Tiistai, 13.11.2018 
Ano, Kristian
Shakki

Dokutshajev osoitti tasonsa

  • Karjalainen

 

Kontupohjalainen Aleksander Dokutshajev osoitti Joensuun Shakkikerhon heinäkuun pikapeliturnauksessa, miksi hän on kerhon ykköspelaaja ja kansainvälisestikin arvostettu mestari.

Dokutshajev voitti puolileikilläänkin turnauksen ilman häviöitä. Hänen kerhon sisäinen vahvuuslukunsa on 2391, jota parempi historian aikana on ollut JoeSK:n jäsenistä vain virolaismestari Kalle Kiikillä (2404).

Yli sata (!) kuukausivoittoa turnauksen historian aikana ottanut Jukka Behm oli normaalia epätarkempi ja sai päästää myös Marko Jönheden edelleen. Behm johtaa vuosikilpailua kuitenkin selvästi.

A-sarjan yllättäjiin lukeutui polvijärveläinen Matti Pietarinen, joka paransi vahvuuttaan 60 pistettä.

B-sarjan kärki oli tasainen. Pekka Myllynen ja Olavi Riikonen kirjasivat samat pisteet ja yhtäläiset vertailutkin, joten paremmuus selvisi keskinäisen pelin perusteella. Sen Myllynen oli voittanut ja vei näin jaossa olleen A-sarjan paikan.

Neljänneksi tullut polvijärveläinen Ano Varis paransi lukuaan peräti 87 pistettä.

A-sarja, 15 pelaajaa, keskivahvuus 1923: 1) Dokutshajev 13,5 /14, 2) Jönhede 10,5, 3) Behm 9,5, 4) Tapani Mustonen 9, 5) Juha Kettunen 8, 6) Ma.Pietarinen 7,5 (vertailu 51,5), 7) Reijo Juntunen 7,5 (43), 8) Tuomo Turunen 7, 9) Elmo Suikki 6, 10) Jari Heino 5 (32,5), 11) Juha-Matti Juurikainen 5 (30,25), 12) Tauno Pääkkönen 5 (28,5), 13) Heikki Arppi 5 (26,5), 14) Risto Niemelä 4,5, 15) Timo Piironen 2.

B-sarja, 14 pelaajaa, keskivahvuus 1529: 1) Myllynen 10 /13 (vertailu 61, keskinäinen peli ratkaisi ykkösssijan), 2) Riikonen 10 (61), 3) Jari Toivanen 9,5, 4) Varis 8 (56), 5) Mika Pietarinen 8 (46), 6) Sami Palviainen 8 (40,25), 7) Kalevi Munne 7,5, 8) Eino Suvanto 6,5, 9) Atte Tamminen 6, 10) Arvo Penttinen 4,5, 11) Martti Kettunen 4 (23), 12) Samuel Laukkanen 4 (20), 13) Markus Laakkonen 3, 14) Ahti Hiltunen 2.

Vuosikilpailu:

Yleiskilpailu /53 pelaajaa: 1) Behm 122,5 pistettä /7 osakilpailua, 2) Mustonen 89 /7, 3) Suikki 87,5 /7, 4) Jönhede 64 /4, 5) Juntunen 63 /6, 6) Turunen 62 /6, 7) J.Kettunen 56 /5, 8) Janne Tuononen 53 /3, 9) Timo Porrasmaa 49,5 /3, 10) Panu Hautamäki 46,5 /4, 11) Toivanen 43,5 /7, 12) Niemelä 42 /7, 13) Munne 40,5 /7, 14) Pääkkönen 39 /6, 15) Piironen 39 /7.

Vahvuus 1600-1899: 1) Mustonen, 2) Suikki, 3) Juntunen, 4) Turunen, 5) Toivanen, 6) Niemelä, 7) Munne, 8) Pääkkönen, 9) Piironen, 10) Riikonen 38 /7, 11) Myllynen 37,5 /6, 12) Heino 35,5 /7.

Vahvuus alle 1600: 1) M.Kettunen 38 /7, 2) Penttinen 32,5 /7, 3) Slawomir Gorzynski 32 /5, 4) Raimo Happonen 23 /5, 5) Matti Hannonen 20 /3, 6) Varis 20 /7, 7) Jouni Honkanen 14 /3, 8) Pentti Viitikko 12,5 /4, 9) Juha Palosuo 9 /2, 10) Tamminen 8 /2, 11) Laakkonen 6,5 /4, 12) Terho Sollo 6 /1.