Sunnuntai, 23.9.2018 
Minja, Miisa, Mielikki
Ruoka

Tämä ovat virolaisen keittiön peruskattaus

  • Mervi Pasanen

Huolimatta siitä, että virolainen keittiö on parissakymmenessä vuodessa kirinyt länsimaita kiinni nopeammin kuin jamaikalainen juoksee satasen, myös perinteet istuvat tiukassa.

Tässä kolme ruokaa, joita ilman virolaista keittiötä ei ole olemassa, eli perunasalaatti virolaisittain, porsaanpaisti ja sen lisukkeena tarjottava mulgikapsas eli ohrasuurimoilla tukevoitettu hapankaali.

Virolainen perunasalaatti

4–5 keitettyä perunaa
2 keitettyä porkkanaa
1 keitetty kananmuna
100 g makkaraa tai kinkkua
puolikas kurkku
1 omena
100 g tölkkiherneitä
200 g smetanaa
200 g majoneesia
suolaa, sinappia

Mainos alkaa
Mainos päättyy

1. Kuori keitetyt kasvikset, paloittele. Murskaa kananmuna. Paloittele kurkku, omena ja makkara kuutioiksi. Valuta herneistä suolaliemi.
2. Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Sekoita smetana ja majoneesi, mausta tarvittaessa suolalla ja sinapilla. Kaada kastike salaatin päälle ja anna maustua pari tuntia ennen tarjoilua.

Porsaanpaisti

1 kg sianlihaa kamaralla
2 rkl suolaa
1 rkl pippuria
2 rkl sinappia
2 rkl öljyä

1. Leikkaa kamaraan viiltoja. Sekoita mausteet keskenään ja levitä se lihan päälle.
2. Laita liha uuniin ja kypsennä 1–1,5 tuntia 160 asteessa.
3. Tarjoa hapankaalipadan kera.

Mulgikapsas

500 g hapankaalia
100 g ohrasuurimoita
200 g possunlihaa, kuten ylikypsää kylkeä
vettä, suolaa, ripaus sokeria

1. Laita hapankaali pataan. Lisää joukkoon huuhdellut ohrasuurimot ja kuutioitu liha. Lisää vettä niin, että ainekset peittyvät. Hauduta 2-3 tuntia, kunnes kaikki ainekset ovat pehmenneet. Lisää vettä tarvittaessa. Mausta lopuksi ripauksella suolaa ja sokeria.