play

Ian heikkeni trooppiseksi myrskyksi, liki 2,5 miljoonaa ilman sähköä Floridassa

Hurrikaani Ian on tuonut voimakkaiden tuulien lisäksi mukanaan sateita sekä aiheuttanut tuhoisia tulvia. LEHTIKUVA/AFP

Hurrikaani Ian on tuonut voimakkaiden tuulien lisäksi mukanaan sateita sekä aiheuttanut tuhoisia tulvia. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Yhdysvalloissa Floridaa runnellut hirmumyrsky Ian on heikentynyt trooppiseksi myrskyksi, kertoo Yhdysvaltain myrskykeskus uutiskanava CNN:n mukaan.

Vaikka Ian onkin heikentynyt, sen odotetaan tuovan mukanaan kovia tuulia, kaatosateita ja vaarallisia myrskyvuoksia osiin Floridaa ja Georgiaa sekä Etelä- ja Pohjois-Carolinaa.

Ian on aiheuttanut Floridassa pahaa aineellista tuhoa ja mittavia tulvia. Sähköt ovat tarkkailusivuston mukaan Floridassa poikki liki 2,5 miljoonalta ihmiseltä.

Sosiaalisessa mediassa on julkaistu kuvia veden valtaamista kaduista, ja televisiossa on näytetty muun muassa merenrantataloihin virtaavaa tulvavettä, tulvaveden alle jääneitä teitä ja virtauksen mukaan lähteneitä autoja. Esimerkiksi Fort Myersissa jotkin kaupunginosat Ovat muistuttaneet järviä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltain rannikkovartiosto ilmoitti aiemmin etsivänsä 20:tä siirtolaista, joiden uskottiin olleen myrskyssä Floridan rannikon edustalle uponneessa veneessä. Neljän kuubalaisen kerrottiin onnistuneen uimaan Florida Keysin saarille, ja kolme ihmistä rannikkovartiosto sanoi pelastaneensa merestä.

Luvassa pari "todella inhottavaa" päivää

Ian hätyytteli kovimmillaan viitoskategoriaa, joka on Saffir-Simpsonin hurrikaaniasteikon korkein taso. Se edellyttää tuulen nopeuden olevan yli 69 metriä sekunnissa, kun NHC:n mukaan Ianin tuulet puhalsivat sen rantautuessa Floridaan 67 metriä sekunnissa.

Saffirin–Simpsonin hurrikaaniasteikko ei huomioi muita myrskyn aiheuttamia ilmiöitä, kuten myrskyvuoksea tai tulvia. Tuulen nopeudessa ei myöskään huomioida puuskia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tuhoista odotetaan mittavia, ja NHC varoitti aiemmin tilanteen olevan hengenvaarallinen muun muassa myrskyvuoksen takia. Paikallisen ilmatieteen laitoksen NWS:n johtaja Ken Graham kutsui hurrikaania historialliseksi.

–  Tästä tulee myrsky, josta puhumme vuosien ajan, hän kuvaili.

Floridan kuvernööri Ron DeSantis on ennakoinut osavaltioon "todella inhottavaa" päivää tai kahta.

Useissa piirikunnissa annettiin evakuointimääräys yhteensä noin 2,5 miljoonalle ihmiselle, ja joissakin muissa piirikunnissa evakuoitumista suositeltiin.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tampan ja Orlandon lentokentät ovat keskeyttäneet kaikki kaupalliset lennot, ja samoin laivayhtiöt ovat peruneet matkoja ja viivästyttäneet lähtöjä.

Kuuba palautuu osumasta

Myös Kuubassa Ian vei mennessään sähköt, ja koko maa oli vahingoittuneen sähköverkon romahdettua noin 18 tunnin ajan ilman sähköä. Tiistaina paikallista aikaa Kuuban länsiosiin osunut, tuolloiselta voimakkuudeltaan kolmosluokan hurrikaaniksi luokiteltu Ian aiheutti kahden ihmisen kuoleman ja mittavia materiaalisia vahinkoja.

Keskiviikon aikana sähköjä saatiin palautettua monin paikoin, muun muassa osalle pääkaupunki Havannan asukkaista. Pahimmin myrskyssä kärsineillä alueilla läntisessä Kuubassa korjaukset jatkuvat.

Viranomaisten mukaan Ian romahdutti Havannassa viisi rakennusta ja vahingoitti useita kymmeniä.

Ilmastonmuutoksen lämmittäessä meren pintaa trooppisten myrskyjen uskotaan voimistuvan nykyisestä. Uutistoimisto AFP:n haastatteleva ilmakehätutkija, professori Gary Lackmann Pohjois-Carolinan osavaltionyliopistosta kertoo tutkimuksissa havaitun, että vaikka myrskyjen määrä tuskin kasvaa, ilmastonmuutoksen myötä trooppiset myrskyt kehittyvät nykyistä todennäköisemmin hurrikaaneiksi.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi