Tiistai, 13.11.2018 
Ano, Kristian
Matkailu

Yhdistys Juuan jäärakentamisen tueksi - tavoitteena pysyvä matkailukohde

  • Karjalainen
Juuan jäärakentamisen tueksi on perustettu uusi Rakennejää ry.

Yhdistyksen tarkoitus on edistää jäärakennushankkeiden toteutumista Juuassa muun muassa keräämällä rahaa projekteja varten sekä huolehtimalla niiden tiedotuksesta ja muusta näkyvyydestä.

Yhdistyksen perustaminen oli hallituksen puheenjohtajan Kai Iskolan mukaan välttämätöntä, jos hankkeille halutaan jatkossa hakea julkista rahoitusta esimerkiksi EU:lta. Yhdistys rekisteröitiin yhdistysrekisteriin joulukuussa 2014.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Jäärakentaminen alkoi Juuassa vuonna 2013, kun hollantilainen Eindhovenin teknillinen yliopisto etsi rakennuspaikkaa pykriitistä tehdylle jääkupolille. Tänä vuonna rakennuksen aihe on ollut jääkatedraali Juuan Nunnanlahdessa.

Yliopisto on solminut Juuan kanssa kolmivuotisen sopimuksen jäärakennushankkeiden toteuttamiseksi Juuassa, joten jäärakennelmia tullaan näkemään siellä vielä ainakin vuosina 2016 ja 2017. Kai Iskolan mukaan toimintaa on tarkoitus jatkaa vielä vuoden 2017 jälkeenkin.

-  Tarkoitus olisi, että jäärakentamisesta tulisi matkailukohde.

  • Kuuntele Iskelmä Rexiä verkossa
  • Kuuntele Radio City Joensuuta verkossa