Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno
Shakki

Yllätysvoittaja pikashakissa

  • Karjalainen

Kontiolahtelainen Heikki Arppi voitti monen vuoden tauon jälkeen Joensuun Shakkikerhon tammikuun pikashakin. Hänen edellinen osakilpailuvoittonsa oli vuodelta 2014.

Eroa muihin tuli selvästi. Ainoastaan kesälahtelainen Tuomo Sieviläinen sinnitteli 1,5 pisteen päässä, mutta kolmanneksi tulleeseen joulukuun voittajaan, Amjad Al Hajajiin tuli voittajasta jo kolme pistettä.

Kestomenestyjä Jukka Behm jäi seitsemänneksi, mikä on hänen huonoin sijoituksensa lähes koko tällä vuosituhannella.

Arpin luku nousi 98 pistettä yhdeksän vuoden takaista ennätystä (2059) hätyyttelevään 2051:een. Sieviläinen teki puolestaan uuden ennätyksensä 2083 ja Al Hajaj sivusi kuukauden takaista noteeraustaan 2042.

A-sarjassa ylsi ennätykseensä myös Teemu Honkanen (1879).

B-sarjan voitti Taneli Korhonen, joka kävi loppuvuodesta kokeilemassa Yhdysvaltain St. Louisissa sikäläistä shakkitasoa. Monta palkintoa sikäläiseltä shakkikerholta takasi hyvän tuntuman uuteen shakkivuoteen ja samalla syntyi JoeSK:n pikashakin vahvuusennätys 1577.  

A-sarja, 17 pelaajaa, keskivahvuus 1877: 1) Arppi 14,5 /16, 2) Sieviläinen 13, 3) Al Hajaj 11,5 (vertailu 78), 4) Pekka Vainikka 11,5 (74,75), 5) Marko Jönhede 11, 6) Tapani Mustonen 10,5 (67), 7) Behm 10,5 (60,25), 8) Honkanen 9,5, 9) Juha Kettunen 8, 10) Risto Niemelä 7,5, 11) Miika Ranimäki 6 (40,75), 12) Olavi Riikonen 6 (30,5), 13) Timo Piironen 5, 14) Jari Heino 3,5, 15) Pekka Myllynen 3 (15), 16) Pasi Fränti 3 (12,75), 17) Markus Laakkonen 2.

B-sarja, 9 pelaajaa, 1448: 1) Korhonen 12 /16, 2) Otto Lappalainen 10 (vertailu 34,88), 3) Pentti Viitikko 10 (34,38), 4) Tuomo Paulasto 10 (34), 5) Raimo Happonen 8,5 (31,75), 6) Arvo Penttinen 8,5 (26,25), 7) Nikolai Dimov 7, 8) Jari Timonen 4,5, 9) Gennadi Targiiainen 1,5.

Vuosikilpailu:

Yleiskilpailu /26 pelaajaa: 1) Arppi 20 pistettä, 2) Sieviläinen 18, 3) Al Hajaj 16,5, 4) Vainikka 15, 5) Jönhede 13,5, 6) Mustonen 12, 7) Korhonen 11,5, 8) Behm 11, 9) Honkanen 10, 10) Lappalainen ja Kettunen 9.

Vahvuus alle 1700 /11 pelaajaa: 1) Korhonen, 2) Lappalainen, 3) Viitikko 7,5, 4) Paulasto 6, 5) Happonen 5, 6) Heino ja Penttinen 4.

 

Viikon peli

Yhdysvaltalainen Wesley So on vahvoilla peleillään noussut ELO-listalla jo neljänneksi. Hollannissa pelattavassa Tata Steel -turnauksessa hänellä oli kuitenkin onnea kolmannella kierroksella. Unkarilainen Richard Rapport pelasi loistavaa peliä yli kolmekymmentä siirtoa, mutta kahdella huonolla siirrolla asema vaihtui mustan selvästä voitosta valkean selvään voittoon.

So-Rapport, 1-0, Wijk aam Zee, 16.1.2017, kuningasintialainen avaus (E18), kommentit Tapani Mustonen.

1.Rf3 Rf6 2.g3 b6 3.d4 Lb7 4.c4 e6 5.Lg2 Le7 6.O-O O-O 7.Rc3 Re4 8.Ld2 Lf6 9.Tc1 Rxd2 10.Dxd2 d6 11.d5 e5 12.e4 Rd7 13.h4 a5 14.Lh3 Rc5 15.Kg2 Lc8 16.Th1 Lxh3+ 17.Txh3 Dd7 18.Rh2 h5 19.f3 g6 20.g4 Kh7 21.Th1 Tg8 22.Dd1 Lg7 23.Rf1 Lh6 24.Kf2

 

Rapport keksii nyt yllättävän siirron ja saa aktiivisen otteen pelistä, valkeilla pelaava So jää yllättävän helposti alakynteen. Mustan hyökkäyksen valmistelut etenevät kuningassivustalla.

24… Lc1!?

Valkea ei tietenkään ratsuhaarukan takia voi lyödä lähettiä.

25.Rg3 Lxb2 26.Rb5 Lc1 27.gxh5 Lf4 28.Rc3 f5 29.hxg6+ Txg6 30.Rxf5 Tag8 31.Kf1 b5!

 

Musta on saanut voimakkaan otteen kuningaspuolella ja nyt hän saa valkealle heikon b4-sotilaan. Valkealle siedettävin jatko olisi nyt 32.Dc2 bxc4 33.h5 Tg5 34.Th4 Lg3 ja mustan hyökkäys jatkuu, mutta selkeää voittoa ei kuitenkaan vielä ole. Valkea jatkaa kuitenkin heikosti.

32.cxb5? Tg2 33.Db1

 

Mustan loistava peli päättyy valitettavasti seuraavaan siirtoon. Musta selvästikin tähtää g2-ruutuun, mutta pelijatkossa valkea pystyy sen ehjin nahoin estämään. Mustalla on kaksi voittojatkoa: toinen alkaa keskustan avaamisella 33…c6! ja toinen selkeämmin hahmotettava käy suoremmin g2-ruutuun siirrolla 33…Td2 uhaten siirtää toinen torni g2:een ja myöhemmin kuningatar tulee perässä. Myös ratsulla on d3-ruutu käytössä ja lähetti mukana hyökkäyksessä.

33…Df7?? 34.Re2!

 

Valkea pystyi tyrehdyttämään mustan hyökkäyksen käytännössä yhdellä siirrolla. Edellisellä siirrolla musta menetti voiton tasapeliasemaksi ja seuraavalla tasapelin selkeäksi häviöasemaksi. Ratsuhaarukoihin sorrutaan myös mestareidenkin peleissä.

34…Dg6??

35.Re7 Tf2+ 36.Kxf2 Dg2+ 37.Ke1 Tg3 38.Txg3 Dxh1+ 39.Tg1 Dxf3 40.Rxf4 De3+ 41.Re2 Rd3+ 42.Dxd3 Dxd3

Lyöntien jälkeen tilanne rauhoittuu ja valkealle on jäänyt voittoasema. Vaikka materiaalijakauma onkin epätavallinen, musta ei kuningattarellaan enää pysty aiheuttamaan todellisia ongelmia valkealle.

 43.Rg8 Df3 44.h5 Kh8 45.Tg6 Dh1+ 46.Kd2 Dxe4 47.Rf6 Db4+ 48.Ke3 (1-0)

Katso peli Java­laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:

http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2017/js170118.htm

 

Kuukauden tehtävä

Jan Hannelius (7.12.1916-7.3.2005)

2.palk. "I.P.A. Bulletin", 1948 Tehtäväniekka 4/2016

 

2 siirron matti (9+6)

Oheisen näytetehtävän laatijan, Jan Hanneliuksen, syntymästä tuli joulukuussa 100 vuotta. Hän oli laadinnan kansainvälinen mestari, kansainvälinen tehtävätuomari sekä Suomen tehtäväniekat ry:n kunniajäsen.

Ratkaisu: 1.Dg2! (2. Da2#) 1...R5- 2. Rc7#; 1...Rb6! Rec5#; 1...R6- 2. Rec5#; 1...Rb7! 2.Rc7#

 

Sommitelma

ChessTempo (http://chesstempo.com/chess-tactics.html)

Sommitelma (VS) (12+12)

Oheisessa pelitilanteessa valkeilla pelaavan on pystyttävä etsimään parhaat siirrot pelkällä laskutaidollaan. Sen harjoittamiseksi oheinen tehtävä on oiva keino.

Musta siirsi viimeksi lähettinsä g4:ään. Mikä valkean siirto johtaa voittoon?

Sommitelman ratkaisu: 0...Lg4 Voittoon johtaa 1. h3!

Mustan siirto 1...Tb2 ei riitä, sillä 2. Dxb2 Rxb2 3. Txd8 Txd8 4. hxg4! voittaa upseerin. 1...Lxe2 2. Txe2 Tb2 3. Dxb2 Rxb2 4. Txd8 Txd8 5. Txb2.