play

Ihmiselle siirrettiin ensi kertaa sian sydän – 57-vuotiaan yhdysvaltalaismiehen kerrotaan voivan hyvin

Marylandin yliopiston opetussairaalassa toteutetusta toimenpiteestä kertoi tiedotteessaan yliopiston lääketieteellinen tiedekunta. LEHTIKUVA/AFP

Marylandin yliopiston opetussairaalassa toteutetusta toimenpiteestä kertoi tiedotteessaan yliopiston lääketieteellinen tiedekunta. LEHTIKUVA/AFP

STT-Lehtikuva

Ihmiselle on siirretty ensimmäistä kertaa sian sydän. 57-vuotias mies sai geenimuunnellun sian sydämen perjantaina Marylandissa Yhdysvalloissa.

Marylandin yliopiston opetussairaalassa toteutetusta toimenpiteestä kertoi tiedotteessaan yliopiston lääketieteellinen tiedekunta.

Uuden sydämen saaneen David Bennettin kerrottiin kolme päivää leikkauksen jälkeen voivan hyvin. Tiedotteen mukaan elinsiirto on ensimmäinen osoitus siitä, että geneettisesti muunneltu eläimen sydän voi toimia kuin ihmissydän ilman, että keho hylkisi sitä välittömästi.

Parantumattomasta sydänsairaudesta kärsinyt Bennett oli aiemmin todettu kelpaamattomaksi elinsiirtoon ihmiseltä. Tällaisessa päätöksessä on usein taustalla elinsiirron saajan erittäin huono terveys. Bennettin mukaan hänen vaihtoehtonsa olivat joko kuolema tai sydämensiirto.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

–  Haluan elää. Tiedän, että se on hakuammuntaa, mutta se on viimeinen vaihtoehtoni, mies sanoi tiedotteen mukaan päivää ennen leikkausta.

Bennett on viettänyt viime kuukaudet vuodepotilaana sydämen ja keuhkojen ohituskoneessa. Hän on nyt toipumassa elinsiirrosta, ja uuden elimen toimintaa seurataan tarkasti.

–  Odotan innolla, että pääsen ylös sängystä toivuttuani, Bennett sanoi ennen leikkausta.

"Tuo meidät askeleen lähemmäs elinpulakriisin ratkaisemista"

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA myönsi leikkaukselle hätäluvan uudenvuodenaattona.

–  Tämä oli läpimurtoleikkaus ja tuo meidät yhden askeleen lähemmäs elinpulakriisin ratkaisemista, sanoo sydämensiirron tehnyt Bartley Griffith tiedotteessa.

–  Etenemme varovasti, mutta olemme myös optimistisia, että tämä ensimmäinen laatuaan oleva leikkaus tarjoaa tärkeän uuden vaihtoehdon potilaille tulevaisuudessa, Griffith jatkaa.

Yliopiston ksenotransplantaatio-ohjelman perustajiin kuuluva kirurgian professori Muhammad Mohiuddin kuvailee tiedotteessa leikkausta vuosien tutkimuksen huipentumaksi. Tutkimuksen puitteissa on aiemmin muun muassa tehty elinsiirtoja sioilta paviaaneille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yhdysvalloissa noin 110  000 ihmistä odottaa parhaillaan elinsiirtoa, ja yli 6  000 potilasta kuolee vuosittain ennen uuden elimen saamista. Lajien väliset elinsiirrot ovat elinpulan vuoksi olleet pitkään tutkijoiden kiinnostuksen kohteena.

Bennettin uusi sydän on peräisin sialta, joka kuului laumaan, jolle oli tehty geneettisiä muokkaustoimenpiteitä. Sialta oli poistettu kolme geeniä, joiden läsnäolo olisi johtanut siihen, että ihmiskeho hylkisi sian elintä. Sialta oli poistettu myös geeni, joka olisi johtanut sian sydänkudoksen liialliseen kasvuun. Lisäksi genomiin lisättiin kuusi ihmisgeeniä.

Sikojen sydänläppiä käytetään nykyisin jo laajasti ihmisillä. Myös siannahkaa voidaan siirtää palovammoja saaneille ihmisille.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi