play

Demokratia ei ole taattu ja Trumpin kannattajat vievät Yhdysvaltoja "taaksepäin", sanoo Biden

Presidentti Biden iski puheessaan kovin sanoin Trumpia ja tämän tukijoita vastaan. Kuvassa Biden Valkoisessa talossa 24. elokuuta. LEHTIKUVA/AFP

Presidentti Biden iski puheessaan kovin sanoin Trumpia ja tämän tukijoita vastaan. Kuvassa Biden Valkoisessa talossa 24. elokuuta. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden syyttää edeltäjänsä Donald Trumpin kannattajia Yhdysvaltain viemisestä "taaksepäin" ja varoittaa, ettei demokratia ole maassa taattu. Presidentti esitti näkemyksiään Philadelphiassa Pennsylvaniassa pitämässään puheessa.

Biden iski puheessaan kovin sanoin Trumpia ja tämän tukijoita vastaan. Hän kutsui Trumpin kannattajia "MAGA-voimiksi" viitaten ex-presidentin make America great again -sloganiin ja sanoi Trumpin ja tämän tukijoiden edustaman ääriajattelun uhkaavan koko maan perustaa.

Maan taaksepäin viemisestä puhuessaan Biden mainitsi esimerkiksi kovan linjan konservatiivien ajamat rajoitukset aborttioikeuteen, ehkäisyyn ja samaa sukupuolta olevien avioliittoihin.

Lisäksi Biden tuomitsi poliittisen väkivallan ja painotti, ettei sillä ole koskaan minkäänlaista sijaa Yhdysvalloissa. Tämä oli selkeä viittaus viimevuotiseen mellakointiin Capitolilla, kun Trumpin kannattajat eivät suostuneet hyväksymään Trumpin häviötä presidentinvaaleissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Presidentti myös muistutti, että yhdysvaltalaista demokratiaa on puolustettava ja suojeltava. Hänen mukaansa tasa-arvo ja demokratia ovat nyt hyökkäyksen kohteena.

–  Pitkään olemme vakuuttaneet itsellemme, että yhdysvaltalainen demokratia on taattu, mutta se ei ole. Meidän on puolustettava sitä ja suojeltava sitä. Joka ikisen meistä, hän lausui.

"Joka ikisen" on suojeltava demokratiaa

Puheessaan Biden myös suoraan vetosi maltillisiin republikaaneihin ja kutsui heidät yhdistämään voimansa demokraattien kanssa sekä sanoutumaan irti Trumpin politiikan linjasta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Pyydän kansaamme selvittämään erimielisyydet ja toimimaan yhdessä demokratiamme puolustamiseksi -- ideologiasta riippumatta, hän sanoi.

Kaikkia Bidenin puhe ei vakuuttanut. Republikaanisenaattori ja Trumpin kannattajiin lukeutuva Lindsey Graham tviittasi puheen jälkeen, ettei Yhdysvaltojen "sielussa ole mitään vikaa". Graham vaatii Bidenilta, että tämä "lopettaa luennomisen ja muuttaa politiikkaansa ennen kuin on liian myöhäistä".

Bidenin tavoitteena on kannustaa demokraattipuoluetta marraskuun välivaalien alla. Hän piti puheensa lähellä rakennusta, jossa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus ja perustuslaki hyväksyttiin yli kaksi vuosisataa sitten. Pennsylvania on perinteisesti ollut merkittävä taistelutanner ja vaa'ankieliosavaltio Yhdysvaltain politiikassa, ja sen rooli voi olla ratkaiseva myös välivaaleissa.

Välivaaleissa valitaan edustajainhuoneen jäsenet sekä kolmannes senaatista. Tyypillisesti välivaalit eivät ole suosiolliset vallassa olevalle puolueelle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Bidenilla on tosin viime aikoina mennyt mukavasti, kun inflaatio on hidastunut, hänelle tärkeitä uudistuksia on mennyt läpi kongressissa ja Trumpiin kohdistuu erinäisiä rikostutkintoja. Demokraateilla on siis mahdollisesti toivoa pitää valtansa edustajainhuoneessa ja säilyttää enemmistönsä senaatissa tai jopa vahvistaa sitä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi