play

Hiihtolomalla pääsee vielä kaupunkikohteisiin

Kreikan saariston suosion matkailukohteena ei uskota laskevan suomalaisten keskuudessa.

Kreikan saariston suosion matkailukohteena ei uskota laskevan suomalaisten keskuudessa. Kuva: Hannu Jarva

Karjalainen

Loppuvuodesta vaivanneesta etelänmatkojen suosion hiipumisesta ei ole enää tietoakaan. Nyt äkkilähtöjä ei ole tarjolla kuin muutamia, kun niitä joulun alla oli matkatoimistojen listoilla harvinaisen paljon.
– Hiihtoloman etelänmatkat myydään joka vuosi loppuun jo hyvissä ajoin, eikä tämäkään talvi ole poikkeus, kertoo Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski.
Kanarian saarille on tarjolla yksittäisiä hajapaikkoja ja peruutuksia, myös kahden viikon matkoja Vietnamiin saattaa vielä saada, mutta Pucilowski suosittelee mattimyöhäisille kaupunkilomia.
– Etelä-Euroopassa alkaa olla jo mukavat ilmat. Lento ja hotelli -paketit ovat taas nostaneet suosiotaan, mutta niitä saa vielä ensi viikoksikin varattua kaikkiin Euroopan kaupunkeihimme.

Myös Aurinkomatkojen äkkilähtölista näyttää hyvin tyhjältä: lauantaille 3. maaliskuuta on tarjolla vain yksi etelän kohde ja sekin kahdeksi viikoksi. Viikko ennen joulua Aurinkomatkojen listalla oli lähes 300 äkkilähtöä.
Matka-Vekan Joensuun toimistosta kerrotaan, että seuraavan etelänmatkan lähtöpäivä on vasta 8. maaliskuuta, eli hiihtolomaksi ei Joensuusta enää pääse lämpimään.
Sen sijaan risteilyille ja Tallinnaan Joensuusta pääsee vielä ensi viikolla.
– Tallinnan kaupunkimatkalle on Joensuusta bussikuljetus, samoin Baltic Princessin risteilyille. Sen sijaan Tukholman risteilyt alkavat olla täynnä, kertoo Toni Kuntsi.

Kreikan matkoihin erikoistuneesta Matkatoimisto Matka-Atlaksesta kerrotaan, että maan levottomuudet näkyvät jo myynnissä.
– Koko totuus paljastuu vasta huhtikuussa, jolloin myyntiin tulee normaalisti piikki ja myynti on vuoden suurinta. Varmasti levottomuudet vaikuttavat jonkin verran, sanoo toimitusjohtaja Hannu Grönroos.
Jo nyt Manner-Kreikassa sijaitsevan Tolon lomakohteen kysyntä on ollut aiempaa hiljaisempaa.
– Ateena on kuitenkin asia erikseen, eivät kreikkalaiset muualla ala ehdoin tahdoin vaarantamaan matkailuelinkeinoaan, Grönroos pohtii.
– Osalle kesäkuun lennoista on silti jouduttu myymään eioota. Kreikka on suomalaisille edelleen se ykkönen, hän sanoo.