Tiistai, 18.9.2018 
Tytti, Tyyne, Tyyni
Shakki

Anandilta jää hyviä siirtoja näkemättä

  • Karjalainen

MM-ottelu Sotshissa maailmanmestari Magnus Carlsenin ja haastajansa Viswanathan Anandin kesken ei ole vielä ohi, vaikka ottelu on edennyt yli puolivälin ja Carlsen johtaa 4,5-3,5.

Maanantain seitsemäs peli oli kovaa taistelua ja päättyi tasan vasta 122 siirron jälkeen. Tiistaina oli ehkäpä ottelun kuivin tasapeli tähän mennessä.

Kaikki ottelun voitot ovat tulleet valkeilla. Carlsen voitti toisen ja kuudennen pelin, Anand kolmannen.

Kun ottelussa pelataan vielä neljä peliä ja Anandilla on näin kahdet valkeat, on kaikki toki mahdollista.

Ex-maailmanmestari on kuitenkin ollut Carlsenia hermostuneempi ja häneltä on jäänyt muutama loistava siirto näkemättä. Varsinkin häviöön johtaneessa kuudennessa pelissä olisi intialaisen pitänyt oivaltaa 26…Rxe5!

Tällä palstalla esitellään Anandin toistaiseksi ainoa voittopeli. Edellä viitatun kuudennen pelin aika on seuraavalla palstalla.    

 

Joensuulle Mikkelistä

tappio ja voitto

Joensuun Shakkikerho säilytti mahdollisuutensa SM-liigaan paluuseen, vaikka hävisikin viikonlopun kierroksilla Mikkelissä Helsingin SK:n kakkosjoukkueelle.

Voitto Etelä-Vantaan Shakin kakkosjoukkueesta pitää JoeSK:n kahden pisteen päässä lohkoa johtavasta Kymen Shakista. JoeSK ja Kymi kohtaavat päätöskierroksella maaliskuussa.

Avausottelussa yllättävin tulos oli JoeSK:n luotettavan ankkurin Dimitri Skljarovin häviö Matti Uimoselle. Toisena päivänä Skljarov kuittasi tilinsä voittamalla pari edellistä kautta liigassa Joensuuta edustaneen mikkeliläisen Risto Nokan.

Skljarov on muuttamassa Venäjältä pysyvästi Suomeen ja Jyväskylään. Hänen vaimonsa isovanhemmista toinen on suomalainen.

Skljarov ei jatkossa todennäköisesti rasita JoeSK:n ulkomaalaiskiintiötä, vaan mahdollisen liigaan paluun jälkeen joensuulaiset saavat jalkeille jopa mitaleista taistelevan joukkueen.

Mikkelin viikonloppu oli joensuulaisittain iloista paristakin syystä. Aarne Saastamoinen nousi pitkästä aikaa ratkaisijan rooliin voittamalla Vantaa-ottelussa pelinsä. Uusien pelaajien sisäänajo onnistuu myös hyvin, sillä Alia Dannenberg (vieläpä kahdesti mustilla väreillä) ja Tuomo Turunen pelasivat tasan molempina päivinä.

SM-liiga:

MatSK Espoo - EtVaS Vantaa 5-1,Velhot Porvoo - Aatos Helsinki 2-3, TammerSh Tampere - Turun TS 6-1, Oulun SS - Helsingin SK 2-3, JyS Jyväskylä - MatSK II 4-0, Vammalan SK - Salon SK 2-3, MatSK II - OSS 1-3, HSK - JyS 1-5, Aatos - MatSK 3-3, EtVaS - Velhot 3-2, SalSK - TammerSh 1-6, TuTS - VammSK 4-2.

MatSK           6   4  2  0   19 -  9  10

JyS                 6   5  0  1   20 - 11  10

TammerSh   6   4  1  1   19 -  8   9

-----------------------------------------

Aatos             6   4  1  1   22 - 13   9

TuTS              6   3  0  3   16 - 17   6

EtVaS             6   3  0  3   14 - 17   6

HSK               6   2  2  2   11 - 14   6

SalSK            6   3  0  3   12 - 17   6

VammSK      6   2  0  4   14 - 16   4

MatSK II        6   1  1  4   10 - 19   3

-----------------------------------------

OSS               6   1  0  5    9 - 17   2

Velhot            6   0  1  5   10 - 18   1

Liiga jatkuu 7. helmikuuta.

I divisioona, lohko A:

Garde Helsinki   4   4  0  0   18 -  4   8

---------------------------------------------------

KS-58 Helsinki   4   4  0  0   15 -  4   8

TuTS II                 4   2  0  2      9 -  9   4

Vaasan SS          4   2  0  2      8 -  9   4

Remi Vantaa       4   1  0  3  10 - 14   2

Loimaan SK        4   1  0  3     6 - 11   2

-----------------------------------------

Porin SY               4   1  0  3     6 - 13   2

TammerSh II       4   1  0  3     5 - 13   2

I divisioona, lohko B:

Lahden S - Käpylän SK 1-5, Mikkelin SK - EtVaS II 1-5, Itä-Helsingin SK - Kymen S 1-2, MikkSK - HSK II 3-1, I-HSK - KäpSK 5-2, KymS - LahS 4-2,

HSK II - JoeSK 4-2 (Skljarov - Uimonen 0-1, Matti Kauranen H - Yrjö M. Jouhki J 0-1, Erik Rönkä J - Ilkka Mäkinen H 1-0, Teemu Tiinanen H - Timo Porrasmaa J 1-0, Saastamoinen - Erkki Aaltio H 0-1, Pawel Blaszczyk H - Dannenberg 1/2-1/2, Turunen - Tauno Turtiainen H 1/2-1/2, Jurij Blinov H - Tapani Mustonen J 1-0),

EtVaS II - JoeSK 0-2 (Skljarov - Nokka 1-0, Harri Laakso - Jouhki 1/2-1/2, Rönkä - Sami Hallenberg 1/2-1/2, Risto Eskola - Porrasmaa 1/2-1/2, Saastamoinen - Tapani Tähkävuori 1-0, Daryl Taylor - Dannenberg 1/2-1/2, Turunen - Eero Männistö 1/2-1/2, Janne Rajakari - Mustonen 1/2-1/2)

KymS            4   4  0  0    15 -  6   8

-----------------------------------------

JoeSK           4   3  0  1    14 -  7   6

KäpSK          4   2  0  2   13 - 13   4

I-HSK            4   2  0  2    11 - 11   4

HSK II           4   2  0  2    10 - 11   4

EtVaS II         4   1  0  3      9 - 11   2

-----------------------------------------

LahS             4   1  0  3      6 - 12   2

MikkSK         4   1  0  3      5 - 12   2

Viimeiset ottelut: 10.1.2015 JoeSK - MikkSK, LahS - I-HSK, KäpSK - KymS, HSK II - EtVaS II, 7.2. JoeSK - LahS, EtVaS II - KymS, MikkSK - I-HSK, HSK II - KäpSK, 14.3. I-HSK - HSK II, KäpSK - MikkSK, KymS - JoeSK, LahS - EtVaS II.

II divisioona, lohko 6:

OSS II - Raahen Li 0-1

RaahLi            3   3  0  0     8 -  1   6

-----------------------------------------

JyS II                4   3  0  1   11 -  6   6

-----------------------------------------

JoeSK II          5   3  0  2    9 - 11   6

OSS II             5   2  1  2     6 -  7   5

-----------------------------------------

Kuopion SY   5   1  1  3     5 -  9   3

Kokkolan SK  4   0  0  4    3 -  8   0

Viimeiset ottelut: 10.1.2015 RaahLi - KokkSK, 7.2. RaahLi - JyS II.

 

Behm taas

ykkösenä

Liperiläinen Jukka Behm varmisti Joensuun Shakkikerhon 5+5 minuutin pikashakin vuosikilpailun voittonsa olemalla ykkönen myös marraskuun osakilpailussa.

Behm ja Marko Jönhede olivat marraskuun kisassa ylivoimaisia jättäen muut, kuten Mikkelin vaaralliset Jussi Marttisen ja Timo Karstun monen pisteen päähän.

Vähän pelanneet tulokkaat olivat kisan iloisimpia yllätyksiä. Miika Ranimäki voitti B-sarjan ja paransi vahvuuslukuaan tasan sata pistettä. Hänen uusi ennätyksensä on 1545.

Hänen vanavedessään Florian Berger teki ennätyksensä 1649. A-sarjassa debytoinut Jari Åke nosti puolestaan lukuaan peräti 106 pistettä uuden ennätyksen ollessa 1558.

A-sarja, 16 pelaajaa, keskivahvuus 1851: 1) Behm 14,5 /15, 2) Jönhede 13,5, 3) J.Marttinen 11 (vertailu 65,25), 4) Tapani Mustonen 11 (65), 5) Elmo Suikki 8,5 (48,75), 6) Risto Niemelä 8,5 (42,25), 7) Juha Kettunen 8, 8) Reijo Juntunen 7,5 (43,75), 9) Karstu 7,5 (35,5), 10) Åke 6,5 (61,25), 11) Pasi Fränti 6,5 (33,75), 12) Jari Toivanen 5,5, 13) Pekka Myllynen 3,5, 14) Tauno Pääkkönen 3 (13,5), 15) Olavi Riikonen 3 (12,5), 16) Kalevi Munne 2.

B-sarja, 14, 1472: 1) Ranimäki 11 /13, 2) Berger 10 (57,5), 3) Markus Laakkonen 10 (50,5), 4) Jari Heino 9,5, 5) Slawomir Gorzynski 9, 6) Martti Kettunen 8, 7) Eino Suvanto 6,5, 8) Tuomo Paulasto 6, 9) Raimo Happonen 5 (28,25), 10) Ossi Marttinen 5 (20), 11) Ano Varis 4, 12) Otto Lappalainen 2,5 (10,25), 13) Arvo Penttinen 2,5 (8,25), 14) Nikolai Dimov 2.

Vuosikilpailu (8 parasta osakilpailua lasketaan):

Yleiskilpailu, 58 pelaajaa: 1) Behm 146,5 pistettä /8, 2) Suikki 121 /10, 3) J.Kettunen 114,5 /10, 4) Jönhede 104 /6, 5) Mustonen 99 /11, 6) Heikki Arppi 98 /8, 7) Juntunen 79,5 /11, 8) Fränti 73,5 /9, 9) Niemelä 71,5 /11, 10) Alia Dannenberg 67,5 /9, 11) J.Marttinen 62 /4, 12) Heino 60,5 /11.

Vahvuus 1600-1899, 20 pelaajaa: 1) Mustonen, 2) Arppi, 3) Juntunen, 4) Fränti, 5) Niemelä, 6) Dannenberg, 7) Heino, 8) Riikonen 54,5 /10.

Vahvuus alle 1600, 25 pelaajaa: 1) Happonen 50 /10, 2) Suvanto 44,5 /8, 3) M.Kettunen 42,5 /10, 4) Laakkonen 41,5 /11, 5) Penttinen 37 /10, 6) Varis 26 /11.

 

Viikon peli
MM-ottelun haastaja Intian Viswanathan Anand voitti hallitsevan maailmanmestarin Norjan Magnus Carlsenin ottelusarjan kolmannessa pelissä. Samalla Anand tasoitti ottelun, joskin Carlsen siirtyi myöhemmin ottelusarjassa uudelleen johtoon. Ottelussa pelataan kaiken kaikkiaan 12 peliä.

Anand -Carlsen, 1-0, MM ottelu 2014, Sotshi, Venäjä 11.11. kuningatargambiitti, (D37), kommentit Marko Jönhede.  

1.d4 Rf6 2.c4 e6 3.Rf3 d5 4.Rc3 Le7 5.Lf4 0-0 6.e3 Rbd7 7.c5 c6 8.Ld3

Peli on lähtenyt käyntiin tasaisesti luonnollisten kuningatargambiittisiirtojen myötä. Siirron 7.c5:n sijaan tosin valkea usein säilyttää jännityksen keskustassa jättämällä sotilaan c4:ään.

7…b6 9.b4 a5 10.a3 La6 11.Lxa6 Txa6 12.b5 cxb5 13.c6 Dc8

Valkea on uhrannut sotilaan päästäkseen c-sotilaalla läpimurtoon. Mustan Dc8-siirto on ainut puolustussiirto.

14.c7 b4 15.Rb5 a4 16.Tc1 Re4 17.Rg5 Rdf6 18.Rxe4 Rxe4 19.f3 Ta5?!

Mustan siirto on epätarkka. Parempi olisi ollut 19…Rc3! 20.Rxc3 bxc3 21.Txc3 Dd7 ja valkean hyökkäys daamisivustalla tyrehtyy.

20.fxe4 Txb5 21.Dxa4 Ta5 22.Dc6 bxa3 23.exd5 Txd5 24.Dxb6 Dd7 25.0-0 Tc8 26.Tc6!

Valkea kontrolloi asemaa ja pystyy vahvistamaan hyökkäystä entisestään. Pääasiallinen idea on ajan saatossa pelata torni b8:aan, vaikka valkealla on lukuisia muitakin painostusmahdollisuuksia.

26…g5 27.Lg3 Lb4 28.Ta1 La5?

Musta häviää siirron jälkeen nopeasti. Carlsen olisi taistellut pidempään siirtojen 28…h5 29.h3 Lf8 30.Tac1 Kh7 31.Da6 h4 32.Lh2 Kg8 jälkeen, vaikka valkealla on voittoasema siirron 33.Tb1 jälkeen.

29.Da6 Lxc7 30.Dc4!

Musta on paketissa ja valkea ratkaisee pelin nopeasti c-linjan hallinnan kautta.

30...e5 31.Lxe5 Txe5 32.dxe5 De7 33.e6 Kf8 34.Tc1 (1-0).

Katso peli Java­laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:

http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2014/js141125.htm

 

Kuukauden tehtävä

G.W.P. Haycraft

"The Chess Players´ Quarterly Chronicle", 1869

Tehtäväniekka 3/ 2014

3 siirron matti (5+2)

Lähes puolentoista vuosisadan takaisesta miniatyyritehtävästä huomataan heti, ettei mustan nappuloilla ole liikkumatilaa. Tämä ongelma on valkean ratkaistava ensiksi, ja vasta sitten ryhdyttävä tekemään mattia.

Ratkaisu: 1.Tb6! (siirtopakko) 1...axb6 2.Rc6 b5 3.Kb6#