play

Paikallisviranomainen: Ukraina tehnyt sarjan lennokki-iskuja Krimin niemimaalle

STT

Ukraina on yön aikana tehnyt sarjan lennokki-iskuja Krimin niemimaalle, sanoo Venäjän asettama paikalliskuvernööri Guardian-lehden mukaan.

Sevastopolin kuvernööri Mihail Razvozhajev kirjoitti viestipalvelu Telegramissa, että lennokkeja olisi ollut yhteensä yli kymmenen, joista kolme olisi suunnattu Sevastopolin satamaan.

Venäläislähteiden mukaan kukaan ei ole loukkaantunut lennokki-iskuissa. Myös Sevastopolissa kaikki kolme lennokkia onnistuttiin torjumaan eikä vahinkoja syntynyt, kuvernööri sanoi.

Ukrainalaisten Telegram-kanavien mukaan räjähdyksiä tapahtui Sevastopolissa ja Sakissa, missä Venäjällä on lentotukikohta, sekä muissa paikoissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ukraina ei ole suoraan myöntänyt tehneensä viimeisen parin viikon aikana lisääntyneitä iskuja, jotka ovat suuntautuneet erityisesti Krimille. Ukraina on kuitenkin sanonut yrittävänsä tuhota infrastruktuuria osana valmistautumistaan suureen vastahyökkäykseensä, Guardian kirjoitti.

Venäjä kertoi jo perjantaina määränneensä Ukrainan lisääntyneen tulituksen takia lapsiperheet ja vanhukset evakuoitaviksi Venäjän miehittämiltä alueilta Etelä-Ukrainassa, mukaan lukien Zaporizhzhjan ydinvoimalan liepeiltä Enerhodarin kaupungista.

Zaporizhzhjan alue on osittain Venäjän valtaama, osittain Ukrainan hallinnassa.

Kansainvälisen ydinenergiajärjestö IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossi sanoi eilisessä lausunnossaan saaneensa tiedon voimalan työntekijöiden ja heidän perheidensä evakuointien alkamisesta lähialueilla ja varoitti, että turvallisuustilanne ydinvoimalalla on "arvaamaton ja mahdollisesti vaarallinen".

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Olen äärimmäisen huolestunut hyvin todellisesta ydinturvallisuusuhasta sekä voimalaan kohdistuvista turvallisuusriskeistä, Grossi sanoi.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi