Lauantai, 24.8.2019 
Perttu
Luonto ja erä

Rasvan määrä ratkaisee – Talviuni tai horros auttaa selviytymään, kun ravintoa ei ole saatavilla

  • Kimmo Pöri
Metsäjänikset ovat pulassa lumettomina talvina. Metsäjänikset ovat pulassa lumettomina talvina.

Ensi tuntumalla metsässä on tähän aikaan vuodesta elotonta. Kuukaudelle nimen antanut marras tarkoittaakin suomen kielessä kuollutta. Autius ja jatkuva hämärä hämäävät. Tiaisten tiksutus ja käpylintujen yhteysäänet kertovat elämän kuitenkin jatkuvan.

Luonnossa on valmistauduttu talveen monin eri tavoin. Lukuisat lintulajit ovat ratkaisseet asian turvautumalla siipiinsä ja vaihtamalla maisemaa hyvissä ajoin jopa maapallon toiselle puolelle. Vain paikkalinnut ovat jääneet.

Birdlife Suomi -järjestön mukaan suurin osa muuttolinnuista on jättänyt Suomen jo marraskuun alkupuolella. Tosin vuosi vuodelta yhä suurempi joukko vesilintuja, kuten sinisorsia ja joutsenia, jää uhmaamaan vilua ja nälkää koko talven ajaksi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Nisäkkäillä ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole siipiä, joten ne ovat joutuneet sopeutumaan talveen tavalla tai toisella.

Niiden, jotka jäävät talvehtimaan, on ollut pakko varautua lajista riippumatta ravinnon vähenemiseen ja lisääntyvän kylmyyden tuomiin energiataloudellisiin haasteisiin. Niinpä elintavat menevät osalla lajeista täysremonttiin.

Lumi peittää ja paljastaa. Jäljet hangella kertovat jänisten tai myyrien olleen liikkeellä. Elämä jatkuu hangen alla tai talvipesissä, joita monet nisäkäslajit ovat itselleen kyhäilleet. Näin tekevät ainakin karhu, orava, majava ja piisami. Talttahampaiden talvista eloa turvaavat syksyisin pesän lähelle kerätyt ravintolautat.

Kääriytyminen talviturkiksiin on monen lajin pelastus. Jopa kaksi kertaa tiheämpi karvapeite eristää kylmältä kesäkarvaa paremmin.

Muutamat lajit, kuten naali, jänis, kärppä ja lumikko, vaihtavat samalla turkin värin lähes valkoiseksi saadakseen paremman suojan vihollisilta. Oravakin maastoutuu tuuheaan, harmaaseen pukuun.

OravaKarjalainen20181119

Myös käpälät saavat monilla lajeilla, kuten vaikkapa ilveksellä, kunnon karvoituksen polkuanturoita suojaamaan sekä helpottamaan lumessa tarpomista.

Toki nisäkkäätkin saattavat muuttaa mutta yleensä korkeintaan muutamia kymmeniä kilometrejä. Muutamat nopsa- ja pitkäkoipiset lajit, kuten metsäpeura, voivat kuitenkin ulottaa talvivaelluksensa jopa satojen kilometrien päähän kesälaitumilta.

– Osa lepakoista muuttanee Itämeren yli Keski-Eurooppaan, Itä-Suomen yliopiston eläinfysiologian professori Matti Vornanen kertoo.

Suuremmistä nisäkkäistä myös hirvi viihtyy talvella erilaisessa ympäristössä kuin kesällä. Eritoten sopivan ikäiset mäntytaimikot ovat niiden mieleen, ja tuhot niissä voivat olla talvehtineen hirvilauman jäljiltä melkoiset.

Myös metsäkauriit lähtevät liikekannalle. Ne hakeutuvat talviajaksi usein syöttöpaikoille ja tiheisiin kuusikoihin, joissa lumipeite ei pääse kasvamaan. Pienet jyrsijät, kuten hiiret ja myyrät, siirtyvät usein rakennusten tuntumaan ja tunkeutuvat kutsumattomina vieraina usein myös sisälle lämpimään.

MetsakaurisKarjalainen20181119

Hyvissä ajoin ennen säiden kylmenemistä ja kasvukauden hiipumista eläimet ovat alkaneet kerätä vararavintoa eli lihottaneet itsensä tarkoituksella. Niiden painosta voi olla erilaisia rasvoja helposti jopa neljäsosa, joillakin lajeilla liki puolet. Talvesta selviytyminen on pitkälti varastorasvojen varassa.

Esimerkiksi karhujen ruokahalu on ollut heinäkuun puolivälistä lähtien lähes kyltymätön aina syys–lokakuun vaihteeseen saakka. Sitten tulee yhtäkkinen stoppi syöminkeihin.

Vaikka talviuni ei vielä silmänluomia lokakuussa painaisi, on niiden annettava suoliston tyhjentyä ja pidättäydyttävä syömisestä. Parin viikon aikana niiden aktiivisuus, ruumiin lämpötila ja syketaajuus alkavat Vornasen mukaan laskea.

– Ne menevät talvipesään vasta, kun lämpötila laskee pakkasella ja lumi tulee maahan, Vornanen tietää.

Karhujen talviuni on ajoittain hyvinkin katkonaista. Ne saattavat ainakin alkuvaiheissa heräillä usein. Tutkimuksissa on kuitenkin saatu selville, että erityisesti sydäntalven aikana niiden uni on syvää ja ne eivät juurikaan heräile.

– Paitsi silloin, jos vettä tulee pesään. Suurena eläimenä karhu ei kuitenkaan liene kovin herkkä häiriöille, Vornanen arvioi.

Talven selkä taittuu uskomuksen mukaan, kun karhu kääntää kylkeään Heikin päivänä 19.1. ja huokaa: – Talvi puolessa, nälkä suolessa.

Ja toden totta, juuri niihin aikoihin alkaa valon määrä lisääntyä kiihtyvään tahtiin. Paukkupakkaset saattavat toki vielä jatkua pitkään tämänkin jälkeen.

Muutamat takavuosien lumettomat ja leudot talvet ovat sotkeneet karhujen talvehtimisen siellä täällä, ja ne ovat lähteneet liikkeelle kesken pimeimmän vuodenajan. Jos ne vain löytävät jostain ravintoa, sujuu talvi niiltä myös jalkeilla ollen.

– Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan karhut lähtevät liikkeelle kun keskilämpötila on neljä astetta, Vornanen tietää.

Karhun lisäksi mäyrä ja supikoira viettävät ainakin osan talvesta unessa. Vaikka ihonalaiset rasvavarastot riittäisivätkin koko talveksi, on varsinkin supikoirilla tapana liikuskella leutoina talvipäivinä pesänsä ympäristössä. Joskus ne saattavat tehdä useammankin kilometrin lenkin ravintoa etsiskellen.

Talviunta paljon rankempi koettelemus on horrostaminen. Talvehtivat lepakot ja siili vaipuvat hitaasti yhä syvemmän tajuttomuuden tilaan niiden ruumiinlämmön laskiessa ja hengityksen hidastuessa jopa muutamaan kertaan tunnissa. Myös sydämen syke hiipuu muutamaan kertaan minuutissa.

Kun lämpötila laskee lähelle nollaa, esimerkiksi siilien lämmönsäätely lihasvärinän avulla aktivoituu uudelleen. Siili saattaa herätä kesken kylmimmän talven. Tällä se varmistaa, ettei jäädy hengiltä. Lepakoilla optimaalinen talvehtimislämpötila on Vornasen mukaan kaksi astetta.

– Lepakot ja muut horrostavat pienet nisäkkäät heräävät 2-3 viikon välein, jolloin niiden ruumiinlämpö nousee noin 37 asteeseen.

– Tähän tarvitaan ruskeaa rasvaa, jonka energia vapautuu lämpönä, Vornanen täsmentää.

Ajoittaiset heräämiset ovat hänen mukaan välttämättömiä, sillä keskushermoston uusiutuminen tapahtuu tehokkaasti vain korkeissa lämpötiloissa.

Kylmänhorrokseen vaipuvat vaihtolämpöiset eläimet, kuten matelijat, sammakkoeläimet ja hyönteiset. Niiden ruumiinlämpö mukautuu ympäristön lämpötilaan.

– Tavallinen sammakko voi kestää lyhyen yöpakkasen muttei enempää, Vornanen tietää.

Sen sijaan jotkut pohjoisamerikkalaiset maalla talvehtivat sammakot kestävät Vornasen mukaan elimistön laajaa ja pitkäaikaista jäätymistä.

Niiden sydän ei syki eivätkä keuhkot toimi.

Salaisuus piilee niiden maksan kyvyssä hajottaa hiilihydraatit glukoosiksi, mikä suojaa soluja jäätymisvaurioilta.

– Myös sisiliskoilla on kylmänsuoja-aineita, joten myös ne kestävät jonkin verran jäätymistä, Vornanen kertoo.