Suomalaissyntyinen muotisuunnittelija Peter Nygård todettu syylliseksi neljään seksuaalirikokseen
Muotisuunnittelija Peter Nygård kuvattiin poistumassa oikeustalolta Torontossa syyskuussa. Kuva: Cole Burston / Lehtikuva-AFP
Kanadalainen oikeusistuin totesi sunnuntaina suomalaissyntyisen muotisuunnittelijan Peter Nygårdin syylliseksi neljään seksuaalirikokseen, kertovat kanadalaismediat CTV ja CBC.
Hän sai vapauttavan päätöksen yhdestä seksuaalirikossyytteestä ja vapaudenriistosyytteestä. Tuomion pituus selviää myöhemmin.
Torontolainen valamiehistö teki päätöksensä kuusiviikkoisen oikeudenkäynnin päätteeksi. Nygård, 82, ei mediatietojen mukaan näyttänyt mitään tunteita kuullessaan päätöksen.
Nygård oli kiistänyt kaikki syytteet. Hän väitti, ettei ole edes tavannut naisia, jotka syyttivät häntä seksuaalirikoksista.
Nygårdilla oli oikeudessa aika ajoin vaikeuksia muistaa päivämääriä ja nimiä. Hän sanoi valamiehistölle kärsivänsä enenevässä määrin muistikatkoksista ja vaikutti laittavan tämän ikääntymisen piikkiin.
Väitetyt tapaukset ajoittuivat 1980-luvun lopulta 2000-luvulle. Syyttäjien mukaan Nygård oli käyttänyt valtaansa ja asemaansa varakkaana muotisuunnittelijana nuorten naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Nygårdia syyttäneiden naisten mukaan Nygård oli houkutellut heidät Torontossa ylelliseen toimistoonsa luvaten mahdollisuuksia mallina tai suunnittelun parissa. Sen sijaan naiset kertoivat joutuneensa loukkuun toimiston yhteydessä olevaan makuuhuoneeseen, jossa Nygård oli pakottanut heidät seksuaaliseen kanssakäymiseen ja raiskannut heidät. Yksi uhreista oli tekohetkellä 16-vuotias.
Toronton oikeusjutun lisäksi Nygårdia vastaan on nostettu vastaavia syytteitä Kanadassa Quebecissä ja Manitobassa. Lisäksi Nygårdia syytetään seksuaalirikoksista myös Yhdysvalloissa, joka on vaatinut hänen luovuttamistaan.
Syyttäjien mukaan Nygårdilla on ollut kymmeniä uhreja Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Bahamalla. Nygård on toistuvasti kiistänyt kaikki häneen kohdistuvat syytteet.
Nygård on ollut vangittuna joulukuusta 2020 lähtien.
Muotisuunnittelija perusti liikeimperiuminsa vuonna 1967 Winnipegissä. Yritys haki konkurssisuojaa pian sen jälkeen, kun poliisi ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI tekivät ratsian Nygårdin pääkonttoriin Manhattanilla vuonna 2020.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi