Lauantai, 22.9.2018 
Mauri
Matkailu

Kuluttaja-lehti havaitsi: Matkalaukut eivät pidä vettä

  • Karjalainen

Kevään kaupunkilomille riittää ison matkalaukun sijaan pieni, pyörillä kulkeva matkalaukku. Tosin jos matkakohteessa sataa, kannattaa varata mukaan taksirahaa.

Kuluttaja-lehti testasi kahdeksan pientä matkalaukkua. Useat laukut päästävät kovalla sateella sisäänsä valtavasti vettä. Kaksi laukkua päästi sisäänsä lähes litran vettä, kun ne laitettiin minuutiksi rankkasadetta vastaavaan suihkuun.

Myös testin kallein, yli 400 euron Samsonite, päästi sisäänsä puoli litraa vettä. Parhaiten vettä piti Delseyn laukku, joka sekin imaisi sisäänsä melkein desin vettä.

Myös laukkujen ohjattavuudessa ja muussa käyttömukavuudessa on suuria eroja. Kuoppaisella tiellä parhaita ovat Samsoniten laukut. Hankalin ohjata on Visa Delsey -merkkinen laukku.

Kaikki laukut kestävät hyvin kovaa käsittelyä, kuten paiskomista. Pehmeät laukut kestävät iskuja paremmin kuin kovat, joista useimmat saivat iskunkestävyystesteissä pieniä lommoja tai naarmuja.

Testin kallein Samsonite halkesi testissä hiukan, kun sitä iskettiin kovalla voimalla.

Asiasta kertoi Kuluttaja.