb7 48.Te5 Rd6 49.Rd4 Tb8 50.g4 Kg8 51.Kg3 Kf7 52.Rf5 Kf6 53.Kf4 Rxb5 54.g5+ Kg6 55.Te7

 

Mattiuhkaukset ratkaisevat pelin lopullisesti valkealle.

55...Th8 56.Kg4 h5+ 57.Kf4 (1-0).

Katso peli Java­laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:

http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2016/js160725.htm