play

EU-tuomioistuin hylkäsi Unkarin kanteen oikeusvaltiomenettelyn aloittamisesta

EU-tuomioistuin on hylännyt Unkarin kanteen oikeusvaltiomenettelyn käynnistämisestä maata vastaan. Kuvassa Unkarin pääministeri Viktor Orban. LEHTIKUVA / AFP

EU-tuomioistuin on hylännyt Unkarin kanteen oikeusvaltiomenettelyn käynnistämisestä maata vastaan. Kuvassa Unkarin pääministeri Viktor Orban. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

EU:n on hylännyt Unkarin kanteen siitä, etteikö EU-parlamentti olisi voinut aktivoida oikeusvaltiomenettelyä sitä vastaan.

EU-parlamentti pyysi syyskuussa 2018 jäsenmaita arvioimaan, onko olemassa riski, että Unkari loukkaa EU:n perustana olevia arvoja. siis vaati EU-maita käynnistämään artikla 7:n mukaisen menettelyn.

Unkarin mukaan kyseinen päätöslauselma olisi pitänyt kumota, koska se katsoo, että parlamentin olisi pitänyt ottaa ääntenlaskennassa huomioon myös äänestämästä pidättäytyneet. Päätös syntyi äänin 448 puolesta, 197 vastaan ja 48 tyhjää. Esityksen hyväksymiseen vaadittiin äänten määräenemmistö ja kaksi kolmasosaa kaikista äänistä, pois lukien tyhjät äänet.

Tuomioistuin katsoo, että parlamentaarikkojen äänestämästä pidättäytymisiä ei ole otettava huomioon määritettäessä, onko kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä saavutettu. Tuomioistuimen mukaan sääntöä, joka edellyttää annettujen äänten enemmistöä, on tulkittava siten, että säännön mukaan äänestämästä pidättäytymisiä ei oteta huomioon.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

EU:n arvoihin kuluvat parlamentin mukaan kunnioitus demokratiaa, tasa-arvoa, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia kohtaan. Vuonna 2018 parlamentin pyytämän arvion taustalla olivat huolenaiheet siitä, kuinka esimerkiksi oikeuslaitoksen riippumattomuus, sananvapaus ja vähemmistöjen oikeudet toteutuvat Unkarissa.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi