play

Filippiinien taifuuni on vienyt yli sadan ihmisen hengen – uhrimäärän pelätään kasvavan

Taifuuni osui vahvimmin maan etelä- ja keskiosiin, joissa se katkoi voimalinjoja ja riuhtoi irti talojen kattoja. LEHTIKUVA/AFP

Taifuuni osui vahvimmin maan etelä- ja keskiosiin, joissa se katkoi voimalinjoja ja riuhtoi irti talojen kattoja. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Kaakkois-Aasiassa Filippiinien taifuunin uhriluku on tänään sunnuntaina ollut edelleen kasvussa. Viranomaisten mukaan ainakin yli sata ihmistä on kuollut tämän vuoden voimakkaimman pyörremyrskyn seurauksena. Myrsky iski maahan torstaina.

Taifuuni osui vahvimmin maan etelä- ja keskiosiin, joissa se katkoi voimalinjoja ja riuhtoi irti talojen kattoja. Tuulet yltyivät jopa yli 50 metriin sekunnissa. Raiksi nimetyn taifuunin mukanaan tuomat rankkasateet aiheuttivat tuhoa maassa myös laajemmin.

Ihmisiä oli yhä kateissa

Uhriluku on kasvanut nopeasti. Vielä lauantaina uutisoitiin joistakin kymmenistä kuolonuhreista. Sunnuntaiaamuna paikallista aikaa turistien suosiossa olevan Boholin provinssin kuvernööri Arthur Yap kertoi Facebookissa, että saarella oli kirjattu 49 uutta kuolemaa. Hän kertoi, että ihmisiä oli yhä kateissa ja että loukkaantuneita oli ainakin 13.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Kommunikaatioyhteydet ovat edelleen poikki. Vain 21 kaupunginjohtajaa 48:sta on saanut meihin yhteyden, Yap sanoi herättäen huolta siitä, että uhrimäärä voisi kasvaa entisestään.

Tuhansia sotilaita, poliiseja, palomiehiä ja rannikkovartiostoon kuuluvia on lähetetty pelastustehtäviin pahiten kärsineille alueille.

Pyörremyrskyistä voi tulla entistä voimakkaampia

Filippiineillä koetaan vuosittain keskimäärin 20 myrskyä ja taifuunia. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto ilmoitti, että Rai oli voimakkaimpia myrskyjä, joita Filippiineillä on joulukuussa koettu viimeisimmän vuosikymmenen aikana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Se, että ihmiset saavat taas elämänsä raiteilleen, tulee olemaan pitkä ja raskas tie, sanoi liiton Filippiinien-osaston johtaja Alberto Bocanegra myrskyn jälkeen.

Tutkijat ovat jo kauan varoittaneet, että pyörremyrskyistä on tulossa entistä voimakkaampia.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi