Afganistanin ahdinko unohtui Ukrainan sodan varjoon – kansainvälistä tunnustusta janonnut Taleban rikkoi lupauksensa ja ajoi maan erakkovaltion tielle

Ukrainan sota sysäsi kansainvälisen yhteisön parrasvaloista Afganistanin, joka on jäänyt pitkälti oman onnensa nojaan Taleban-ääriliikkeen kaapattua jälleen vallan maassa viime vuoden elokuussa Yhdysvaltojen vetäydyttyä maasta. Yhdysvallat ja muut länsimaat ovat pitäneet etäisyytensä maan uusiin hallitsijoihin, jotka eivät ole saaneet janoamaansa kansainvälistä tunnustusta.

Edes Talebanille myötämielinen Pakistan ei ole tunnustanut maan johtoa virallisesti. Pettyneen Talebanin riveissä Afganistanin tulevaisuudesta päättävät nyt liikkeen vanhoillisimmat ja konservatiivisimmat voimat, joiden vuoksi aiemmat lupaukset esimerkiksi tyttöjen kouluttamisesta syötiin.

–  (Viime vuoden) elokuusta asti oli vääntöä Talebanin vanhoillisen ja maltillisemman siiven välillä. Liikkeen sisällä oli hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, miten ulkomaailmaan suhtaudutaan ja Afganistanin yhteiskunnallista kudelmaa kehitetään. Vääntö on jatkunut, mutta kevään korvilla näyttää siltä, että kovan linjan vanhoilliset ovat ottaneet niskaotteen, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtava asiantuntija Olli Ruohomäki.

Tutkijan mukaan kyse on Talebanin eri sukupolvien välisistä erimielisyyksistä, ja toistaiseksi maata myös 1990-luvulla hallinnut vanha kaarti on niskan päällä niin sanotuista maltillisista ja uudistusmielisemmistä talebaneista.

–  Tämä kuvastaa sitä kehityskulkua, johon maa on menossa. Talebanien sisällä on myös ollut pettymystä siihen, että vanhoillinen konservatiivinen ote on ottanut vallan, siellä on kuitenkin eri sukupolvia ja toimijoita, Ruohomäki sanoo.

"Länsiliittouman hallinto oli räpellys, joka ei olisi onnistunut missään maassa"

Länsimaiden kiinnostuksen lopahtamista selittää yleinen ajattelutapa, että Afganistan on aina ollut loputtomien sotien ja epävakauden maa eikä voi muuksi muuttua. Afganistanin historiaa tutkineen tietokirjailija Andrei Sergejeffin mukaan kyseessä on kuitenkin länsimaalaisten tietämättömyydestä johtuva harhaluulo.

–  Afganistanin historia ei ole yhtään sen sotaisampi kuin minkään muunkaan maan. Länsiliittouman luoma hallinto oli niin kauhea räpellys, ettei se olisi onnistunut missään muussakaan maassa. Se luetaan niin, että Afganistan olisi jotenkin olemuksellisesti epävakaa eikä sitä voi hallita. Se on hölynpölyä. Afganistanissa oli 200 vuotta melko vakaa monarkia. Se oli silloinkin köyhä maa, mutta vakaa. Ei näiden nykyisten ongelmien juuret mene yhtään sen kauemmaksi kuin 1960–70-lukujen taitteeseen, jolloin lähti käyntiin kierre, jossa joka kohdassa tapahtui pahin mahdollinen vaihtoehto.

Afganistania hallittiin monarkiana vuonna 1747 muodostuneesta Dorrani-valtakunnasta alkaen. Vuosina 1823–1973 maata hallitsi Barakzai-dynastia ensin emiraattina ja vuodesta 1926 kuningaskuntana. Tuona aikana maan sisäisen yhtenäisyyden keskeytti noin vuoden kestänyt sisällissota vuosina 1928–29.

Sergejeffin mukaan historiallisilla monarkeilla oli kansan enemmistön silmissä legitimiteetti, joka maan hallitsijoilta on nykyaikana puuttunut.

Kun Afganistanin viimeinen kuningas Mohammed Zahir Shah syöstiin vallasta vuonna 1973, seurasi lyhytaikainen autoritaarisesti johdettu tasavalta-aika. Sen korvasi vallankaappauksen kautta kommunistivalta, jota tukeakseen Neuvostoliitto hyökkäsi maahan vuonna 1979.

Kymmenen vuoden sodan jälkeen Neuvostoliitto vetäytyi, mistä seurasi Afganistanin sisällissota ja talebanien valtaannousu 1990-luvulla. Talebanien ensimmäinen valtakausi päättyi vuonna 2001 Yhdysvaltain johtaman länsiliittouman hyökätessä maahan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen seurauksena. Yhdessä talebania vastustaneiden afganistanilaisten Pohjoisen liiton kanssa länsivallat syöksivät talebanit vallasta, mutta liikettä ei saatu hävitetyksi.

Länsimaiden Afganistaniin pystyttämä hallinto luhistui saman tien Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden lähdettyä maasta viime vuoden elokuussa, ja talebanit palasivat valtaan. Vaikka kyseinen hallinto olikin Sergejeffin mukaan surkeassa tilassa, sen luhistumisen nopeutta tuskin kukaan osasi ennustaa. Hallintoa piinasi syvä korruptio.

Talebanhallinto johtaa maata suullisesti annetuin määräyksin

Talebanin johdolla Afganistan näyttää olevan kehittymässä yhä pahemmaksi erakkovaltioksi. Liikkeen edellisellä hallituskaudella 1990-luvulla talebanit saivat virallisen tunnustuksen muutamalta maalta kuten Pakistanilta ja Saudi-Arabialta, mutta tällä kertaa yksikään maa ei ole toistaiseksi virallisesti tunnustanut talebanhallintoa.

Sergejeffin mukaan Pakistanin epäviralliset suhteet talebanhallintoon ovat silti hyvät, elleivät peräti "sydämelliset".

–  Alueellinen suurvalta Afganistanissa on Pakistan. Geopoliittisesti Afganistan on väistämättä sarana, jossa menee Intian ja Pakistanin välinen kissanhännänveto, kirjailija sanoo.

Länsimaiden vähäinen viestintä talebanien suuntaan tehdään ensisijaisesti liikkeen Qatarin Dohassa sijaitsevan poliittisen toimiston kautta muun muassa humanitaarisen avun toimitusten varmistamiseksi. Länsimaat ovat vaatineet Talebania muun muassa päästämään tytöt kouluihin ja turvaamaan edustavan hallintotavan ennen kuin hallinnon virallista tunnustusta edes harkitaan. Toistaiseksi tällaisesta ei näy merkkejä.

Afganistanin saneluvalta tulee nyt pääkaupunki Kabulin sijasta Talebanin syntyseuduilta Kandaharista. Talebanin johtama Afganistan ei kuitenkaan ole mikään yhdenmukainen monoliitti, vaikka kokonaisuutena ihmisoikeustilanne onkin mennyt heikompaan suuntaan.

–  Afganistanissa on hyvin vähän mitään kirjallisia politiikkaa linjaavia papereita, joihin länsimaisissa yhteiskunnissa on totuttu. Talebanien maailmassa on ylipäätään hyvin vähän mitään kirjallista, on enimmäkseen suullisia lausuntoja ja fatwoja eli uskonnollisia määräyksiä. -- Talebanin kuvernöörit tai komentajat saattavat tulkita suullisia linjauksia Kandaharista suuntaan tai toiseen riippuen siitä, mikä heidän henkilökohtainen näkemyksensä on, Ruohomäki sanoo.

Naisten oikeudet tuskin menossa parempaan suuntaan

Samoilla linjoilla talebanhallinnon hajanaisuudesta on Sergejeff, jonka mukaan Taleban ei ole niin hierarkkinen liike kuin ulkomailla kuvitellaan. Vaikka liikkeen johdossa päätettäisiin suurista linjoista, on alueellisesti vaihtelevaa, miten ne toteutetaan. Hän ei silti pidä todennäköisenä, että tytöt olisivat pääsemässä kouluihin lähitulevaisuudessa tai naisten asema muutenkaan paranisi merkittävästi.

–  Olen pessimistinen. Alueelliset erot tulevat olemaan suuria, ja Afganistanissa on aina ollut konservatiivisempia sekä vähemmän konservatiivisia alueita. Historiallisesti naisten asema on ollut paras kaupunkilaisen koulutetun eliitin parissa, mutta se yhteiskuntaluokka on huomattavasti ohentunut.

Sergejeffin mukaan Taleban on ollut puheiden tasolla huomattavan varovainen naisten oikeuksien asiassa, koska se tietää länsimaiden pitävän asiaa tärkeänä eikä se halua tieten tahtoen ärsyttää ulkovaltoja asiassa.

–  Kyllähän hekin kykenevät oppimaan. Siellä ei haeta nyt itsetarkoituksellisesti riitaa lännen kanssa. Taleban ei koskaan ollut jihadistinen liike kuten al-Qaida tai Isis, ja klassinenkin Taleban yritti viestiä, että jos muu maailma jättää Afganistanin rauhaan, he jättävät mielihyvin muun maailman rauhaan.

Tämän vuoksi talebanit viestivät Kabulin valtaamisen jälkeen sovinnolliseen tyyliin, vaikka loppupeleissä lupaukset jäivätkin toteuttamatta. Ristiriitaa liikkeen äärivanhoillisten perusarvojen ja kansainvälisten suhteiden hieromisen välillä ei ole saatu sovitettua.

–  Heillä on ollut 20 vuotta aikaa miettiä, mikä meni pieleen ensimmäisen hallinnon aikana, mutta eiväthän he voi miksikään feministiseksi liikkeeksikään ryhtyä tai myydä ydinarvojaan, vaikka tämä onkin tällainen vähemmän misogyyninen ja barbaarinen Taleban 2.0, Sergejeff sanoo.

Rauha talebanilaiseen tyyliin laskeutunut Afganistanin ylle

Talebanien valtaannousun valoisana puolena Afganistanin turvallisuustilanne on parantunut, kertoo Ruohomäki.

–  Afganistaniin on laskeutunut omanlaisensa rauha. Isis-K on jatkanut iskujaan, mutta taistelut ovat muuten laantuneet ja arjen turvallisuus on lisääntynyt erityisesti syvällä maaseudulla – jos turvallisuus ymmärretään siten, ettei ole ilmaiskuja tai taisteluita.

Maassa uskalletaan nykyisin tutkijan mukaan esimerkiksi ajaa rekkaliikennettä Kabulista Kandahariin jopa öisin, mikä olisi ollut täysin mahdotonta vielä vuotta aiemmin.

–  Tässä mielessä rauha on laskeutunut, mutta ei se mikään liberaalin demokratian rauha ole.

Tutkijan mukaan Afganistanin talous on yhä heikossa hapessa, ja suurin osa kansasta elää kädestä suuhun. Maassa vallan ottanut ääriliike ei välttämättä erityisemmin piittaa kansansa hyvinvoinnin parantamisesta.

–  Me ymmärretään lännessä, että valtion tehtävä on tuottaa turvallisuutta ja peruspalveluja, mutta Talebanin maailmankuvassa valtion tehtävä on täysin toisenlainen. Se vastaa lähinnä väkivallan monopolista ja oikeusjärjestelmästä, Ruohomäki sanoo.

Sergejeffin mukaan Talebanin muodostama jonkin sortin keskushallinto ja sen tuoma yhteiskunnallinen vakaus voivat teoriassa auttaa Afganistania ennen pitkään tuomaan maahan kipeästi kaivattua pääomaa ja sijoituksia infrastruktuuriin, vaikka demokratiasta ei olekaan kyse.

–  Kaikessa onnettomuudessaankin tämä hallinto on varmasti toimintakykyisempi kuin se edellinen. Mikä tahansa olisi sitä edellistä toimintakykyisempi.