Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Shakki

Joensuulle päätöstappio, Skljarov lähtee

  • Toimitus

Joensuun Shakkikerho hävisi kauden viimeisen, tosin merkityksettömän I divisioonan ottelunsa. Liigaan nousun jo edelliskierroksella varmistanut Kymen Shakki oli kotonaan Karhulassa parempi selvin 5-1-numeroin.

Samalla ottelu oli JoeSK:n ainoan voiton ottaneen venäläisen Dimitri Skljarovin viimeinen tällä erää Joensuun joukkueessa. Kuusi vuotta JoeSK:ta edustanut Skljarov voi tulevana Suomen kansalaisena lähes vapaasti valita liigaseuroista, koska ei rasita tulevan seuransa ulkomaalaiskiintiötä.

Liigamestaruuden voitti hieman yllättäen tamperelainen Tammer-Shakki. Pitkin talvea liigaa johtanut espoolainen Matinkylän Shakkikerho kompastui rumin 2-5-numeroin päätöspelissään putoajaehdokas Velhoille. Samalla porvoolaisjoukkue säilytti sarjapaikkansa maalieron turvin, kun Vammala hävisi oman ottelunsa 0-6.

Jyväskylä putosi neljänneksi pelattuaan päätöskierroksella tasan Oulun kanssa. Vielä vuosi sitten Joensuuta edustaneet Aleksander Dokutshajev ja Janne Tuononen joutuvat näin odottamaan JySin riveissä ensi kautta.

Pyhäselkäläislähtöinen Tuononen voitti päätösviikonloppuna ensin kahdesti, mutta hävisi Oulua vastaan pelinsä.

Liigasta putosivat Matinkylän kakkosjoukkue ja Vammalan Shakkikerho. Tilalle nousivat helsinkiläinen Garde ja ensikertalainen pääsarjatasolla, Kymen Shakki.

SM-liiga: Velhot - OSS 2-1, Helsingin SK - Turun TS 1-4, EtVaS Vantaa - VammSK 3-3, Aatos Helsinki - TammerSh 1-4, MatSK - JyS 4-1, MatSK II - Salon SK 0-6, Aatos - EtVaS 1-1, OSS - MatSK 2-2, Velhot - JyS 2-3, HSK - SalSK 3-2, TammerSh - VammSK 2-1, MatSK - Velhot 2-5, JyS - OSS 2-2, EtVaS - TammerSh 1-3, SalSK - TuTS 4-3, VammSK - Aatos 0-6, MatSK II - HSK 1-1,

TammerSh       11   8  1  2   35 - 15  17
MatSK          11   7  3  1   35 - 20  17
Aatos          11   7  2  2   36 - 20  16
-----------------------------------------
JyS            11   7  2  2   30 - 21  16
SalSK          11   5  1  5   26 - 28  11
EtVaS          11   4  3  4   23 - 27  11
TuTS           11   5  0  6   28 - 29  10
HSK            11   3  3  5   18 - 25   9
OSS            11   3  2  6   20 - 24   8
Velhot         11   2  2  7   23 - 32   6
-----------------------------------------
VammSK         11   2  2  7   22 - 35   6
MatSK II        11   1  3  7   16 - 36   5

I divisioona, lohko A:

Garde           7   7  0  0   30 -  6  14
-----------------------------------------
KS-58 Helsinki  7   6  0  1   25 -  9  12
TammerSh II     7   3  0  4   15 - 18   6
Vaasan SS       7   3  0  4   12 - 18   6
Porin SY        7   3  0  4   15 - 22   6
Remi Vantaa     7   2  1  4   20 - 25   5
-----------------------------------------
TuTS II         7   2  0  5   12 - 17   4
Loimaan SK      7   1  1  5   11 - 25   3

Lohko B:

Itä-Helsingin SK - HSK II 3-2, Käpylän SK - Mikkelin SK 4-3, Lahden S - EtVaS II 4-3, Kymen S - JoeSK 5-1 (Skljarov - Mauri Lehtosaari 1-0, Jussi Upero K - Yrjö M. Jouhki J 1/2-1/2, Erik Rönkä J - Jani Väkevä K 0-1, Petteri Paronen K - Timo Porrasmaa J 1-0, Aarne Saastamoinen J - Jevgeni Holopov K 0-1, Martti Mujunen K - Tuomo Turunen J 1/2-1/2, Tapani Mustonen J - Jarmo Räsänen K 0-1, Jyrki Raki K - Elmo Suikki J 1-0).

KymS            7   6  1  0   24 - 10  13
-----------------------------------------
JoeSK           7   4  0  3   19 - 14   8
KäpSK           7   3  1  3   21 - 21   7
I-HSK           7   3  1  3   19 - 19   7
HSK II          7   2  2  3   18 - 20   6
MikkSK          7   3  0  4   13 - 19   6
-----------------------------------------
LahS            7   2  1  4   13 - 21   5
EtVaS II        7   1  2  4   17 - 20   4
III divisioona nousukarsinta:
Shlaakso - JoeSK III. JoeSK joutui luovuttamaan ottelun.

 

Behm voitti

taas pikashakit

Liperiläinen Jukka Behm voitti Joensuun Shakkikerhon maaliskuun pikashakkikilpailun. Behm on ollut tänä vuonna jokaisessa 5+5 minuutin kuukausiturnauksessa paras.

Tällä kertaa turnaus oli hänelle normaalia helpompi, sillä mies pystyi päätöspeleissään ottamaan jo kaksi merkityksetöntä tasapeliä.

Eroa Marko Jönhedeen tuli kaksi pistettä. Mikkeliläiset Jussi Marttinen, Timo Karstu ja Timo Porrasmaa miehittivät seuraavat sijat.

Karstun uusi vahvuuslukuennätys on 2021. A-ryhmän yllättäjiin lukeutui myös polvijärveläinen Matti Pietarinen, joka nosti vahvuuttaan 62 pistettä.

B-sarjassa joensuulainen Tauno Pääkkönen voitti harvinaisesti kaikki 14 peliään. Suvereeni kärkisija tuli peräti kolmen pisteen marginaalilla. Samalla Pääkkösen vahvuusluku nousi peräti 76 pistettä.

A-sarja, 15 pelaajaa, keskivahvuus 1914: 1) Behm 13 /14, 2) Jönhede 11, 3) Marttinen 10,5, 4) Karstu 9,5, 5) Porrasmaa 8, 6) Heikki Arppi 7,5, 7) Elmo Suikki 7 (vertailu 40,5), 8) Risto Niemelä 7 (38), 9) Ma.Pietarinen 7 (35,5), 10) Tapani Mustonen 5,5 (30,25), 11) Reijo Juntunen 5,5 (28), 12) Pasi Fränti 4 (25), 13) Pekka Myllynen 4 (21,25), 14) Alia Dannenberg 3, 15) Florian Berger 2,5.

B-sarja, 15, 1503: 1) Pääkkönen 14 /14, 2) Jari Heino 11, 3) Tuomo Paulasto 9,5, 4) Antero Astikainen 9 (46,5), 5) Slawomir Gorzynski 9 (46), 6) Mika Pietarinen 8,5 (52,25), 7) Jari Toivanen 8,5 (49,75), 8) Markus Laakkonen 7,5, 9) Otto Lappalainen 5,5 (23,5), 10) Raimo Happonen 5,5 (22,75), 11) Pentti Viitikko 5, 12) Martti Loukovaara 4 (22), 13) Arvo Penttinen 4 (15,5), 14) Ano Varis 3, 15) Nikolai Dimov 1.

Vuosikilpailu:

Yleiskilpailu, 38 pelaajaa: 1) Behm 54 pistettä /3 osakilpailua, 2) Jönhede 41,5 /3, 3) István Kulmány Unkari 32 /2, 4) Marttinen ja Arppi 31,5 /3, 6) Pääkkönen 27,5 /3, 7) Karstu 25 /2, 8) Heino 23,5 /3, 9) Juntunen ja Mustonen 21 /3, 11) Fränti 19 /3, 12) Astikainen 18,5 /3, 13) Miika Ranimäki 17 /2, 14) Juha Kettunen 16 /2, 15) Berger 15,5 /3, 16) Niemelä 15 /3.

Vahvuus alle 1700, 20 pelaajaa: 1) Pääkkönen, 2) Heino, 3) Astikainen, 4) Ranimäki, 5) Berger, 6) Gorzynski 14 /3, 7) Laakkonen 13 /3, 8) Paulasto 12 /2, 9)  Toivanen 12 /3, 10) Lappalainen ja Viitikko 8,5 /3.

 

Viikon peli

Uzbekistanilainen Rustam Kasimdzhanov osoittautui etevämmäksi Tbilisin GP:n viidennellä kierroksella kokenutta venäläistä Peter Svidleriä vastaan. Samalla hän jatkoi uuden e3-f4 idean lanseerausta Grünfeldin puolustusta vastaan.

Rustam Kasimdzhanov - Peter Svidler, 1-0, Fide GP, Tbilisi, Georgia, 20.2., Grünfeldin puolustus, (D85), kommentit Marko Jönhede.   

1.d4 Rf6 2.c4 g6 3.Rc3 d5 4.cxd5 Rxd5 5.Ld2 Rb6 6.e3 Lg7 7.f4!?

Tätä uudehkoa ideaa on viimeaikoina pelattu enenevässä määrin. Valkea estää mustan e5-vapautussiirron hinnalla millä hyvänsä.

7…0-0 8.Rf3 Lg4 9.h3 Lxf3 10.Dxf3 R8d7 11.0-0-0!

Mahdollistaa valkean kuningashyökkäyksen ja pakottaa mustan aktivoimaan upseerinsa nopeasti.

11…e6 12.Kb1 c5 13.dxc5 Rxc5 14.e4 De7 15.Le2 Tad8 16.The1 Td4 17.e5 f6 18.Rb5 Td5 19.Lb4 fxe5 20.Da3!

Valkea on luonut laudalle lukuisia uhkauksia, päällimmäisinä diagonaalin a3-f8 hallinta ja sotilaan lyönti a7:ään.

20…Rbd7 21.Lg4 Txf4 22.Txd5 exd5 23.Rc3 Tf7?

Musta tekee ratkaisevan virheen paineen alla. Parempi olisi ollut 23…Tc4! 24.Rxd5 Df7 25.Re3 Tb4 26.Dxb4 Rd3 27.Dxb7 Rxe1 28.Lxd7 ja valkealle jää vain sotilaan etu. Tässä jatkossa mustalla olisi vielä mahdollisuuksia tasapeliin.

24.Rxd5 Dd6 25.Td1 b6 26.Dxa7 e4 27.Lxd7 e3 28.Rxe3 De5 29.Da8+ (1-0).

Mustan oli aika luovuttaa, sillä siirtojen 29…Tf8 30.Dd5+ jälkeen valkea pakottaa mustan daamien vaihtoon. Valkealle jää vaihtojen jälkeen kokonainen upseeri enemmän.

Katso peli Java­laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:

http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2015/js150227.htm

 

Kuukauden tehtävä

John M. Rice
2. palk. NBvPJT, 1961
Tehtäväniekka 5-6/2014

2# (7+4)

Tämäkin tehtävä on poimittu Tehtäväniekka-lehden puolipatteriteemaa esittelevästä Kari Valtosen jutusta.

Tehtävän ratkaisu seuraavalla palstalla.