CNN: Suurlähettiläs sanoo sään viivyttäneen Ukrainan suurhyökkäystä
Ukrainan joukkoja Kharkivin alueella 1.5.2023. Kuva: Dimitar Dilkoff
Sää on viivästyttänyt Ukrainan odotettua suurta keväthyökkäystä maan itäosan rintamalla, sanoo Ukrainan Britannian-suurlähettiläs CNN:n mukaan. Vadym Prystaiko totesi medialle tänään, että sää ei toistaiseksi salli raskaiden panssarivaunujen liikkumista rintamalla.
– Ukrainassa on nyt tavanomaista kevätmutaa, Prystaiko luonnehti.
Prystaiko myös arvioi, että Ukraina on nyt saanut ulkomailta 98 prosenttia kaikesta avusta, jota maa on pyytänyt vastahyökkäystään varten.
Suurlähettilään mukaan Ukraina pyrkii todelliseen läpimurtohyökkäykseen. Hän toisaalta varoitti, että keväthyökkäykselle on asetettu liikaakin toiveita.
Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov sanoi viime viikon lopulla, että suunnitelmat vastahyökkäyksestä Venäjän miehittämille alueille ovat lähes valmiit.
Huhut Venäjän varapuolustusministerin Mihail Mizintsevin potkuista viittaavat siihen, että Venäjällä on edelleen merkittäviä logistisia ongelmia Ukrainassa. Näin arvioi Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedustelukatsauksessaan.
Brittiarvion mukaan Venäjän aseteollisuus ei tunnu pystyvän vastaamaan sodan aikaisiin vaatimuksiin.
Mizintsev nimitettiin armeijan logistiikasta vastaavaksi varapuolustusministeriksi viime syksynä. Hänen edeltäjänsä Dmitri Bulgakov siirrettiin tuolloin muihin tehtäviin Venäjän kärsittyä ongelmista joukkojen huollossa.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi