Brasilian presidentti Bolsonaro kiireellisesti sairaalaan – epäillään suolitukosta
Brasilialaismedian mukaan Bolsonarolla on suolitukos. LEHTIKUVA/AFP
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro kuljetettiin kiireellisesti sairaalahoitoon varhain aamulla paikallista aikaa. Bolsonarolla on todennäköisesti suolitukos, raportoi paikallismedia.
Vuodesta 2019 vallassa ollut Bolsonaro, 66, vietiin Sao Paulon Vila Nova Star -sairaalaan, kertoivat TV Globo ja useat muut tiedotusvälineet.
Lääkäri Antonio Luiz Macedo, joka on hoitanut Bolsonaroa aikaisemminkin, kertoi UOL-uutispalvelulle, että presidentille tullaan tekemään runsaasti kokeita vatsavaivojen vuoksi.
Bolsonaroa hoidettiin suolitukoksen vuoksi edellisen kerran heinäkuussa. Silloin hän joutui olemaan sairaalassa kolme päivää. Tämän lisäksi hän joutui sairaalaan itsepintaisen hikan vuoksi.
Toissa vuonna presidentti sairastui koronaan, mutta oireet olivat lieviä, eikä hän tuolloin tarvinnut sairaalahoitoa
Bolsonaro on myös leikattu useasti hänen jouduttuaan puukotuksen uhriksi presidentinvaalikampanjan aikana 2018. Puukottaja tuomittiin pakkohoitoon, koska hän kärsi mielenterveysongelmista.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi