Britannian kuningas Charlesilla on todettu syöpä
Charles kruunattiin Iso-Britannian kuninkaaksi toukokuussa 2023. Kuva: Yoan Valat
Britannian kuningas Charlesilla on todettu syöpä, kertoo Buckinghamin palatsi tiedotteessa. Syöpä havaittiin samassa yhteydessä, kun kuningas oli hoidettavana eturauhasen liikakasvun vuoksi.
Buckinghamin palatsin tiedotteesta ei selviä, mikä syöpä kuninkaalla on. BBC:n mukaan kyseessä ei olisi eturauhassyöpä.
Tiedotteen mukaan kuningas Charles, 75, on aloittanut säännölliset hoidot maanantaina. Lääkärit ovat kehottaneet häntä välttämään julkisia velvollisuuksia hoitojen aikana.
Kuningas päätti jakaa asian julkisesti välttääkseen spekulaatioita, palatsin tiedotteessa sanotaan.
Tiedotteessa kerrotaan myös, että kuningas pysyy positiivisena ja odottaa julkisten velvollisuuksiensa pariin palaamista mahdollisimman pian.
Kuningas Charlesille tehtiin toissa viikolla eturauhasleikkaus. Hän kotiutui sairaalasta viime viikon maanantaina. Myös Charlesin miniä, Walesin prinsessa Catherine, 42, oli hoidettavana samaisessa lontoolaissairaalassa kuin kuningas. Catherine poistui sairaalasta viime viikon maanantaina vain tunteja ennen Charlesia.
Prinssi Williamin, 41, vaimo otettiin sisään yksityiseen lontoolaissairaalaan vatsanseudun leikkausta varten. Hovi ei ole kertonut hänen leikkauksestaan tarkemmin, mutta on vahvistanut, että kyseessä ei ole syöpä.
William palaa kuninkaallisiin tehtäviinsä tällä viikolla. Hän otti taukoa tehtäviinsä vaimonsa leikkauksen vuoksi.
BBC:n mukaan prinssi Harry on puhunut kuninkaan kanssa tämän syöpädiagnoosista ja matkustaa Yhdysvalloista Britanniaan tapaamaan kuningasta.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi