Lauantai, 22.9.2018 
Mauri
Shakki

Hannu Heino nousi voittoon

  • Karjalainen

Kuopiolainen Hannu Heino voitti Joensuun SK:n syyskuun pikashakkiturnauksen 5+5 minuutin ajoilla. Heino kävi tasaisen taistelun Marko Jönheden kanssa, mutta voitti lopulta keskinäisen pelin ja otti ykköstilan puolen pisteen erolla.

Joensuussa opiskeleva kymenlaaksolainen Samu Montonen pelasi taas hyvin ja oli kolmas. Sekä Heinon (2199) että Montosen (2099) uudet pikashakin vahvuudet ovat heidän korkeimpansa Joensuun peleissä.

A-sarjan yllättäjiä olivat ennätyksensä 1778 pelannut Alia Dannenberg ja Reijo Juntunen, joka nosti vahvuuttaan 58 pistettä ollen kuudes.

Jukka Behm ei ollut nyt mukana, mutta johtaa selvästi vuosikilpailua.

B-sarjassa käytiin tasainen kärkitaisto, kun viisi ensimmäistä oli 1,5 pisteen sisällä. Jari Toivanen voitti, mutta nuori Markus Laakkonen jatkaa vahvoja pelejään. Laakkonen oli nyt toinen ja nosti vahvuutensa taas ennätykseen (1594). Hän on tänä vuonna parantanut lukuaan jo 166 pistettä.

Hannu Heinon kyydissä Kuopiosta tullut nuori Joonas Leskinen paransi myös ennätystään (1272).

A-sarja, 17 pelaajaa, keskivahvuus 1891: 1) H.Heino 14 /16, 2) Jönhede 13,5, 3) Montonen 13, 4) Elmo Suikki 10,5, 5) Jussi Marttinen 9,5, 6) Juntunen 9 (vertailu 63,25), 7) Heikki Arppi 9 (55,25), 8) Tapani Mustonen 8,5, 9) Tuomo Turunen 8 (57,25), 10) Juha Kettunen 8 (46,25), 11) Juha-Matti Juurikainen 8 (44,25), 12) Dannenberg 7, 13) Tauno Pääkkönen 5,5, 14) Pekka Myllynen 3,5 (19,75), 15) Risto Niemelä 3,5 (17,5), 16) Antero Astikainen 3, 17) Timo Piironen 2,5.

B-sarja, 16 pelaajaa, keskivahvuus 1478: 1) Toivanen 11,5 /15, 2) Laakkonen 11 (73), 3) Olavi Riikonen 11 (72,75), 4) Jari Heino 10,5, 5) Pentti Viitikko 10, 6) Raimo Happonen 9 (59,25), 7) Slawomir Gorzynski 9 (56), 8) Arvo Penttinen 8 (54), 9) Eino Suvanto 8 (48), 10) Tuomo Paulasto 8 (46), 11) Martti Kettunen 7, 12) Leskinen 4,5, 13) Otto Lappalainen 4 (24,5), 14) Ano Varis 4 (23), 15) Ahti Hiltunen 4 (17), 16) Nikolai Dimov 0,5.

Vuosikilpailu:

Yleiskilpailu, 63 pelaajaa: 1) Jukka Behm 121,5 pistettä /7 osakilpailua, 2) Jönhede 110,5 /8, 3) Suikki 96,5 /9, 4) Mustonen 89,5 /9, 5) J.Marttinen 82,5 /7, 6) Arppi 68 /7, 7) J.Kettunen 66,5 /8, 8) Juntunen 63 /9, 9) Niemelä 62,5 /9, 10) Montonen 60 /4, 11) H.Heino 52 /3, 12) T.Turunen 52 /7, 13) Riikonen 51,5 /9, 14) Myllynen 49,5 /8, 15) J.Heino 43 /8, 16) Laakkonen 38,75 /9, 17) Penttinen 37 /9, 18) Paulasto ja Dannenberg 36 /6, 20) Gorzynski 34 /6, 21) Pasi Fränti 34 /7.

Vahvuus 1600-1899, 20 pelaajaa: 1) Arppi 68 /7, 2) Juntunen 63 /9, 3) Niemelä 62,5 /9, 4) T.Turunen 52 /7, 5) Riikonen 51,5 /9, 6) Myllynen 49,5 /8, 7) J.Heino 43 /8, 8) Dannenberg 36 /6, 9) Gorzynski 34 /6, 10) Fränti 34 /7, 11) Piironen 33 /9, 12) Pääkkönen 32 /9, 13) Kalevi Munne 31,5 /6, 14) Toivanen 23,5 /4, 15) Astikainen 23,5 /6.

Vahvuus alle 1600, 28 pelaajaa: 1) Laakkonen 38,75 /9, 2) Penttinen 37 /9, 3) Paulasto 36 /6, 4) Suvanto 33 /7, 5) Happonen 31,5 /8, 6) M.Kettunen 24 /7, 7) Varis 24 /9, 8) Viitikko 23 /6, 9) Anton Antonov ja Matti Hannonen 16 /4, 11) Terho Sollo 15,5 /4, 12) Nikolai Antonov 14 /4, 13) Atte Tamminen 13 /2, 14) Kalevi Manninen 12,5 /2, 15) Otto Lappalainen 12,5 /7.

 

Viikon peli

 

Norjan Tromssassa pelatussa maailman cupissa Venäjän Dimitri Andreikin selvitti tiensä aina finaaliin saakka. Viikon pelissä Andreikin kukistaa puolivälierävaiheessa maanmiehensä Peter Svidlerin.

Andreikin -Svidler, 1-0, Maailmancupin puolivälierävaihe, Tromssa 25.8.2013, Trompovskin hyökkäys (A45), kommentit Marko Jönhede.       

1.d4 Rf6 2.Lg5 e6 3.Rd2!?

On vaikea kuvitella, kuinka valkea voi säilyttää avausetunsa näinkin passiivisen siirron jälkeen.

3…h6 4.Lh4 c5 5.e3 Le7 6.c3 b6 7.Rgf3 La6?!

Olisi turvallisempaa suorittaa tornitus ensin.

8.Lxf6 Lxf6 9.Lxa6 Rxa6 10.Re4 cxd4 11.Rxf6+ Dxf6 12.cxd4 De7 13.0-0 0-0 14.Da4 Rc7 15.Tac1 Rd5 16.Re5 d6 17.Rd3 Tfc8 18.h3 Db7

Mustalla on ollut aikaa järjestellä asemansa kuntoon. Valkealla ei ole enää etua.

19.Da3 Dd7 20.Da6 f5?!

Musta rynnistää turhaan kuningassivustalla samalla heikentäen kuningasasemaansa.

21.Tfe1 Kf7 22.Rf4 Rb4 23.De2 Rxa2 24.Txc8 Txc8 25.e4!

Tämä läpimurto keskustassa asettaa mustan hankalaan asemaan, koska kuningasasema on hajalla.

25…Rb4 26.exf5 exf5 27.Df3 a5 28.Te6

Valkean asettama paine alkaa olla mustalle liikaa.

28…Kg8 29.Dg3! Rd5?

Häviää suoraan, mutta asema oli jo muutenkin toivoton,

30.Db3!  (1-0).

 

Katso peli Java-laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:

http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2013/js130906.htm

 

Kuukauden tehtävä

Marian Wróbel

3. p. “Frédérik Lazard MT”, 1949-50

Tehtäväniekka 2/ 2013

2 siirron matti (9+11)

Tehtävä on ratkaisemisen 9. EM-kilpailusta Vilnassa 27.-28.4.2013.

Tehtävän ratkaisu:

Houkutuksia: 1. Tb6? Lc7!, 1. Lb3(c4)? a2!, 1. Lg7? g4!, 1. Kxg2? Lxc6! Ratkaisu: 1. e7! sp. 1… Ra~, Le~, Lxc6, Lc7, Rf8, f4, g4 2. Rb5, Dd7, e8R, Db4, exf8D/L, Re4, Lf4#.http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2013/js130906.htm