play

Interfax: Aleksei Navalnyin tiedottaja paennut Venäjältä Helsinkiin – Jarmush tuomittiin elokuussa matkustuskieltoon koronarajoitusten rikkomisesta

Jarmush tuomittiin 16. elokuuta 18 kuukaudeksi matkustuskieltoon koronarajoitusten rikkomisesta poliittisessa kokoontumisessa tammikuussa. LEHTIKUVA / AFP

Jarmush tuomittiin 16. elokuuta 18 kuukaudeksi matkustuskieltoon koronarajoitusten rikkomisesta poliittisessa kokoontumisessa tammikuussa. LEHTIKUVA / AFP

STT-Lehtikuva

Venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin tiedottaja Kira Jarmush on lähtenyt Venäjältä, kertoi uutistoimisto Interfax maanantaina. Interfaxin mukaan tieto perustuu kahteen lähteeseen, joista toisen mukaan Jarmush olisi matkustanut Helsinkiin.

Tietoa pakenemisesta ei ole vahvistettu esimerkiksi Navalnyin lähipiiristä. Jarmush itse ei ole kommentoinut asiaa.

Interfax ei uutisessaan kerro, milloin Jarmush on lähtenyt Venäjältä tai saapunut Suomeen. Tietoa ei ole myöskään matkareitistä tai siitä, pyrkiikö hän Suomesta mahdollisesti eteenpäin johonkin toiseen maahan.

Jarmush tuomittiin 16. elokuuta moskovalaisessa tuomioistuimessa 18 kuukaudeksi matkustuskieltoon koronarajoitusten rikkomisesta poliittisessa kokoontumisessa tammikuussa. Tuomio kielsi häntä vaihtamasta asuinpaikkaa, matkustamasta Moskovan ulkopuolelle tai ottamasta osaa joukkokokoontumisiin. Jarmush valitti tuomiostaan 27. elokuuta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Helsingin Sanomien mukaan tämä antoi Jarmushille aikaikkunan poistua maasta, koska tuomio ei ole lainvoimainen.

Navalnyia tukeneita mielenosoittajia vastaan on nostettu lukuisia syytteitä muun muassa koronarajoitusten rikkomisesta, huliganismista sekä poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta.

Venäläisiä saapuu paljon

Venäjältä pääsee Suomeen maarajojen kautta, lentämällä ja vesiteitse. kertoi Rajavartiolaitokselta Suomenlahden merivartioston yleisjohtaja Petteri Salli.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Venäjän kansalaisia saapuu Suomeen päivittäin paljon, myös viime päivinä. Tarkkoja lukuja Salli ei pystynyt heti kertomaan, Helsinki-Vantaa on isoin rajanylityspaikka.

Helsingin rajatarkastusosasto ei antanut STT:lle maanantaina tietoja esimerkiksi mahdollisista osastolle käsittelyyn tulleista turvapaikkahakemuksista. STT ei myöskään tavoittanut maanantaina ulkoministeriöstä ketään kommentoimaan Jarmushin mahdollista Suomeen tuloa tai sitä, vaikuttaisiko Venäjällä annettu matkustuskielto jotenkin asiaan.

.

Navalnyi istuu vankilassa

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Navalnyi itse sai helmikuussa kahden ja puolen vuoden vankeustuomion vanhoista kavallussyytteistä, joita pidetään poliittisina. Hänelle on asetettu uusi rikossyyte, joka voi pidentää vankeutta. Viranomaisten mukaan Navalnyi on perustanut "kansalaisten oikeuksia rikkovan järjestön".

Kesäkuussa Navalnyin järjestöt julistettiin oikeuden päätöksellä äärijärjestöiksi. Tämän on oletettu pyrkivän estämään Navalnyin tukijoiden järjestäytyminen syyskuun duuman vaaleissa.

Navalnyi palasi Venäjälle vuoden alussa Saksasta, jossa häntä hoidettiin myrkytysyrityksen jälkeen. Navalnyin mukaan myrkytyksen takana oli Venäjän turvallisuuspalvelu FSB. Navalnyi otettiin kiinni heti hänen saavuttuaan Moskovaan.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi