Keskiviikko, 26.9.2018 
Kuisma
Shakki

Tapani Mustoselle puistoshakkimestaruus

  • Karjalainen

Tapani Mustonen voitti jo toisen kerran peräkkäin Pohjois-Karjalan puistoshakkimestaruuden Joensuun Mehtimäen keilahallin jättilaudalla.

Loppuottelussa Mustonen kukisti Juha-Matti Juurikaisen. Turnauksessa oli 13 pelaajaa.

Mustonen kärsi koko turnauksessa vain yhden häviön, mutta voitti kahdeksan muuta peliään. Loppuotteluvastustajansa hän voitti kerran jo alkusarjassa.

Pronssiottelu oli tiukkaakin tiukempi. Kolmen tasapelin jälkeen Marko Jönhede onnistui neljännessä pronssipelissä voittamaan Tuomo Turusen.

Sijoitukset: 1) Mustonen +8=0-1, 2) Juurikainen +5=2-2, 3) Jönhede +6=5-2, 4) Turunen +4=5-3, 5) Heikki Arppi +2=2-2, 6) Markus Laakkonen +2=0-3, 7) Reijo Juntunen +2=0-3, 8) Tauno Pääkkönen +1=0-3, lisäksi 1 luovutusvoitto, 9) Elmo Suikki +2=0-1, lisäksi 2 luovutushäviötä, 10) Olavi Riikonen ja Risto Räty +0=0-3, 12) Pekka Myllynen ja Nikolai Dimov +0=0-3.

 

Turunen jo

finaaliin

Tuomo Turunen selviytyi loppuotteluun Joensuun Shakkikerhon tämänvuotisessa mestaruusturnauksessa. Tammikuussa alkuerien osalta alkanut turnaus alkaa olla loppusuoralla, mutta monta viikkoa vielä menee ennen mitalistien varmistumista.

Turunen voitti välierässä Marko Jönheden 1,5-0,5.

Toisessa välierässä Elmo Suikki ja Risto Niemelä pelasivat kaksi ensimmäistä peliä tasan. Loppuotteluun selviytyy se, kumpi voittaa ensin.

 

Pääkkönen

voittamassa

Tauno Pääkkönen on voittamassa Joensuun SK:n kesäisen 15+15 minuutin mestaruusturnauksen. Hänellä on enää kaksi peliä pelaamatta ja pistemenetyksiä vähemmän kuin kaikilla muilla itseään paljon vähemmän pelanneilla.

Kärjen tilanne /17 pelaajaa: Pääkkönen 12,5 /14, Olavi Riikonen 9,5 /15, Elmo Suikki ja Marko Jönhede 9 /12, Risto Räty 8,5 /13, Heikki Arppi 8 /10, Pekka Myllynen 8 /14, Reijo Juntunen 7 /13, Tuomo Turunen 5,5 /8, Risto Niemelä 5,5 /10.

 

Viikon peli

Mäntässä pelatussa SM-turnauksessa yksi näyttävimmistä peleistä oli Daniel Ebelingin voitto valkeilla Sampsa Nyystistä. Avauksen jälkeistä upseerin uhrausta seurasi pitkä painostus, joka päättyi vääjäämättömään sotilaan korotukseen.

Ebeling-Nyysti, 1-0, Mänttä, 10.6.2013, Rétin avaus (A05), kommentit Tapani Mustonen.

1.Rf3 Rf6 2.c4 c5 3.Rc3 e6 4.g3 b6 5.Lg2 Lb7 6.O-O d6 7.Te1 Rbd7 8.e4 Le7 9.d4 cxd4 10.Rxd4 Dc7 11.Rdb5 Db8

Musta houkuttelee valkean upseerin uhraukseen, joka ei sinänsä ole harvinainen tämän tapaisissa asemissa.

12.Rd5!? exd5 13.exd5 Kf8

Mustalla on kiire suojata e7-ruudussa oleva lähetti. Kuningatarta ei voi siirtää Rxd6-shakkauksen vuoksi. Mustan upseerien kömpelö asema, erityisesti torni h8:ssa, antavat valkealle hyvän kompensaation uhratusta lähetistä. Seuraa tarkkaa laskemista vaativa vaihe, jossa mustan täytyy olla tarkkana, ettei hän joudu antamaan upseeria takaisin joutuen samalla toivottomaan asemaan. Toisaalta valkealla ei ole varaa löysiin siirtoihin.

14.De2 Dd8 15.Rd4 Re8 16.Rc6 Lxc6 17.dxc6 Re5 18.f4 Rg6

Musta on selvinnyt pahimmasta ja peli jatkuu hiukan rauhallisemmin. Laadun ottaminen 19.c7? Dc8 20.Lxc8 Dxc8 vain kuivattaisi valkean hyökkäyksen. Musta yrittää nyt saada upseeripelinsä toimimaan: torni h8:ssa pitää saada peliin mukaan. Tämän ajan valkea käyttää erityisesti kuningatarpuolen sotilasylivoiman hyväksikäyttöön.

19.Le3 h5 20.h3 Lf6 21.Tac1 Tc8 22.Ted1 De7 23.Kf2 Dc7 24.b4 Re7 25.b5 Rf5 26.Lf3 De7 27.Ld2 Ld4+ 28.Kg2 Dxe2+

Kuningattarien vaihto yleensä vie terää hyökkäävältä osapuolelta. Tällä kertaa valkealla kuitenkin on voittoon riittäviä ideoita.

29.Lxe2 Re3+ 30.Lxe3 Lxe3 31.Ta1 Lc5 32.a4 Ke7 33.Lf3 g6 34.Te1+ Kf8 35.Te2 Rg7 36.Ld5 Rf5 37.Tae1 Lb4 38.Tb1 Lc3 39.Tc1 Ld4 40.Tce1 Lf6 41.g4 Rh4+ 42.Kf1 hxg4 43.hxg4 g5 44.f5 Kg7

Seuraavan siirron laadun uhraus osoittaa, että valkea on laskenut pelin loppuun saakka tietäen että torni ei mahda mitään kahdelle kuudennelle riville ehtinyttä sotilasta vastaan.

45.Te7!! Lxe7 46.Txe7 Thf8 47.Txa7 Ta8 48.Txa8 Txa8 49.a5 (1-0)

Loppuasemassa valkean sotilas korottuu vääjäämättömästi. Jos 49...Txa5, niin 50.c7 voittaa, koska valkean lähetti ottaa a8-ruudun. Jos 49...bxa5, niin 50.b6 (tai c7) varmistaa valkean voiton.

 

Katso peli Java-laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:

http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2013/js130623.htm

 

Kuukauden tehtävä

Michael Schreckenbach

1. p. “Schach”, 1986

3 siirron matti (11+7)

Tehtävän ratkaisu seuraavalla palstalla.