Vanhojen ruokakirjojen aarteita

Aino Lampisen 1950-luvulla kirjoittaman Karjalaisen keittokirjan anti ei ole ainoastaan hyvissä perinneresepteissä, vaan sitä voi lukea myös erittäin viihdyttävänä historiateoksena.
”Hyvin herkkä, monille muutoksille altis, on karjalaisen piiraan mitta. Tavallinen karjalan piiras, laatokankarjalaisten ja pohjoiskarjalaisten suosima, tuo avonainen pitkänsoikea, minkä muukin Suomi tuntee karjalan piiraana, on leipomistekniikan hienoimpia saavutuksia, oikea taideluomus leipomisen alalla”, Lampinen lyyrisesti kuvailee esimerkiksi karjalanpiirakkaa.
Heti seuraavaksi hän muistuttaa lukijaa alueellisista eroista:
”Suosittelitpa sitä eteläkarjalaiselle tai kannakselaiselle vanhemman polven emännälle, sait syrjäkarein heitetyn silmäyksen ja arvosteluna lausahduksen: Sylen mie sil piirakal, miss ei uo kuorta eikä syväntä.”
Lampinen kuittaa lauseen kateellisten panetteluna. Kirja on varsinainen ruokien Kalevala.

Piirakoiden perheeseen kuuluu myös kurniekka, kurniekku tai kukko. Ne ovat sukua savolaisille kukoille, mutta niiden muoto elää enemmän.
Kurniekka voi olla soikea, pyöreä, matala, korkea tai puolikuu. Niiden sisällä voi olla mitä vain, mutta yleisin täyte on kokonainen kala. Tällä kertaa kurniekan sisälle uiskenteli kuhafilee, sillä kaupasta ei kokonaista siikaa löytynyt.

Klassikkojen klassikko on Anna Olsonin Keittokirja. Olsoni oli ensimmäinen suomalainen kotitalousopettaja ja Keittokirja ensimmäinen suomalainen kotitalouden oppikirja. Ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 1892.
Keittokirja on täynnä perustavaakin perustavampaa laatua olevia reseptejä, mutta myös taloudenhoidollisia ohjeita.
Kirjassa neuvotaan vaatteiden oikeaoppista hoitoa, siivoamista ja lastenhoitoa. Omat lukunsa saavat myös sairasten ruuat, teurastetun elukan puhdistaminen sekä ihmisen verenkierto. Kirja pamautetaan käyntiin kemian oppitunnilla. Kokonaisvaltainen paketti siis.
Hieman yllättäen ainakin vuoden 1900 painoksesta löytyy jo useita makaroonireseptejä ja erikseen merkattuja vegetaristireseptejä.
 Vegeresepteistä tässä poimittuna vuoden 1910 painoksen hernesienipallerot tai paremminkin pihvit.
 Olsonin reseptit vaativat kuitenkin paikoin päivittämistä nykyaikaan: verilettuja varten en edes alkanut metsästää hienoksi hakattua munuaisrasvaa, vaan korvasin sen voilla.
Olsoni muistuttaa, että veriruokia tehdessä on tärkeää varmistaa, että veri tulee ”voimakkaasta elukasta”.
Tämän reseptin veri tulee marketin pakastealtaasta.