play

Euraasian itäreunalla on Kamtshatka

Merileijona lekotteli koleassa viimassa Petropavlovskin tuhotun kalastuskombinaatin kalalaiturin kivillä.

Merileijona lekotteli koleassa viimassa Petropavlovskin tuhotun kalastuskombinaatin kalalaiturin kivillä. Kuva: Pentti Jormanainen

Pentti ja Heli Jormanainen

Kamtshatkan niemimaa Tyynen valtameren rannalla Venäjän kaukoidässä on alue, jota kaikki venäläisetkään eivät tunne. Eivät siitä tiedä monet muutkaan: niemimaalle osuu vuosittain vain noin 50 000 turistia. Monet vierailijoista ovat karhunmetsästäjiä ja lohenkalastajia sekä tulivuorten rinteillä kiitäviä laskettelijoita.
Mikä on tämä Euraasian itäisellä äärilaidalla oleva, hiukan Suomea suurempi maailmankolkka, josta vain harvat tuntuvat tietävän jotakin?
Jos joltakin, vaikkapa venäläisiltä itseltään, yritti kysellä tästä salaperäisestä alueesta, vastauksena oli lähinnä hämmästyneitä ilmeitä ja ihmettelyä.
Miksi haluaisimme matkustaa lähes 10 000 kilometrin ja kahdeksan aikavyöhykkeen lävitse yhdelle maailman äärilaidoista?
Vastasimme, että ehkä juuri siksi. Ja kun matka toteutui, se oli kaiken vaivan arvoinen.

Maailmankartalla Kamtshatkan niemimaa asettuu alueena Tampereen ja Brysselin väliin. Sinne ei ole rautatie- eikä maantieyhteyttä Venäjän muista osista.
 Ainoat keinot matkustaa Kamtshatkalle on kymmenen tunnin lento Moskovasta tai junamatka Vainikkalasta Vladivostokiin ja sieltä laivalla tai lentokoneella määränpäähän.
Valitsimme lentomatkan Moskovasta Petropavlovskiin. Lähtö oli illalla, ja perillä oltiin aamupäivällä sikäläistä aikaa.
Matka lentämällä valoisassa kesäyössä Pohjoisen Jäämeren rantoja seuraten ja ylittäen kaikki mahtavat Siperian joet oli jo sinänsä mahtava elämys. Kymmenen kilometrin korkeudesta avautuneet näkymät eivät koskaan unohdu.
Alla avautuneet hyisen Jäämeren äärettömät jäälakeudet ja oikealla puolella Siperian ikiroudan tundra ja kaukana taivaanrannoilla lumihuippuiset vuorijonot toivat matkan alkuun toisenlaista eksotiikkaa kuin mihin aikaisemmin etelänmatkoilla olimme tottuneet.
Varhaisen aamuauringon kajossa lento kaartui kaakkoa kohden, Jäämeri jäi taakse ja alla avautuivat Stalinin ajan ankarista vankileireistään verisen kuuluisat Kolyman vuoret ja niiden salaperäiset laaksomaisemat.
Missähän mahtoivatkaan neuvostoaikaan sijaita vankileirien salaperäiset kultakaivokset, joiden vankityövoima joutui talvisin kärvistelemään 40–50 asteen pakkasessa ja joilta vain muutamat vangit selvisivät hengissä muiden ihmisten joukkoon?
Ylhäällä 10 kilometrin korkeudessa kukaan ei tietenkään vastannut mieltä kalvaneisiin kysymyksiin.

Ohotanmeren ylityksen jälkeinen kaartaminen Petropavlovskin kuhmuraiselle kentälle tärisytti Iljushin-jättikonetta melkoisesti. Maisemat olivat ympärillä kuin tunturivitelikossa ikään. Tämäkö on se Kamtshatka niin idässä kuin olla voi ja joka oli ollut jo vuosikymmeniä yksi unelmamatkojen määränpäistä?
Aamupäivä oli ehtinyt jo pitkälle, kun oppaamme kuskasi meidät vähän Mikkelin lentokenttärakennusta suuremmalta kentältä maasturillaan runsaan 30 kilometrin päähän Paratunka-joen laaksoon. Alueella on kuusi kuumanveden lähdettä, joista yksi lämpimänä henkireikänä hotellimme pihalla.
Ensivaikutelma oli hämmentävä, kun lumikinokset reunustivat tulevia uimapaikkojamme.
Oman arvonsa paikalle toi myös se, että presidentti Urho Kekkonen oli vieraillut kylpylässä yksityisvisiitillä lukuisten Neuvostoliiton retkiensä alkutaipaleella.
Olimme ensi alkuun kylpylän ainoat turistit, joten kuumien vesilähteiden lämmittämissä vesialtaissa oli tilaa polskutella mielin määrin yli 30-asteisessa vedessä.
Ympärillä täydellinen erämaan rauha aivan kuin oltaisiin Suomen metsä- ja tunturi-Lapin välimaastossa.
Lähimpään kylään oli matkaa pari kilometriä. Kukaan kylästä ei tullut äkäisen koiran vartioimalle hotellialueelle, emmekä mekään menneet tutustumaan kylään sen tarkemmin.

Matkan jymy-yllätys, paikka ja etäisyys huomioiden, ilmaantui eräänä aamuna aamiaispöytävieraaksi. Hän oli lomapaikan omistaja, öljybisneksillään rikastunut Aleksander Shvets.
Hän oli saanut henkilökunnaltaan selville, että kuumien vesien altailla on vieraita Mikkelistä. Niinpä hän tuli tekemään asiakastyytyväisyystutkimusta, jonka aikana hän paljastui pohataksi, joka omistaa lomailutilan Tshekin ja Portugalin lisäksi myös Puulaveden rannalla Hirvensalmen Kuitulan suunnalla.
Tarkempi tutustuminen Kamtshatkan niemimaan keskiosiin paljasti karmaisevalla tavalla, kuinka alueella on onnistuttu tuhoamaan Neuvostoliiton aikaiset elinkeinorakenteet samaan tapaan kuin Karjalassa ja muuallakin Venäjällä suurten kaupunkikeskusten ulkopuolella.
Hirvittävin näkymä avautui silmien eteen Tyynenmeren rannalla – kalanjalostuslaitoksen tuho viimeistä piirtoa myöten. Siinä samalla hävitettiin lähes 500 luontaista työpaikkaa aivan kalaisan meren rannalta.
Silmiinpistävää oli kaikkialla valtoimenaan rehottava siivottoman surkea jätekulttuuri, jossa jätekuormat kipataan surutta mihin sattuu. Tienvarsilla oli kaikkea mahdollista aikansa elänyttä tavaraa auton renkaista ja romuista juomatölkkeihin, muusta roinasta puhumattakaan.
Luonnonoloiltaan Kamtshatkan on kuitenkin mielenkiintoinen alue, jossa vastakohdat ruokkivat toisiaan.  Lumihuippuiset tulivuoret, lohijoet ja Tyynenmeren rannikko muodostavat kokonaisuuden, joka on vetänyt ”paluumuuttajia” puoleensa 1700-luvulta lähtien.

Alueen asukkaiden varallisuus näytti olevan kiinni ökymaastureissa ja muissa pramean karheissa ajopeleissä. Lohituristit, karhunkaatajat ja laskettelijat eivät näytä tulevan maailman äärelle senttejä halkomaan.
Rahat ilmeisesti kuljetetaan repputavarana, koska meille tuttu ja kätevä Visa-kortti ja kaikki muutkin maksukortit näyttivät puuttuvan vielä tyystin käytössä olevien maksuvälineiden joukosta.
Sitkeää tekoa ihmiset kuitenkin ovat alueella, jossa kesälläkin lämpötila tavoittaa hädin tuskin 20 astetta. Sama sääasteikko toimii myös toisinpäin, kun talven pakkasetkaan eivät ylitä 20 astetta.
Jos sattuu tykkäämään tuulen tuiverruksesta, Kamtshatkalla sitäkin on tarjolla suurella voimalla.
Jopa Petropavlovskiin suunniteltu merivoimien paraati piti peruuttaa, kun sotilaiden koppalakit eivät pysyneet päässä, ja soittokunnankin torvet olivat pahassa kohmeessa.