Maanantai, 24.9.2018 
Alvar, Auno
Ruoka

Raakaravinnossa tärkeintä on maku

  • Crista Lassfolk-Fedoroff

Elävä ravinto, kansan suussa raaka kasvisruoka, rantautui Suomeen 1990-luvulla. Viime vuosina sen rinnalle - ja ohi - on noussut helppotekoisempi raakaruoka, josta on hyvää vauhtia sukeutumassa suuren yleisön ruokatrendi.

Kokki ja yrittäjä Tytti Lairolahti, 27, seuraa suosion kasvua aitiopaikalta, raakaruokaa myyvän kahvilansa Pure Heron tiskin takaa.

- Kun kolme vuotta sitten aloitimme, asiakkaamme olivat lähinnä raakaruuan harrastajia, Lairolahti muistelee.

- Tänä päivänä uusia asiakkaita tulee jatkuvasti, eikä heissä ole yhteistä nimittäjää.

Yrittäjä arvelee raakaruuan suosion salaisuuden olevan osittain se, että ihmiset ovat oppineet vaatimaan puhtaampaa ruokaa.

- Lähi- ja luomuruoka on monelle kuluttajalle jo ihan perusasia, Lairolahti huomauttaa.

- Raakaravinnossa ideana on ottaa puhtaasta ruuasta kaikki hyöty irti.

Toinen syy raakaravinnon menekkiin saattaa olla sen yksinkertaisuus.

Toisin kuin elävä ravinto, raakaruoka ei edellytä idättämistä tai hapattamista. Tehosekoittimella pääsee pitkälle, yleensä perille saakka.

Raakaruokaa pystyy kuka tahansa aloittelija tekemään, Lairolahti lupaa.

- Tarvittavat elintarvikkeetkin löytyvät nykyään suurimmista kaupoista tai viimeistään luontaistuotekaupasta.

Lairolahti uskoo raakaravinnon suosion olevan vasta lapsenkengissä.

- Moni yllättyy huomatessaan, kuinka paljon paremman olon puhtaasta ruuasta saa, Laitolahti sanoo.
- Itse olen vakuuttunut siitä, että raakaravinnolla pääsee eroon lukuisista vaivoista, ylipainosta ja väsymyksestä nyt ainakin.

Terveysvaikutuksia tärkeämpää on maku.

Tytti Lairolahti testaa kaikki reseptinsä vanhemmillaan, jotka syövät mieluiten suomalaista arkiruokaa ja perinneruokia.

- Mitkään hifistelyt ja hippeilyt eivät auta, jos ruoka ei maistu hyvälle, Lairolahti painottaa.

Hän muistuttaa huomioivansa yrittäjänä sen, kuinka harva yritys pystyy toimimaan marginaaliryhmien kannatuksen varassa.

- Meillä käyvät niin lapsiperheet kuin äijät loppupelissä siksi, että ruoka maistuu hyvälle. Terveysvaikutukset ovat päälle tuleva ihana bonus.

Raikas vihersmoothie:

(1 annos)

1 lehtikaalin lehti
10 cm pätkä kurkkua
1 sitruuna kuorittuna
1 kirpeä vihreä omena
1 pakastettu banaani
0,25 tl hyvälaatuista suolaa
1 rkl chiasiemeniä
nesteeksi vettä (kookosvesikin sopii hyvin) siten, että muut ainekset peittyvät tehosekoittimen kannussa.

1. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi pirtelöksi.
2. Voit käyttää myös kypsää banaania, mutta lisää silloin jäitä, jotta smoothie on kylmää. Pakasta kuorittuja ja paloiteltuja banaaneja ensi kertaa varten.

Puolukkainen smoothie:

(1 annos)

1 banaani
2 dl puolukoita
1 rkl mct-öljyä
0,25 tl hyvälaatuista suolaa
0,25 tl luomuvaniljajauhetta
hunajaa maun mukaan (esim. 1 rkl)
nesteeksi kookosmaitoa siten, että muut ainekset peittyvät tehosekoittimen kannussa
0,5 dl maustamatonta heraproteiinia

1. Sekoita ensin kaikki muut ainekset, paitsi heraproteiini, tasaiseksi pirtelöksi tehosekoittimessa.
2. Lisää lopuksi heraproteiini ja pyöräytä seos nopeasti tasaiseksi.

Chiapuuro:

(1 annos)

2 dl kookosmaitoa
4 rkl chiasiemeniä
0,25 tl hyvälaatuista suolaa
1 tl vaniljajauhetta
3 rkl proteiinijauhetta (maustamaton riisi-, hera- tai herneproteiini)
3 rkl palmu- tai intiaanisokeria

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita seos yöksi jääkaappiin tekeytymään kannellisessa astiassa. Puuro on valmista syötäväksi aamulla.
2. Pilko puuron pinnalle banaania ja ripottele päälle mitä ikinä keksitkin: raakakaakaonibsejä, kuivattuja goji- tai mulperimarjoja, pähkinöitä ynnä muita superfoodeja sekä tuoreita marjoja tai hedelmiä.

Mustikkakakku:

(8-12 annosta)

Pohja:
1 dl kaakaopapuja tai raakakaakaonibsejä
2 dl taateleita
2 rkl kookosöljyä
2 dl kuivattuja karpaloita
2tl kanelijauhetta
0,5 dl palmusokeria tai intiaanisokeria
0,25 tl Himalajan kristallisuolaa
1dl kookosöljyä

1. Jauha ensin kaakaopavut tai nibsit hienoksi tehosekoittimessa. Kaada ne erilliseen kulhoon odottamaan.
2. Jauha sitten taatelit ja karpalot, joiden seassa on pari ruokalusikallista kookosöljyä. Kuivahedelmiin sekoitettu kookosöljy auttaa niiden hienontamista, sillä liukkaat kuivahedelmät eivät jää terään kiinni.
3. Laita taateli-karpalosekoitus kulhoon kaakaon kaveriksi. Lisää kulhoon mausteet ja sokeri. Kanelin määrää kannattaa maistella, sitä voi laittaa enemmänkin.
4. Sekoita taikina huolellisesti ja tarkista koostumus.
5. Jos arvioit, että koostumus vaatisi vielä hieman kostuketta hyytyäkseen hyvin (paloiksi leikattavaksi), lisää vielä pari ruokalusikallista kookosöljyä. Taputtele taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita joko pakastimeen tai jääkaappiin hyytymään.

Täyte:
2 dl pakastemustikoita (kotimaisia)
4 dl cashewpähkinöitä
1dl vettä
1dl kaakaovoita sulatettuna
2 dl kookosöljyä sulatettuna
noin 0,5 dl lähihunajaa
0,25 tl Himalajan kristallisuolaa

1. Laita tehosekoittimeen kaikki raaka-aineet lukuun ottamatta kookosöljyä ja kaakaovoita. Hurauttele mahdollisimman tasaiseksi.
2. Lisää joukkoon sulatetut rasvat hitaasti käsin sekoittaen.
3. Tarkista lopuksi massan paksuus: mustikoita tai pähkinää vielä voi lisätä paksuuden saamiseksi.
4. Tee kakkumassan koostumuksesta mahdollisimman sileää.
5. Kaada valmis massa vuokaan.
6. Hyydytä jääkaapissa, kunnes kakkumassa on kiinteää.
7. Koristele valmis kakku esimerkiksi pensasmustikoilla, kauniin vihreillä mintun- tai melissanlehdillä ja syötävillä kukilla - saat talvi- tai kesäjuhlapöytään upean ja helpon herkun.

Reseptit: Tytti Lairolahti, Pure Hero