play

Äärijärjestö Taleban haluaa puhua YK:n yleiskokouksessa, samoin syrjäytetyn hallinnon YK-edustaja

YK:sta kerrotaan uutistoimisto AFP:lle, että yhdeksänhenkinen komitea tulee käsittelemään pyynnöt. Kuvassa YK:n päämaja New Yorkissa. LEHTIKUVA/AFP

YK:sta kerrotaan uutistoimisto AFP:lle, että yhdeksänhenkinen komitea tulee käsittelemään pyynnöt. Kuvassa YK:n päämaja New Yorkissa. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Äärijärjestö Talebanin Afganistaniin nimittämä ulkoministeri Amir Khan Muttaqi on pyytänyt saada puhua New Yorkissa pidettävässä YK:n yleiskokouksessa. Asiasta kertoo YK:n edustaja.

Talebanin syrjäyttämän hallinnon edustaja YK:ssa, Ghulam Isaczai on myös pyytänyt puheenvuoroa.

YK:sta kerrotaan uutistoimisto AFP:lle, että yhdeksänhenkinen komitea tulee käsittelemään pyynnöt. On epäselvää, tapaako komitea vielä ennen yleiskokouksen päättymistä. Aiemmin komitea on esimerkiksi pidättäytynyt tekemästä päätöksiä ja on kehottanut yleiskokousta äänestämään aiheista.

Yksikään hallitus ei ole tunnustanut Talebanin muodostamaa hallitusta. Äärijärjestöä on vaadittu ensin täyttämään ihmisoikeuksiin liittyvät velvollisuudet.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Taleban nimittänyt oman YK-edustajan

YK:n edustaja Stephane Dujarric kertoo AFP:lle, että YK:n pääsihteeri Antonio Guterres oli saanut kirjeen Muttaqilta, jossa hän pyysi saada osallistua korkean tason keskusteluihin. Guterres vastaanotti kirjeen päivää ennen yleiskokouksen alkua.

Kirjeessä ei käynyt ilmi, halusiko Muttaqi matkustaa New Yorkiin vai olisiko Talebanin tarkoitus osallistua nauhoitetulla videoviestillä.

Kirjeessä todettiin, että Isaczai ei enää edustaisi Afganistania YK:ssa. Lisäksi Taleban on nimittänyt oman edustajansa YK:hon.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Guterres sai viime viikolla Isaczailta kirjeen Afganistanin delegaatiosta. Siinä Isaczaihin viitattiin maan pysyvänä edustajana YK:ssa.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi