play

Etelä-Korea ampui varoituslaukauksia kohti Pohjois-Korean miehittämättömiä lennokkeja

STT-Lehtikuva

Etelä-Korean puolustusvoimat kertoi ampuneensa varoituslaukauksia kohti Pohjois-Korean miehittämättömiä lennokkeja, kertoo eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap. Pohjois-Korean lennokkien kerrottiin ylittäneen Koreoiden rajan paikallista aikaa maanantaina aamupäivällä.

Etelä-Korean pääkaupunki Soulia lähellä olevien lentokenttien lentoliikenne keskeytettiin noin tunnin ajaksi maan puolustusvoimien pyynnöstä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta viiteen vuoteen, kun Pohjois-Korean lennokit ovat tunkeutuneet Etelä-Korean ilmatilaan.

Hetki rajan ylityksen jälkeen yksi eteläkorealainen rynnäkkökone putosi tuntemattomasta syystä. Molemmat koneen kyydissä olleet pelastuivat.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Koreoiden väliset jännitteet ovat olleet erityisen kireät Pohjois-Korean tekemien ohjuskokeiden vuoksi. Pohjois-Korea on tänä vuonna laukaissut enemmän ohjuksia kuin minään vuonna aiemmin. Pelkästään marraskuun aikana maan uskotaan laukaisseen ainakin 30 lyhyen, keskipitkän ja pitkän kantaman ohjusta.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi