BBC: Intian siltaromahduksessa sai surmansa ainakin 141 ihmistä, uhrimäärän odotetaan nousevan yhä
Intian siltaromahduksen uhrimäärän odotetaan nousevan vielä etsintöjen edetessä. LEHTIKUVA/AFP
Intiassa ainakin 141 ihmistä on kuollut sunnuntain siltaromahduksessa, kertoo BBC. Kuolonuhrien määrän pelätään nousevan edelleen.
Turma sattui Gujaratin osavaltiossa Intian länsiosassa.
Poliisin edustajan mukaan toistakymmentä ihmistä saa parhaillaan sairaalahoitoa. Hengissä pelastettujen määräksi ilmoitettiin maanantaina 177.
Poliisi ilmoitti maanantaina yhdeksän ihmisen otetun kiinni siltaromahdukseen liittyen.
Kaikki kiinniotetut liittyivät poliisin mukaan yritykseen, joka oli vastuussa sillan ylläpidosta. Kiinniotettuja epäillään syyllisiksi uhrien kuoleman tuottamiseen.
Sillalla oli satoja ihmisiä
Viranomaisten mukaan Machchhu-joen yli kulkevalla liki 150 vuotta vanhalla riippusillalla tai sen läheisyydessä saattoi olla lähes 500 uskonnolliseen juhlaan osallistunutta ihmistä, kun sillan rakenteet antoivat myöten juuri pimeän laskeuduttua.
Silta oli ollut suljettuna useita kuukausia korjaustöiden takia. Se otettiin uudelleen käyttöön viime keskiviikkona siitä huolimatta, että silta ei ollut saanut turvallisuustodistusta remonttinsa jälkeen.
Silta oli 233 metriä pitkä ja puolitoista metriä leveä.
Paikallispoliisi on aloittanut turman syyn tutkinnan. Selvitysten kohteena on ainakin korjaustyöt tehnyt urakoitsija.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi