play

El Pais: Espanjan katolisessa kirkossa on aloitettu laaja pedofiliatutkinta

El Pais -lehti kertoo toimittaneensa paavi Franciscukselle joulukuun alussa 385-sivuisen raportin asiasta. Paavi kuvattiin Vatikaanissa sunnuntaina viikottaisessa rukoushetkessä. LEHTIKUVA / AFP

El Pais -lehti kertoo toimittaneensa paavi Franciscukselle joulukuun alussa 385-sivuisen raportin asiasta. Paavi kuvattiin Vatikaanissa sunnuntaina viikottaisessa rukoushetkessä. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Katolinen kirkko on aloittanut mittavan pedofiliatutkinnan Espanjassa, kertoi espanjalaislehti El Pais sunnuntaina. Lehden mukaan Vatikaani valvoo tutkintaa, jonka El Pais kuvailee olevan ennennäkemätön Espanjassa.

El Pais on tutkinut hyväksikäyttötapauksia Espanjan katolisen kirkon sisällä kolmen vuoden ajan ja tuonut kirkon tietoon 251 väitettyä pedofiliatapausta.

Lehti kertoo toimittaneensa paavi Franciscukselle joulukuun alussa 385-sivuisen raportin asiasta. Lehden mukaan paavi on sittemmin lähettänyt raportin kirkon sisäisten pedofiliasyytösten tutkinnasta vastaavalle, Vatikaanissa toimivalle Uskonopin konregaatiolle.

Samainen raportti on toimitettu myös Espanjan katolisen kirkolliskokouksen puheenjohtajalle, Barcelonan arkkipiispalle kardinaali Juan Jose Omellalle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vanhin raportissa mainituista tapauksista ajoittuu vuoteen 1943, kun taas tuoreimman kerrotaan tapahtuneen vuonna 2018.

Valtaosa esitetyistä pedofiliatapauksista on uusia. Aiemmin tapauksista on ollut tiedossa 13. Ne on lehden mukaan otettu mukaan raporttiin, koska samaisista papeista on noussut esiin uusia valituksia.

Uhreja voi olla tuhansia

Uskonopin kongregaatio ei vahvistanut sunnuntaina uutistoimisto AFP:lle tietoa tutkinnan avaamisesta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Espanjan kirkolliskokouksen edustaja kertoi AFP:lle, että Vatikaani on saanut vuoden 2001 jälkeen 220 valitusta seksuaalirikoksista. Kirkolliskokous kertoi sunnuntaisessa lausunnossaan olevansa sitoutunut ottamaan kaikki hyväksikäyttötapaukset tutkintaan ja kehotti uhreja jättämään valitukset.

El Pais on pitänyt kirjaa seksuaalirikoksista Espanjan kirkon sisällä. Jos tuoreet tapaukset lisätään aiemmin tiedossa oleviin, on pedofiliatapauksia lehden mukaan tiedossa hieman yli 600. Jokainen näistä viittaa yhteen syytettyyn.

Uhreja puolestaan olisi nykylaskujen mukaan ollut 1930-luvulta lähtien ainakin 1  237. Lehden mukaan uhreja voi kuitenkin olla ollut tuhansia.

Espanjan kirkko ja viranomaiset eivät ilmoita lehden mukaan virallisia tilastoja kirkon sisäisistä pedofiliatapauksista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi