Torstai, 20.9.2018 
Varpu, Vaula
Koti ja perhe

Portinvartijan taloksi kutsuttu 30-luvun talo on taas koti

  • Karjalainen
  • Juha Inkinen
Portinvartijan talo sijaitsee Rauhankadun varrella aivan hautausmaan portin kupeessa. Portinvartijan talo sijaitsee Rauhankadun varrella aivan hautausmaan portin kupeessa.
Mikä rakennus tuo mahtaa olla, on moni saattanut miettiä Joensuun hautausmaalla käydessään, kun on nähnyt pienen keltaisen talon Rauhankadulla hautausmaan portin ja Rauhankappelin vieressä.

Se on Portinvartijan talo, ja nykyään siellä asuu eläkkeellä oleva rovasti Leena Hurskainen, 69.

Portinvartijan taloksi kutsuttu rakennus rakennettiin samoihin aikoihin kuin Rauhankappeli, joka valmistui vuonna 1935. Portinvartijan talo valmistui heti sen jälkeen, ilmeisesti vuonna 1936.Sekä siunauskappelin että Portinvartijan talon suunnitteli viipurilainen arkkitehti Juhani Viiste.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Seurakunta oli 30-luvulla perustanut haudankaivajan, vahtimestarin ja puutarhurin yhdistelmäviran, ja viranhoitajan haluttiin asuvan hautausmaan alueella, koska tuohon aikaan hautausmaan sijainti oli vielä syrjäinen keskustasta katsottuna, ja alueella liikkui paljon laitapuolen kulkijoita. Vastaavanlaiset virka-asunnot olivat tuohon aikaan tavallisia.

Portinvartijan taloon muutti Väinö Erha perheineen. Sittemmin virkoja selkiytettiin niin, että Erha toimi seurakunnan puutarhurina.

Kahvimyllytaloksikin kutsuttu Portinvartijan talo on sittemmin ollut välillä asuinkäytössä ja välillä muun muassa seurakunnan taloustoimistona. Viime vuodet ennen Leena Hurskaisen muuttoa talo oli tyhjillään.

Hurskainen on asunut vuokralla seurakuntayhtymän omistamassa Portinvartijan talossa nyt pari vuotta.

- Tykkään tosi paljon. Tämä on loistavalla paikalla, mutta rauhallinen ja kiva paikka.

Lisää Portinvartijan talosta perjantain Karjalaisessa.