play

Irakissa äänestetään väkivaltaisuuksien varjossa –äänestysaktiivisuuden arvioidaan jäävän vain noin 30 prosenttiin

Äänestyspäivänä on vallalla tiukat turvatoimet. Ravintolat, ostoskeskukset ja lentokentät on suljettu päivän ajan. Lehtikuva/AFP

Äänestyspäivänä on vallalla tiukat turvatoimet. Ravintolat, ostoskeskukset ja lentokentät on suljettu päivän ajan. Lehtikuva/AFP

STT-Lehtikuva

Irakissa meneillään olevat ennenaikaiset parlamenttivaalit ovat myönnytys hallitusta vastustaneille mielenosoittajille, mutta merkittävää muutosta niiden ei uskota tuovan. Monet maan 25 miljoonasta äänioikeutetusta todennäköisesti boikotoivat vaaleja, sillä luottoa korruptiosta, työttömyydestä ja surkeista julkisista palveluista kärsivän maan poliittiseen luokkaan ei juuri ole.

Muutamia tunteja ennen äänestyspaikkojen sulkeutumista vaalitoimikunnan johtaja Jalil Adnan arvioi, että äänestysaktiivisuus on vain hieman yli 30 prosenttia. Vuoden 2018 vaaleissa äänestysaktiivisuus oli alle 45 prosenttia.

EU:n vaalitarkkailijaryhmän johtaja Viola von Cramon harmitteli alhaista lukemaa.

–  Tämä on selkeä poliittinen viesti, ja voimme vain toivoa, että Irakin poliitikot ja poliittinen eliitti kuulevat sen, hän sanoi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Pääministeri Mustafa al-Kadhemin tulevaisuus on vaakalaudalla, eivätkä asiantuntijat ole juurikaan ennakoineet, kuka lopulta nousee johtoon. Pääministeri itse yritti innostaa ihmisiä äänestämään ja näin vaikuttamaan sekä omaan että Irakin tulevaisuuteen.

37-vuotias Jimand Khalil kertoi äänestyspaikan jonossa äänestävänsä muuttaakseen maan suuntaa ja vaihtaakseen nykyiset, epäpätevänä pitämänsä johtajat toisiin.

–  He ovat antaneet meille paljon lupauksia, jotka eivät toteutuneet, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Väkivaltaisuudet arkipäivää

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vaalipäivänä on tiukat turvatoimet, sillä väkivaltaiset iskut eri puolilla maata ovat arkipäivää. Äänestäjät tutkitaan äänestyspaikoilla kahteen otteeseen, matkustaminen provinssien välillä on kielletty ja ravintolat, ostoskeskukset ja lentokentät on suljettu päivän ajan.

YK ja EU ovat lähettäneet maahan kymmeniä vaalitarkkailijoita. YK on painottanut, että irakilaisten on saatava äänestää ilman painostusta, pelottelua ja uhkailua.

Pääministerin kanslian ja AFP:n toimittajien mukaan äänestämistä ovat paikoin häirinneet tekniset ongelmat, kuten toimimattomat laitteet ja sormenjälkilukijat. Viranomaistietojen mukaan eräällä äänestyspaikalla yksi sotilas kuoli ja toinen haavoittui sotilaskollegan ampumien vahingonlaukausten vuoksi.

Viranomaiset ovat myös kertoneet, että lähes 80 ihmistä on pidätetty erilaisista vaalirikkeistä epäiltyinä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Alustavia tuloksia odotetaan vuorokauden kuluessa äänestyspaikkojen sulkeutumisesta, mutta lopullisen tuloksen vahvistaminen voi viedä 10 päivää. Tulosten julkistamista seuraavien neuvottelujen on arvioitu kestävän viikkoja.

329 edustajan valinnassa käytettävää järjestelmää on muutettu siten, että tavoitteena on antaa entistä parempi mahdollisuus riippumattomille ehdokkaille perinteisiä uskontoon, etnisyyteen ja lahkoon keskittyviä blokkeja vastaan. Monien asiantuntijoiden mukaan todellista muutosta ei kuitenkaan ole luvassa eikä mielenosoittajien vaatimuksiin järjestelmän korruption kitkemisestä, työpaikkojen luomisesta ja aseistautuneiden ryhmien asettamisesta vastuuseen todennäköisesti vastata.

Mielenosoitukset hiipuivat

Vaalien järjestäminen vuoden etuajassa on harvinainen myönnytys Irakissa lokakuussa 2019 alkaneelle protestiliikkeelle. Kymmenettuhannet ihmiset lähtivät kaduille raivoissaan muun muassa korruptiosta ja työttömyydestä. Satoja ihmisiä kuoli mielenosoituksiin liittyvissä väkivaltaisuuksissa.

Kymmeniä aktivisteja on sittemmin surmattu, kidnapattu ja uhkailtu. Väkivaltaisuuksista on syytetty Iran-mielisiä aseistautuneita ryhmiä, joista monet ovat edustettuina parlamentissa.

Väkivallan ja koronapandemian myötä liikehdintä on suurelta osin hiipunut, ja monet tuntevat nyt raivon sijaan pettymystä.

–  Me haluamme muutosta. Minulla on tutkinto arabiankielisestä kirjallisuudesta, mutta siivoan ravintolan vessaa. Se on nöyryyttävää, kertoi 23-vuotias äänestäjä AFP:lle

Tarkkailijat ovat arvioineet, että vallan tasapainottuminen voi viedä aikaa, kun johtavat poliittiset ryhmät kilpailevat itsenäisten edustajien tuesta.

Irakissa on perinteen mukaisesti shiiapääministeri, parlamentin puhemiehenä sunni ja presidenttinä kurdi.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi