play

Edesmenneen prinsessa Dianan patsas paljastettiin Lontoossa – huomio kiinnittyi prinssiveljeksiin

Prinssit William ja Harry äitinsä patsaan äärellä. Lehtikuva/AFP

Prinssit William ja Harry äitinsä patsaan äärellä. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Edesmenneen prinsessa Dianan patsas on paljastettu Lontoossa n puutarhassa. Prinsessa olisi täyttänyt tänään 60 vuotta. Tilaisuus järjestettiin aiottua pienimuotoisemmin koronatilanteen takia, ja paikalla oli etupäässä perhepiiriä eli prinsessan pojat prinssit William ja Harry sekä Dianan sisaruksia. Dianan entinen aviomies prinssi Charles ei osallistunut.

Patsas on sijoitettu palatsin niin kutsuttuun uponneeseen puutarhaan, joka tiettävästi oli yksi prinsessan lempipaikoista. Puutarhaa on kunnostettu ja uudistettu, ja sinne on istutettu muun muassa prinsessan lempikukkia.

Tilaisuudessa huomio kiinnittyi erityisesti Dianan poikien kohtaamiseen, sillä veljesten välien kerrotaan olevan hyvin kireät. Prinssit joka tapauksessa saapuivat paikalle kameroiden ristituleen samaan aikaan ja paljastivat patsaan yhdessä. Heidän nähtiin vaihtavan keskenään sekä vieraiden kanssa muutamia sanoja rennon oloisina. Tapahtuma kaiken kaikkiaan oli kuninkaalliseksi tilaisuudeksi epämuodollinen.

Patsaan tekijä on kuvanveistäjä Ian Rank-Broadley, ja se esittää prinsessaa ja lapsihahmoja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Veljesten prinsessa Dianaa koskeva lausunto on julkaistu Kensingtonin palatsin eli prinssi Williamin ja hänen puolisonsa .

Prinssit kertovat muistavansa äitinsä rakkauden, voiman ja vaikutusvallan lukuisten ihmisten elämään. Prinssit toivovat, että patsas symboloisi Dianan elämää ja perintöä.

–  Toivomme päivittäin, että hän olisi edelleen joukossamme.

He myös kiittävät kaikkia, jotka ovat pitäneet heidän äitinsä muistoa elävänä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Dianan traaginen kuolema

Kensingtonin palatsi oli aikanaan prinsessa Dianan koti. Nykyisin kiinteistössä asuu muun muassa perheineen prinssi William, jolle palatsi oli myös lapsuudenkoti. Alue on yleisölle avoinna pitkin kesää, joskin torstaina suljettuna koko päivän.

Walesin prinsessa Diana kuoli 36-vuotiaana elokuussa 1997 Pariisissa rajussa auto-onnettomuudessa. Samassa onnettomuudessa kuolivat myös hänen seuralaisensa Dodi al-Fayed ja autonkuljettaja Henri Paul.

Autonkuljettajan todettiin jälkikäteen olleen juovuksissa. Kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta valokuvia kärkkyneitä paparazzeja karkuun. Onnettomuudesta selvisi elossa vakavasti loukkaantunut henkivartija.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Prinsessan kuoleman aikaan hänen poikansa olivat vasta 12- ja 15-vuotiaita.

Syrjäinen hauta

Dianan kuolemasta ja hautajaisista syntyi valtava spektaakkeli ja surujuhla. Prinsessan hauta sijaitsee hänen sukunsa mailla puistoalueen lammen pikkuisella saarella Althorpissa. Hauta haluttiin pitää syrjässä, jotta Dianan läheiset voisivat vierailla siellä rauhassa ilman yleisöryntäyksiä.

Prinsessa oli syntyjään vanhaa, vaurasta ja tunnettua Spencerin sukua. Dianan lapsuudenkoti Althorp sijaitsee Northamptonshiressa, ja sen omistus on ollut suvulla 1500-luvulta alkaen. Linnamainen kartano taideaarteineen ja puistoalueineen on avoinna tänä kesänä rajoitetusti myös yleisölle.

Prinsessa Diana kruununprinssi Charlesin kanssa kesällä 1981. Häitä seurasi arviolta miljardi televisiokatsojaa tai radiokuulijaa. Pariskunnan asumuserosta kerrottiin vuoden 1992 lopulla, ja avioero astui virallisesti voimaan vuonna 1996.

- - - - - -

Uutista on korjattu klo 17.43. Patsaan lapsihahmoja on useampi kuin kaksi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi