play

Marin kuvaa keskustelua Unkarin vähemmistöjä syrjivästä laista monella tapaa vaikeaksi – EU-maiden johtajat ovat kritisoineet Unkaria uuden lain vuoksi

Unkarin uudesta, vähemmistöjä syrjivästä laista keskusteltiin EU-huippukokouksessa Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP

Unkarin uudesta, vähemmistöjä syrjivästä laista keskusteltiin EU-huippukokouksessa Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

EU-maiden johtajien keskustelu Unkarin vähemmistöjä syrjivästä laista oli pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan monella tapaa vaikea, mutta tarpeellinen.

Marin sanoo johtajien käyneen asiasta pitkän ja syvällisen keskustelun.

EU-virkamies kertoi aiemmin, että huippukokouksen keskustelu yltyi torstai-iltana ajoittain tunteikkaaksi.

EU:ssa on herännyt huoli ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumisesta Unkarissa, sillä maan uusi laki käytännössä kieltää esimerkiksi homoseksuaalisuudesta kertomisen kouluissa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

EU-komissio on lähettänyt kirjeen Unkariin ja vaatinut maalta selitystä. Komissio on ilmoittanut olevansa valmis toimiin lain tultua voimaan.

–  Nyt odotamme Unkarin vastausta, mutta keskustelu oli hyvin vakavahenkinen ja monella tavalla myös vaikea, Marin summasi huippukokouspäivän jälkeen.

Unkarin katsotaan ylittäneen rajan

Uutistoimisto AFP:n lähteen mukaan esimerkiksi Hollannin pääministeri Mark Rutte ja Luxemburgin Xavier Bettel sanoivat Unkarin pääministerille Viktor Orbanille tämän ylittäneen rajan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Rutte totesi jo ennen kokousta, että syrjivän lain vuoksi Unkarilla ei ole paikkaa EU:ssa.

AFP:n mukaan Ruotsin pääministeri Stefan Löfven puolestaan sanoi Orbanille, etteivät ruotsalaiset ole kiinnostuneita lähettämään rahaa maahan, joka käyttäytyy tuolla tavalla.

Unkari ehti lytätä siihen kohdistuvan kritiikin jo ennen kokousta. Unkarin pääministeri Orban väitti huippukokoukseen saapuessaan, ettei uudella lailla olisi mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa, vaan hänen mukaansa siinä on kyse lasten ja vanhempien oikeuksista.

Orban ei myöskään aio vetää lakia takaisin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi