Lasten löytyminen kaksi viikkoa tuhoisan lentoturman jälkeen Kolumbiassa ei pitänytkään paikkaansa
Kolumbian presidentti Gustavo Petro perui torstaina väitteensä siitä, että neljä kadoksissa ollutta lasta olisivat löytyneet elossa keskeltä Amazonin sademetsää yli kaksi viikkoa sitten sattuneen tuhoisan lentoturman jälkeen. Petro ilmoitti asiasta Twitterissä ja kertoi poistaneensa aiemman tviittinsä, jossa hän kertoi lasten löytymisestä.
Presidentin mukaan lasten etsintä jatkuu yhä. Kolumbian alkuperäisväestöön kuuluvien lasten etsintöihin on lähetetty muun muassa toistasataa sotilasta vainukoirien kanssa.
Toukokuun 1. päivänä sattuneessa lento-onnettomuudessa kuoli kolme aikuista. Pelastajat uskovat koneessa matkustaneiden lasten harhailleen viidakossa turman jälkeen. Vanhin lapsista on 13-vuotias ja nuorin vain 11 kuukauden ikäinen. Kahden muun iät ovat yhdeksän ja neljä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi