Mainen laaja etsintäoperaatio on ohi: ampumisesta epäilty löytyi kuolleena
Yhdysvalloissa Mainen joukkoampumisesta epäilty on löytynyt kuolleena, vahvistavat osavaltion viranomaiset. Asiasta kertoivat aiemmin mediat lähteiltä saamiensa tietojen perusteella, ja piirikunnan sheriffin toimisto tiedotti asiasta Facebookissa.
Osavaltion turvallisuusviranomainen Mike Sauschuck kertoi tiedotustilaisuudessa paikallista aikaa perjantai-iltana, että epäilty oli kuollut ammuttuaan itseään. Sauschuck ei ainakaan vielä osannut sanoa, milloin epäilty oli itseään ampunut.
CNN ja ABC ovat kertoneet lähteidensä tietojen perusteella, että mies löytyi Lewistonin kaakkoispuolella sijaitsevasta Lisbonista metsäiseltä alueelta läheltä epäillyn entistä työpaikkaa, josta tämä oli jokin aika sitten irtisanottu.
Lewistonissa keilahallissa ja ravintolassa keskiviikkona tapahtuneissa ampumisissa kuoli 18 ihmistä ja haavoittui 13. Uhrien joukossa oli muiden muassa seitsemänkymppinen pariskunta sekä 14-vuotias poika ja tämän isä.
Epäiltyä etsittiin Mainessa laajoilta alueilta, ja esimerkiksi kouluja suljettiin. Aiemmin perjantaina viranomaiset seuraavansa yli 530:tä vinkkiä ja johtolankaa epäillyn mahdollisesta olinpaikasta.
Mainen kuvernööri Janet Mills sanoi hätäisesti koolle kutsutussa tiedotustilaisuudessa huokaisevansa helpotuksesta, ettei epäilty ole enää uhaksi kenellekään. Myös mainelainen senaattori Susan Collins sanoi viestipalvelu X:ssä, että epäillyn löytyminen on helpotus kaikille Mainessa.
Epäilty ampuja oli Yhdysvaltain asevoimien reserviläinen. Yhdysvaltalaismediassa on uutisoitu, että epäilty oli hiljattain lähetetty psykiatriseen hoitoon sen jälkeen kun hän oli kertonut kuulevansa ääniä.
Uhrimäärä on Yhdysvaltain tämän vuoden joukkoampumisten suurin. Ampuma-aseväkivaltaa tilastoivan Gun Violence Archive -verkkosivuston mukaan maassa on ollut tämän vuoden aikana yli 560 joukkoampumista. Sivusto määrittelee joukkoampumiseksi tapauksen, jossa on haavoittunut tai kuollut vähintään neljä ihmistä.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi