Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno
Matkailu

Monipuolinen Borneo

  • Teuvo Myller
  • Teuvo Myller
Kinabalu-vuori kohoaa yli neljän kilometrin korkeuteen. Kinabalu-vuori kohoaa yli neljän kilometrin korkeuteen.

Lähdin Borneoon viettämään syntymäpäiviäni, kun tyttäreni Sonja Myller, joka on siellä ravintolassa kokkina, lupasi tarjota illallisen pitkän kaavan mukaan.

Borneo on maailman kolmanneksi suurin saari, ja se sijaitsee Australian yläpuolella päiväntasaajan molemmin puolin. Kolmasosa saaresta kuuluu Malesialle, jonka sisällä on minivaltio Brunei, ja loppuosa kuuluu Indonesialle.
Kävin Borneon koillisosissa sijaitsevassa Sabahin osavaltiossa, joka on Malesian toiseksi suurin osavaltio. Siellä puhutaan malavia - murteita on yli 80, mutta onneksi englannilla pärjää hyvin.

Sabahin pääkaupunki on Kota kinabalu, jossa on noin 700 000 asukasta. Koko saarella asukkaita on 18 miljoonaa.
Suurin osa väestöstä on muslimeja. Uskonto ei kuitenkaan näy turistille juuri millään tavalla: sen huomaa vain naisten huiveista ja siitä, ettei sianlihaa ole tarjolla. Ihmiset ovat mukavia, avoimia ja ystävällisiä.

Rikollisuutta Borneossa on hyvin vähän, joten siellä on turvallista liikkua vaikka yksinkin. Turisteja saarelle tulee pääasiassa Australiasta, Kiinasta ja Japanista - Euroopasta vielä kovin vähän.

Malesiaa kutsutaan juhlien maaksi ja herkuttelijan paratiisiksi. Ruoka onkin maukasta, ja meren antimia, kuten rapuja ja kaloja, on runsaasti tarjolla. Hintataso on noin neljänneksen Suomen hinnoista, paitsi maitotuotteissa, jotka ovat suhteessa vähän kalliimpia kuin Suomessa.
Tuliaisiksi sopivatkin tee, mausteet ja eksoottiset hedelmät, joita voi tuoda myös kuivattuina. Tarjolla on myös käsitöitä puusta ja kankaasta. Rahayksikkö on ringgit, joita eurolla saa neljä.

Sää Borneossa oli tammikuussa mukavan lämmin, 30-40 astetta, ja ilmankosteus 90-95 prosenttia. Alueen lämpötila ei koskaan laske alle 20 asteen.
Vuotuinen sademäärä on 2000-2500 millimetriä, mikä on noin neljä kertaa enemmän kuin Suomessa. Sade voi tulla nopeasti ja todella rankasti, mutta yhtä nopeasti ilmaantuu taas aurinko sateen jälkeen taivaalle.

Alueen luonto on kaunista. Suurin osa koko Borneosta on sademetsää, jossa asuu monipuolinen eläimistö. Viidakossa on paljon nähtävää ja kuvattavaa; yksi päivä menee siellä rattoisasti, ja siellä on myös viileämpää kuin kaupungissa.

Hyvällä tuurilla voi nähdä erittäin uhanalaisia nenäapinoita, joita ei ole muualla kuin Borneossa. Myös uhanalaiset raatokukat eli rafflesiat viihtyvät viidakossa. Rafflesia arnoldii -lajilla on maailman suurin kukka, joka tuoksuu mädäntyneeltä lihalta ja elää vain muutamia päiviä.

Sabahissa on hyvät sukellus- ja patikointimahdollisuudet esimerkiksi Kinabalu-vuoren maisemissa. Kinabalu on yli neljä kilometriä korkea ja Malesian korkein vuori.
Sen juurella sijaitsee tutustumisen arvoinen teeplantaasi, jonka nimi on Sabah tea. Plantaasille pääsee ilmastoidulla bussilla Kota kinabalusta.
Kolmituntinen bussimatka maksaa muutaman euron. Yöpyminen silmiä hivelevissä maisemissa, ylängön raikkaassa ilmastossa tapahtui bambumajassa ja maksoi noin viisi euroa.

Teeplantaasin lisäksi ekoleiri viidakossa sekä pohjoisen upeat hiekkarannat - joilla turisteja ei vielä paljon ole - ovat käymisen arvoisia kohteita.
Olen käynyt noin 50 maassa ja tämä reissu oli tähän mennessä yksi mielenkiintoisimmista, vaikka paljon jäi vielä näkemättäkin.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva yrittäjä Joensuusta. Lukijamme  matkalla -sarjassa matkakokemuksistaan kirjoittavat Karjalaisen lukijat. Juttuja sarjassa julkaistaan silloin tällöin.