Espanjassa ainakin kuusi kuollut bussin ajauduttua jokeen
Bussi ajautui jokeen jouluaattoiltana lähellä Pontevedran kaupunkia Luoteis-Espanjassa. LEHTIKUVA / AFP
Espanjassa kuusi ihmistä on kuollut bussin ajauduttua jokeen, kertoivat viranomaiset sunnuntaina.
Onnettomuus tapahtui jouluaattoiltana Luoteis-Espanjan Galician itsehallintoalueella lähellä Pontevedran kaupunkia.
Kaksi uhreista löytyi onnettomuuspaikan läheltä ja neljä joesta myöhemmin sunnuntaina.
Viranomaiset kertoivat sunnuntaina etsintöjen olevan ohi, sillä kaikki kadoksissa olleet on löydetty.
Ainakin kaksi ihmistä on kuljetettu sairaalahoitoon. Toinen sairaalahoitoon kuljetetuista oli bussin kuljettaja.
Espanjalaisen El Pais -lehden mukaan bussin kuljettaja on kertonut pelastusviranomaisille bussissa olleen hänen lisäkseen kahdeksan matkustajaa.
La Voz de Galicia -lehden mukaan bussin kyydissä oli Monterrosossa sijaitsevassa vankilassa vierailulla olleita vankien omaisia.
Viranomaisten mukaan onnettomuuden syy ei ollut vielä tiedossa, mutta huonolla säällä on voinut olla merkitystä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi