play

Belgialaistutkijat: Koronaan kuollut nainen kantoi kahta eri virusvarianttia

Naista ei ollut rokotettu koronaa vastaan. LEHTIKUVA/AFP

Naista ei ollut rokotettu koronaa vastaan. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Belgiassa koronavirustartunnan saaneen naisen on todettu kantaneen sekä alfavarianttia että beetavarianttia, kertovat belgialaistutkijat. Alfavariantti on ensin Britanniassa tavattu muunnos ja beetavariantti ensin Etelä-Afrikassa tavattu muunnos.

Koronaa vastaan rokottamaton 90-vuotias nainen joutui maaliskuussa sairaalaan, missä hänen todettiin saaneen koronatartunnan. Nainen kuoli viisi päivää myöhemmin.

Tutkimusta johtaneen molekyylibiologin Anne Vankeerberghenin mukaan on vaikea sanoa, vaikuttiko naisen kunnon nopeaan heikkenemiseen se, että hän kantoi kahta eri varianttia.

–  Molempia variantteja kiersi tuolloin Belgiassa, joten on todennäköistä, että nainen sai eri variantit kahdelta eri ihmiseltä, Vankeerberghen sanoo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tutkimusta ei vielä ole toimitettu lääketieteelliseen lehteen julkaisua varten. Vankeerberghenin mukaan vastaavankaltaisista tilanteista ei ole vielä julkaistu muitakaan tutkimuksia tieteellisissä julkaisuissa. Tutkijan mukaan ilmiö on kuitenkin todennäköisesti "aliarvioitu". Tämä johtuu siitä, että mahdollisuudet varianttien testaamiseen ovat rajalliset.

Jo tammikuussa brasilialaiset tutkijat kertoivat, että kahden ihmisen oli todettu kantavan yhtä aikaa kahta eri muunnosta, mutta tätäkään tutkimusta ei ole vielä julkaistu tieteellisessä lehdessä.

USA:n valtiovarainministeri: Tavoitteena saada rokotetuksi 70 prosenttia maailman väestöstä 2022

Tavoitteena on saada rokotettua koronavirusta vastaan 70 prosenttia maailman väestöstä ensi vuonna, sanoo Yhdysvaltain valtiovarainministeri Janet Yellen. Hän kommentoi koronatilannetta rikkaiden maiden G20-ryhmän valtiovarainministerien kokouksen jälkeen Italian Venetsiassa tänään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yellen sanoi, että kehitysmaiden rokotteiden hankinnan rahoittamiseksi on tehty paljon, mutta lisäsi, että maailman on "tehtävä jotain enemmän ja oltava tehokkaampi" reagoidessaan tautipesäkkeisiin ympäri maailmaa.

Yhdysvallat on Yellenin mukaan erittäin huolestunut koronamuunnosten tuomasta riskistä maailmantalouden elpymiselle. Hän sanoi, että uhkan talouden elpymiselle muodostavat deltamuunnos sekä mahdolliset myöhemmin löytyvät uudet koronaviruksen variantit.

Aiemmin Yhdysvaltain keskuspankkia johtanut Yellen painotti, että globaali talous on niin verkottunutta, että maailman minkä tahansa kolkan tapahtumat vaikuttavat kaikkiin muihin maihin.

Paneeli: Investointeja seuraavan pandemian estämiseen tarvitaan jo lähivuosina

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Venetsiassa G20-ryhmän ministerit kuulivat tilaamaansa asiantuntijapaneelia, joka kehotti maailmaa investoimaan paljon enemmän valmistautuakseen seuraavaan pandemiaan ja yrittääkseen estää sen. Paneelin mukaan tähän on investoitava vähintään 75 miljardia dollaria seuraavien viiden vuoden aikana.

–  Vaikka keskitymme keskipitkään ja pitkään aikaväliin, ymmärrämme, että meidän on myös tehtävä enemmän lähitulevaisuudessa, Yellen sanoi.

Hänen mukaansa Maailman kauppajärjestö, Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki ja Maailman terveysjärjestö WHO ovat muodostaneet työryhmän työskentelemään tässä asiassa.

–  Olemme pyytäneet, että saamme säännölliset kuukausiraportit työn etenemisestä, Yhdysvaltain valtiovarainministeri kertoi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi