play

Ruanda yhä valmis ottamaan vastaan Britannian lähettämiä turvapaikanhakijoita – EIT:n päätös pysäytti kiistellyn lennon

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) teki ennen lentoa päätöksen, jonka seurauksena kone ei voinut lähteä. LEHTIKUVA/AFP

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) teki ennen lentoa päätöksen, jonka seurauksena kone ei voinut lähteä. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Ruandan hallitus sanoo olevansa edelleen sitoutunut ottamaan vastaan Britannian lähettämiä turvapaikanhakijoita, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätös perui ensimmäisen lennon.

–  Nämä tapahtumat eivät pidättele meitä. Ruanda on edelleen sitoutunut siihen, että tämä kumppanuus saadaan toimimaan, sanoo hallituksen tiedottaja Yolande Makolo.

Britannian ensimmäinen turvapaikanhakijoita Ruandaan kuljettava lento peruttiin vain minuutteja ennen lähtöä EIT:n päätöksen takia.

Brittilehti Guardian kirjoittaa tilanteen vaikuttavan siltä, että maan sisäministeriöllä ei ole mahdollisuuksia valittaa päätöksestä. Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että EIT:n päätös lennosta ei tarkoita, että maan suunnitelma lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan on kuopattu, vaan koko toimintaperiaatetta tullaan käsittelemään oikeusteitse.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sisäministeri Patel pettyi EIT:n päätökseen

Detention Action -ihmisoikeusjärjestön varajohtaja James Wilson kuvaili päätöstä historialliseksi Guardianin mukaan. Hänen mukaansa päätös osoittaa, kuinka vaarallisesti Britannian hallitus toimisi siirtäessään turvapaikanhakijoita Ruandaan.

–  Se (EIT) harvoin puuttuu jäsenmaidensa oikeusasioihin.

–  EIT on osoittanut, että ketään ei tulisi pakottaa lentokoneeseen ennen kuin (Britannian) korkein oikeus käsittelee sopimusta vastustavan haasteemme ensi kuussa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Sisäministeri Priti Patel kertoi olevansa pettynyt EIT:n päätökseen. Hänen mukaansa valmistelut seuraavaa lentoa varten alkavat nyt.

BBC:n mukaan Britannian korkeimman oikeuden tuomari päätti viime viikolla, että hallituksen Ruanda-toimintaa tulisi tarkastella kokonaisuutena, mutta maan sisäministeri Patel toimii laillisesti, jos hän sillä välin lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan.

Lennolla oli alun perin määrä olla 130 ihmistä, mutta tiistai-iltaan ajoitetulla lennolla oli tarkoitus lopulta olla seitsemän turvapaikanhakijaa.

Patel sanoi parlamentille, että hallitusta "ei estetä tekemästä oikein".

Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Väistämättömät oikeudelliset viime hetken haasteet eivät estä meitä, emmekä salli väkijoukkojen estää poistoja, hän sanoi

Karkotuksia vastustavia mielenosoituksia on järjestetty toistuvasti.

Lennon hinnaksi satoja tuhansia

Guardian kertoo hallituslähteen vahvistaneen, että lento maksoi puoli miljoonaa puntaa (yli 575  000 euroa) ja se on jo maksettu julkisista varoista. Hallitus ei ole lehden mukaan avannut oikeuskustannuksia tai tulevien lentojen tai Ruandan-majoituksen hintoja.

Hallitus on Guardianin mukaan jo maksanut 120 miljoonan punnan ennakkomaksun Ruandalle sopimuksesta, jossa maahan majoitetaan osaa Britanniasta turvapaikkaa hakeneista ihmisistä.

Muun muassa Britannian oppositio ja kansalaisjärjestöt ovat jo aiemmin kritisoineet suunnitelmaa epäinhimilliseksi. Kriitikot ovat nostaneet esille muun muassa sen, että turvaa hakevien ihmisten majoittaminen ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneessä Ruandassa on kyseenalaista.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty totesi, että suunnitelma on shokeeraavan huonosti tehty. Järjestön mukaan suunnitelma lisää kärsimystä ja siihen myös palaa suuria määriä julkisia varoja.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi