play

Biden: Israel ja Libanon sinetöineet virallisesti merirajasopimuksen

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Israel ja Libanon sinetöivät torstaina virallisesti historiallisen merirajasopimuksen yhdysvaltalaisten viranomaisten läsnä ollessa, kertoi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lausunnossaan.

Israelilla ja Libanonilla ei ole diplomaattisuhteita, joten sopimus oli Yhdysvaltain välittämä. Bidenin mukaan historiallinen sopimus hyödyttää molempia maita.

Libanonin vaikutusvaltainen shiiaryhmä Hizbollah ilmoitti torstaina lopettavansa "poikkeuksellisen" mobilisaation Israelia vastaan. Tätä ennen ryhmä oli kuukausia uhannut Israelia hyökkäyksellä.

Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah luonnehti televisioidussa puheessaan merirajasopimusta "suureksi voitoksi Libanonille".

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Meidän tehtävämme on valmis, Nasrallah sanoi ja lisäsi, että sopimus "ei ole kansainvälinen sopimus, eikä se merkitse Israelin tunnustamista."

Aiemmin torstaina Israelin pääministeri Yair Lapid väitti, että kirjallinen sopimus merkitsee käytännössä Israelin tunnustamista.

Kaasukenttiä ei ole tähän asti kyetty hyödyntämään

Merirajasopimus on maille tärkeä etenkin siksi, että se mahdollistaa niille itäisen Välimeren merkittävien kaasuesiintymien hyödyntämisen. Maiden rajaseudulla sijaitsevien kaasukenttien hyödyntäminen ei ole ollut mahdollista, koska meriraja ei ollut tarkasti määritelty.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Libanon ilmoitti kaksi viikkoa sitten hyväksyneensä sopimuksen. Se kuitenkin korosti, ettei sopimus merkitse maiden suhteiden normalisoimista. Libanon ei virallisesti tunnusta Israelia.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi