Keskiviikko, 19.9.2018 
Reija
Shakki

Jukka Behm karkaa heti muilta

  • Toimitus

Liperiläinen Jukka Behm voitti Joensuun Shakkikerhon pikashakin vuosikilpailussa tammikuun tapaan myös helmikuun osakilpailun. Koko 2000-luvun nopeaa peliä Joensuussa hallinnut Behm karkaakin kokonaiskilpailussa muilta heti kättelyssä.

A-sarjan yllättäjä oli nuori Miika Ranimäki, jolle olisi viimeisessä pelissään riittänyt tasapeli turnauksen kolmospaikkaan. Aivan siihen hän ei yltänyt, mutta viides sijakin ja uusi vahvuuslukuennätys 1865 kertovat hänen kehityksestään.

B-sarjan voitti vertailupisteillä toinen nuori mies, Markus Laakkonen. Taannoinen palkintosija Jyväskylän turnauksesta näkyy nyt myös pikashakissa ja hänen uusi ennätyksensä on 1644.

Kokenut Pekka Myllynen voitti Laakkosen keskinäisessä pelissä, mutta jäi kaksi pistettä hänelle vertailussa.

B-sarjan vahvin nousija oli Pentti Viitikko, jonka vahvuusluku nousi peräti 66 pistettä uuteen ennätykseen 1531. Hänen edellinen ennätyksensä olikin jo lähes neljän vuoden takaa.

A-sarja, 14 pelaajaa, keskivahvuus 1866: 1) Behm 12,5 /13, 2) Jussi Marttinen 9,5, 3) Tapani Mustonen 8 (vertailu 48), 4) Heikki Arppi 8 (42,25), 5) Ranimäki 7,5, 6) Pekka Vainikka 7, 7) Amjad Alhajaj 6,5, 8) Antero Astikainen 6, 9) Juha Kettunen 5 (33), 10) Pasi Fränti 5 (27), 11) Reijo Juntunen 5 (25), 12) Slawomir Gorzynski 4 (22), 13) Risto Niemelä 4 (20,25), 14) Kalevi Munne 3.

B-sarja, 14, 1506: 1) Laakkonen 10 /13 (56,5), 2) Myllynen 10 (54,5), 3) Jari Heino 9,5, 4) Viitikko 9, 5) Olavi Riikonen 8,5, 6) Timo Piironen 8, 7) Ossi Marttinen 7, 8) Tuomo Paulasto 6, 9) Eino Suvanto 5,5, 10) Arvo Penttinen 5, 11) Ano Varis 4, 12) Martti Loukovaara 3,5, 13) Otto Lappalainen 3, 14) Nikolai Dimov 2.

Vuosikilpailu:

Yleiskilpailu /29 pelaajaa: 1) Behm 34 pistettä /2 osakilpailua, 2) Arppi 23 /2, 3) Mustonen 21 /2, 4) Kettunen ja Ranimäki 19 /2, 6) Laakkonen 18 /2, 7) Marko Jönhede ja J.Marttinen 15 /1, 9) Fränti 15 /2, 10) Alhajaj 14 /2, 11) Heino 13,5 /2, 12) Vainikka ja Astikainen 12 /2, 14) Munne ja Juntunen 11 /2.

Vahvuus alle 1700 /14 pelaajaa: 1) Laakkonen, 2) Heino, 3) Munne, 4) Viitikko 10 /2, 5) Myllynen 8,5 /1, 6) Penttinen 7,5 /2, 7) Varis 5 /2, 8) Piironen 4,5 /1.

 

Viikon peli

Intialainen, entinen maailmanmestari Viswanathan Anand osoitti olevansa vielä kovassa pelikunnossa Zürichissä pelatussa kuuden supersuurmestarin nopean shakin turnauksessa. Peliaikana oli 40min + 10 sek/siirto. Viikon pelissä intialaisen käsittelyyn joutuu armenialainen Levon Aronian.

Anand - Aronian, 1-0, 5. Zürichin nopean shakin turnaus CC 2016, Zürich, Sveitsi, 2.3.2016, Neliratsupeli (C48), kommentit Marko Jönhede.  

1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lb5 Rf6 4.Rc3 Ld6 5.0-0 0-0 6.d3 Te8 7.a3 h6 8.Lc4 Lc5 9.Le3 Lxe3 10.fxe3 d6 11.Rh4 Le6 12.Rf5 Lxc4?

Vaikka lyönti rikkoo valkean sotilasasemaa, se on virhe. Valkean paine kuningassivustalla kasvaa nyt huomattavasti.

13.dxc4 Kh7?

Toinen virhe heti perään, joka auttaa Anandia rakentamaan voittoisan kuningashyökkäyksen.

14.Df3 Rb8

Siirron tarkoituksena on tuoda ratsu d7:ään vahvistamaan kuningasasemaa, mutta tämä ratsumanööveri tulee liian myöhään.

15.Rxh6!

Voittosiirto, joka hajottaa mustan kuninkaan aseman lopullisesti.

15…Kxh6

Jos 15… gxh6, niin musta vaihtaa kuningattaret lyömällä f6:een ja sotilaan etu riittää loppupelissä helppoon voittoon.

16.Dh3+ Kg6 17.Tf3!

Valkea uhkaa pelata seuraavaksi Tg3+ tai Df5+.

17…Rh5 18.Tf5 Rf6 19.Dh4 (1-0)

Musta luovuttaa, sillä valkea tekee matin seuraavassa siirrossa.

Katso peli Java­laudalla alla olevasta JoeSK:n kotisivun linkistä:

http://www.shakki.net/kerhot/JoeSK/viikonpelit/2015/js160219.htm

 

Kuukauden tehtävä

William Shinkman

"Dubuque Chess Journal", XII/1870

Tehtäväniekka 4/2015


 

2#  (9+8)

Tämäkin tehtävä edustaa edellisen tehtävän mukaisesti Tukinta-teemaa.

Ratkaisu: 1. Lf4 (2.Dxe3#) 1... exf4 2. Da8#; 1... Rexf4 2. Rg5#; 1... Rgxf4 2. Rxe5#; 1... Txf4

2. Txh3#; 1... Kxf4 2. Tf5#. Neljä tukintakyyditystä f4:ään (Tehtäväniekka 4/2015, Kari Valtonen).

(6+6)

Ylläoleva tehtävä on poimittu Tehtäväniekka 4/2015 -numerosta.