play

Väkijoukot kokoontuivat Lontoon keskustaan – kuningas Charlesin loistokkaat kruunajaiset sinetöivät monarkin aseman

Kuva: Richard Heathcote

STT

Britanniassa väkeä on kerääntynyt Lontoon keskustaan odottamaan tänään vietettäviä kuningas Charlesin ja hänen puolisonsa Camillan kruunajaisia. Ihmisiä on saapunut seuraamaan kruunajaisia ja osallistumaan juhlallisuuksiin myös Britannian ulkopuolelta.

–  Tulin tänne Uudesta-Seelannista pelkästään tätä varten. Tosi mahtavaa, kädessään brittilippua heiluttanut nainen sanoi BBC:n katuhaastattelussa.

–  Tämä on mahtava juhla, todella päivä, jota odottaa, sanoi myös brittinainen Sally, joka oli saapunut paikalle ystäviensä kanssa, päässään Union Jack -hattu ja Britannian lipun kuva myös t-paidassa.

Muutama tunti ennen seremonian alkamista paikalla ei kuitenkaan vielä ollut suuria väkijoukkoja vaan innokkaimpien kuninkaallisfanien ryhmiä ja vanhempia lapsineen. Sää oli aamulla keväisen kirkas, mutta juhlijoiden harmiksi myöhemmäksi oli luvattu sadetta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Britannian pääministeri Rishi Sunak julkaisi juhlallisen lausunnon juuri ennen kuin tilaisuuden oli määrä alkaa.

–  Tämä ei ole vain spektaakkeli. Se on historiamme, kulttuurimme ja perinteidemme ylpeä ilmaus ja elävä osoitus maamme uudenaikaisesta luonteesta. Se on arvostettu rituaali, josta syntyy uusi aikakausi. Jumala suojelkoon kuningasta, pääministeri tviittasi.

Lontoossa otettiin aamulla kiinni kuusi monarkian vastustajaa, kertoi muun muassa brittilehti Guardian.

Poliisi otti kiinni Britannian johtavan kuninkaallisia vastustavan Republic-liikkeen johtajan Graham Smithin, kun tämä oli organisoimassa mielenosoitusta monarkiaa vastaan Trafalgar Square -aukiolla. Poliisi otti kiinni myös viisi muuta mielenosoituksen järjestäjää.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Smith oli kiinniottonsa aikana keräämässä juomia ja kylttejä sadoille mielenosoittajille, jotka olivat kokoontuneet kruunajaisseremonian kulkureitin varrelle keltaisissa t-paidoissa.

Lontoon poliisi oli aiemmin varoittanut, ettei kruunajaisissa suvaittaisi yrityksiä horjuttaa päivän juhlallisuuksia.

Reilusti yli kolmasosa brittiaikuisista sanoo kuitenkin mielipiteensä kuninkaallisista viilenneen viimeisen vuosikymmenen aikana, selviää yhdysvaltalaisen CNN-uutiskanavan eilen julkaisemasta kyselystä.

Kyselyyn osallistuneista brittiaikuisista 36 prosenttia sanoi suhtautuvansa kielteisemmin Britannian kuninkaalliseen perheeseen verrattuna suhtautumiseensa kymmenen vuotta sitten.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sitä vastoin noin viidesosa eli 21 prosenttia sanoi mielipiteensä kuninkaallisista muuttuneen myönteisemmäksi, ja yli 40 prosenttia sanoi suhtautumisensa pysyneen samana.

Kruunajaiset ajoittuvat aikaan, jolloin Britannian inflaatio laukkaa kymmenen prosentin tietämissä ja kansalaisia kurittavat muun muassa ruuan kohonnut hinta, isot energialaskut sekä nousevat korot.

Seremoniat käynnistyvät päivällä, ja virallinen tilaisuus järjestetään perinteiseen tapaan Westminster Abbeyssa Lontoon ytimessä. Näyttävät menot alkavat, kun kuningaspari lähtee vaunusaatossa Buckinghamin palatsilta kohti kirkkoa hieman puolenpäivän jälkeen Suomen aikaa.

Hallitsijan kruunajaiset on pidetty Westminster Abbeyssa melkein tuhannen vuoden ajan, sillä ensimmäiset kruunajaiset järjestettiin silloisessa Abbeyssa vuonna 1066. Kaikkiaan 39 hallitsijaa on tähän mennessä kruunattu kirkossa.

Edelliset monarkin kruunajaiset Britanniassa pidettiin vuonna 1953, kun Charlesin äiti Elisabet kruunattiin kuningattareksi. Charles oli tuolloinkin paikalla pikku prinssinä.

Tänäinen tilaisuus on loistostaan huolimatta vaatimattomampi kuin aiempi. Kutsuvieraiden määrää on nyt vähennetty edellisistä kruunajaisista merkittävästi, tilaisuuden pituutta ja seremonian monimutkaisuutta on karsittu ja samalla myös kustannuksia. Tapahtuman kustannusarviota ei kuitenkaan ole julkistettu. Kulut katetaan budjettivaroin, sillä kyseessä on valtiollinen tilaisuus.

Charlesin kruunajaiskruunu on perinteinen Pyhän Edwardin kruunu, joka valmistettiin aikanaan Kaarle II:n kruunajaisiin.

Jalokivien ja helmien koristama esine on peräisin 1660-luvulta. Mittaamattoman arvokas ja yli kaksi kiloa painava kultainen kruunu on käytössä vain kruunajaisissa, ja muuten se on hyvässä tallessa Lontoon Towerissa.

Kruunua siis käytettiin edellisen kerran kuningatar Elisabetin kruunajaisissa seitsemänkymmentä vuotta sitten. Charles on seitsemäs monarkki, jonka päähän kruunu painetaan.

Vaikka kruunu nähdään julkisissa tilaisuuksissa perin harvoin, se on tuttu arjesta. Kruunun ääriviivat ja yksinkertaistettu graafinen kuva on nähtävissä esimerkiksi Britannian passeissa ja maan postilaitoksen logossa. Sosiaalisessa mediassa se näkyy emojina, joka julkaistiin kruunajaisten alla.

Charlesin kruunu vaihtuu päivän kuluessa niin, että seremonioiden lopulla kuningas käyttää niin kutsuttua hallitsijan kruunua, joka nähdään monarkin päässä esimerkiksi parlamentin avajaisistunnoissa.

Tämäkin kruunu on hyvin näyttävä, sillä sitä koristaa muun muassa osa maailmankuulusta Cullinan-timantista, joka löytyi Etelä-Afrikasta 1900-luvun alussa.

Suurikokoinen Afrikan tähdeksi kutsuttu timantti leikattiin aikanaan moniin pienempiin osiin, ja siksi se näkyy myös kruunajaisissa käytettävässä hallitsijan valtikassa. Suurimmat Cullinan-timantit numeroitiin, joten valtikassa on timantti numero yksi ja kruunussa numero kaksi. Suurempia osia on kaikkiaan yhdeksän ja pienempiä lähes sata.

Kruunajaisjuhlallisuudet käynnistyvät, kun Charles ja kuningatarpuoliso Camilla saapuvat Westminster Abbeyyn. Kello 13 Suomen aikaa alkavan parituntisen kruunajaisseremonian jälkeen kuninkaallisen perheen ydinjäsenet matkaavat takaisin palatsille suuressa juhlaparaatissa tuhansien sotilaiden ja useiden sotilassoittokuntien musiikin saattelemana.

Perhe tervehtii yleisöä perinteiseen tapaan myös palatsin parvekkeella. Tässä yhteydessä ilmavoimat suorittaa näyttävän ylilennon.

Lontoon kaduille odotetaan joukoittain ihmisiä todistamaan historiallista tapahtumaa. Samalla kyse on mittavasta liikenne-, poliisi- ja turvallisuusoperaatiosta, sillä kruunajaisiin saapuu runsaasti myös muita valtiojohtajia ja arvovieraita. Suomea tilaisuudessa edustaa presidenttipari. Sauli Niinistö ja Jenni Haukio osallistuivat jo perjantaina kuninkaan vastaanotolle Buckinghamin palatsissa.

Kruunajaispäivänä on luvassa myös monarkian vastustajien mielenosoituksia.

Juhlinta jatkuu eri tilaisuuksin läpi viikonlopun ja maanantain, joka on ylimääräinen vapaapäivä. Sunnuntai-iltana järjestetään Windsorissa suuri musiikki-, video-, valo- ja tanssishow. Siinä esiintyvät muun muassa Katy Perry, Take That ja Lionel Richie sekä Andrea Bocelli. Myös Nalle Puhin kerrotaan olevan mukana ilonpidossa. Paikalle odotetaan yli 20  000:ta ihmistä.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi