Keskiviikko, 5.8.2020 
Salme, Sanelma
Shakki

Puistoshakki avasi kesän kilpailukauden

  • Karjalainen

Joensuun shakkikesä alkoi kuun vaihteessa Pohjois-Karjalan puistoshakin mestaruusturnauksella. Eristäytymisen tuomaa pelihalukkuutta riitti, sillä vaikka Päivö-myrsky riepotteli illan tunteina välillä nappuloitakin kumoon, lähti mukaan ennätykselliset 19 pelaajaa.

Edellinen turnausennätys oli vuodelta 1996, jolloin mukana oli 16 pelaajaa. Samaan 16 pelaajan määrään yllettiin myös vuosina 2012 ja 2016.

Kun 55 ottelua turnauksessa oli pelattu, saattoi Joensuun Shakkikerhon puheenjohtaja Tapani Mustonen juhlia viidettä mestaruuttaan. Näin hän on enää yhden voiton päässä kultaennätystä jakavista Jukka Behmistä ja Mauri Näreahosta.

Pohjois-Karjalan mestaruuksista on jättilaudoilla pelattu vuodesta 1983 lähtien. Jokaisen kerran on ollut mukana kontiolahtelainen Heikki Arppi, jolle on 38 turnauksesta kertynyt myös 20 mitalia.

Mitali oli Mustoselle kymmenes, mitä enemmän on vain Arpilla ja Marko Jönhedellä (13).

Mukana on ollut 107 pelaajaa, joista 14 on voittanut mestaruuden ja 33 mitalin.

Nyt Arppi hävisi tasaisen loppuottelun, vaikka johti Aljechinin puolustusta valkeilla jo laadulla (tornilla lähettiä vastaan).

Pronssikamppailussa Risto Niemelä pelasi ensin tasapelin, mutta voitti toisessa pelissä Reijo Juntusen.

Lopulliset sijoitukset: 1) Mustonen 7 voittoa, 2 tasapeliä, 1 häviö, 2) Arppi 4-4-1, 3) Niemelä 6-4-1, 4) Juntunen 3-5-2, 5) Nikolai Antonov 5-0-3, 6) Tuomo Paulasto 3-2-2, 7) Miika Ranimäki 4-1-2, 8) Tuomo Turunen 2-3-1, 9) Pekka Nikkonen 2-0-3, 10) Miska Kärki 2-0-3 ja Eetu Torvinen 1-2-2, 12) Juha Kettunen ja Markus Laakkonen 1-1-2, 14) Venja Laakkonen 1-0-3, 15) Tauno Pääkkönen 0-0-3, 16) Alexei Antonov 0-1-2, 17) Henri Normaja, Juha Kalinen ja Nikolai Dimov 0-0-3.

 

Kausi jatkuu

ensi maanantaina

Joensuun Shakkikerhon maanantaiset peli-illat alkavat kolmen kuukauden tauon jälkeen ensi maanantaina kello 19 Joensuun ev.lut. seurakunnan puutarhakeskuksen kerhotiloissa, Rauhankatu 4.

Ohjelmassa on kesäistä 15+15 minuutin mestaruusturnausta, jota aloiteltiin jo 15 pelaajan voimin puistoshakin välipaloina. Mukaan voi ilmoittautua heinäkuun ajan.

Myös keväällä kesken jäänyttä pitkän pelin mestaruusturnausta jatketaan.

Seuraava pikashakkiturnaus on maanantaina 20. heinäkuuta.

 

Viikon peli

Joensuun Shakkikerho hävisi I divisioonan ratkaisuottelun Gambiittia vastaan Vantaalla kesäkuun puolessavälissä. Joensuulaisten ainoan voiton toi Tapani Mustonen, joka kukisti shakkimestari Markus Kiilin.

Mustonen-Kiili, 1-0, Vantaa, 13.6.2020, Neo-Grünfeld (D78), kommentit Tapani Mustonen.

1.d4 Rf6 2.g3 g6 3.Bg2 d5 4.Rf3 Lg7 5.c4 c6 6.O-O O-O 7.Rc3 dxc4 8.Re5

Valkean avaus ei ole täysin onnistunut ja musta voisi nyt siirtää 8...Rg4!, jolloin siirron 9.Rxc4 jälkeen musta lyö d4-sotilaan. Musta saisi joka tapauksessa edun, sillä valkea ei saa helposti uhraamaansa sotilasta takaisin eikä oikein muutakaan kompensaatiota.

8...Rbd7 9.Rxc4 Rb6 10.b3 Rfd5 11.Lb2 Rxc3 12.Lxc3 Rxc4 13.bxc4 c5 14.e3 Le6 15.Dd3 cxd4 16.exd4? Tc8

Valkean olisi pitänyt lyödä edellinen siirto lähetillä 16.Lxd4. Nyt valkea ei voi puolustaa c4-sotilasta, sillä 17.c5? Txc5! ei käy.

17.Lxb7 Lxc4?

Parempi on 17...Txc4, sillä silloin musta voittaa selkeästi sotilaan. Valkea ei voi puolustaa d4-sotilasta, esimerkiksi 18.Tfd1?? Dc7! ja musta kuningatar haarukoi valkean molemmat lähetit.

18.Dd2 Lxf1 19.Lxc8 Dxc8 20.Txf1 Dd7 21.Td1 e6 22.Lb4 Td8 23.La5 Tc8 24.d5 exd5 25.Dxd5 Dxd5 26.Txd5 Lc3?!

Olemme pelin käännekohdassa. Ilmeisesti musta haluaa varmistaa ainakin tasapelin pakottamalla vaihtamaan jommankumman upseereista. Lopputuloksena valkea saa kuitenkin torniloppupeliin hienoisen edun mustan haavoittuvan a7-sotilaan vuoksi. Tällä kertaa etu riittää valkean voittoon.

27.Lxc3 Txc3 28.Ta5 Tc7 29.f4 Kg7 30.Kg2 Kf6 31.g4 h6 32.Kf3 Tc3+ 33.Ke4 Tc4+ 34.Ke3 Tc7 35.Kd4 Ke6?

Loppupelistä on vaikea sanoa, milloin musta teki ratkaisevan virheen, mutta tässä vaiheessa musta tekee pari epätarkkuutta. Tasapelin näyttäisi pitävän 35.Td7+. Strategisesti mustan pitäisi pelata aktiivisemmin niin, että tarvittaessa a7-sotilaasta luovutaan ja käydään valkean takasotilaiden kimppuun.

36.Ta6+ Ke7 37.Kd5?

Valkean olisi pitänyt ensin siirtää 37.h4. Mustalla olisi nyt viimeinen mahdollisuus helpohkoon tasapeliin tornin aktivoinnilla 37.Tc2.

37...Td7+? 38.Ke5 Tb7

Vaikka materiaali on tasan, kuvion tilanne lienee jo valkean voitto. Seuraava b5-shakkauksen estävä siirto on tärkeä. Sen jälkeen peli etenee vääjäämättömästi valkean voitoksi.

39.a4! Td7 40. h4 Tc7 41.f5 gxf5 42.gxf5 h5 43.f6+ Kd8 44.Kf4 Kc8

Valkea voi valita kahdesta voittosiirrosta, toinen on pelisiirto ja toinen 45.Ta5.

45.Kg5 Tc5+ 46.Kh6 Kb7 47.Td6 Tc4 48.Kxh5 Txa4 49.Td7+ Kc6 50.Txf7 Kd6 51.Kg5 Ta1 52.Te7 Tg1+ 53.Kf5 a5 54.Te4 Tf1+

Musta kokeilee vielä  ansaa 55.Tf4?? Txf4+ johtaisi tasapeliin molempien korottaessa kuningattaren.

55.Kg6 Tg1+ 56.Kf7 Th1 57.Kf8 Tb1 58.h5 Tb8+ 59.Kf7 Tb4 60.Txb4 axb4 61.Kg7 b3 62.f7 (1-0).

Katso peli Java-laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:
http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2020/js200702.htm

 

Sommitelma

ChessTempo (http://chesstempo.com/chess-tactics.html)

Sommitelma (VS) (11+11)

Mustan viimeisen siirron 0...Dd5-c4 jälkeen vaihdot tarjoaisivat tasapelimäisen aseman, mutta mahdollisuus on voittoonkin. Miten valkean pitää jatkaa?

Ratkaisu seuraavalla palstalla.

 

Kuukauden tehtävä

Pentti Sola (1907-1940)

"Uusi Aura", 1935

2 siirron matti (5+4)

Pentti Sola oli 1920-1930-luvun lahjakkaita laatijoita. Hänen tehtäviään julkaistiin sekä kotimaisissa että ulkomaisissa lehdissä. Talvisodan viimeisinä päivinä Sola haavoittui vaikeasti ja kuoli noin kuukautta myöhemmin Kuopion Niuvanniemen sotasairaalassa.
Tehtävän lähetti Pertti Lehikoinen.

Tehtävän ratkaisu seuraavalla palstalla.

Kiinnostuitko? Klikkaa ja kokeile Digi-Karjalaista 1€ 1 kuukausi