play

CNN: Yhdysvaltain lennokki-iskussa kuollut yhdeksän siviiliä, kaikki samasta perheestä

Yhdysvallat teki sunnuntaina lennokki-iskun Kabulissa. Aiemmin Yhdysvallat oli varoittanut uudesta hyökkäyksestä Kabulin lentokentälle. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvallat teki sunnuntaina lennokki-iskun Kabulissa. Aiemmin Yhdysvallat oli varoittanut uudesta hyökkäyksestä Kabulin lentokentälle. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvaltain Afganistanissa tekemässä lennokki-iskussa kerrotaan kuolleen yhdeksän siviiliä, jotka kuuluivat samaan perheeseen. Yhdysvaltalaiskanava CNN pohjaa uutisensa perheen sukulaiselta saamiinsa tietoihin.

Sukulaisen mukaan kuolleista kuusi oli lapsia ja heistä nuorin oli kaksivuotias tyttö.

Yhdysvallat teki eilen miehittämättömän lennokki-iskun Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa. Kohteena oli äärijärjestö Isisin Afganistanin-haaran Isis-K:n epäilty itsemurhapommittaja.

Äärijärjestön on kerrottu olleen viimeviikkoisen Kabulin lentokenttäiskun takana. Iskussa kuoli ainakin 180 ihmistä, joista 13 oli Yhdysvaltain sotilaita.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltain asevoimatkin kertoo siviiliuhreista

CNN kertoo Yhdysvaltain asevoimien sanovan, että iskun seurauksena on raportoitu siviiliuhreja. Asevoimat sanoo, että kohdeautossa oli räjähteitä, jotka aiheuttivat räjähdyksen. Uhreilla voidaan viitata niin kuolleisiin kuin haavoittuneisiin.

Aiemmin asevoimat kertoi, että iskussa ei ollut viitteitä siviiliuhreista.

Yhdysvaltalaisen Fox News -kanavan kansalliseen turvallisuuteen keskittyvä kirjeenvaihtaja Jennifer Griffin kertoo Twitterissä viranomaisten vahvistaneen, että iskun kohteena olleessa autossa oli kaksi epäiltyä itsemurhaiskua suunnitellutta ihmistä. Aiemmin on kerrottu yhdestä epäillystä. Auto oli pysäköitynä iskun aikana ja se sijaitsi noin kolme kilometriä Kabulin lentokentältä. Lennokki lensi alueelle Arabiemiraateista Lähi-idästä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltalaislehti New York Timesin sivuilla julkaistulla videolla näkyy, että autosta olisi vain raamit jäljellä. Auto oli pysäköity aivan talojen viereen. Videon kuvatekstissä kerrotaan, että videokuva on mahdolliselta Yhdysvaltain iskupaikalta.

Taleban tuomitsee Yhdysvaltain iskun

Afganistanissa valtaan päässyt äärijärjestö Taleban on tuominnut Yhdysvaltain pääkaupunki Kabuliin tekemän lennokki-iskun. Asiasta uutisoivat muun muassa yhdysvaltalaiskanava CNN ja brittilehti Guardian.

Taleban näkee, että isku loukkasi Afganistanin itsemääräämisoikeutta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Taleban nousi Afganistanissa valtaan noin kaksi viikkoa sitten. Maasta on sen jälkeen evakuoitu niin ulkomaalaisia kuin afganistanilaisia. Monet maat ovat jo lopettaneet evakuointilentonsa, mutta moni pyrkii yhä pois maasta.

Yhdysvaltain vetäytymistakaraja on huomenna.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi