Istuva presidentti näyttää vievän yli 80 prosenttia äänistä Kazakstanissa – Etyj kritisoi ehdokasasettelua, Putin onnitteli presidenttiä vaalivoitosta
Keski-Aasian Kazakstanin istuva presidentti Kasym-Zhomart Tokajev on alustavien tulosten mukaan pääsemässä jatkokaudelle. LEHTIKUVA / AFP
Venäjän presidentti Vladimir Putin on onnitellut Kazakstanin istuvaa presidenttiä Kasym-Zhomart Tokajevia tämän vaalivoitosta.
Putin ylisti viestissään Venäjän ja Kazakstanin strategista kumppanuutta ja liittoa, joka hänen mukaansa perustuu "ystävyyteen, naapuruuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen".
– Tulemme työskentelemään yhdessä kehittääksemme niitä edelleen, Putinin onnitteluviestissä sanottiin Kremlin mukaan.
Venäjän ja Kazakstanin suhteet ovat kiristyneet sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi laajamittaisesti Ukrainaan helmikuussa.
Maan vaaliviranomaisten maanantaina julkaisemien tietojen mukaan Tokajev olisi saamassa noin 81 prosenttia äänistä.
Vaaleissa oli viisi muutakin ehdokasta, mutta yksikään heistä ei onnistunut pääsemään kaksinumeroisille kannatusluvuille. Sen sijaan vajaat kuusi prosenttia äänestäjistä vastusti kaikkia tarjolla olleista ehdokkaista.
Presidentinvaalit ovat ennenaikaiset. Tokajev ilmoitti syyskuussa hakevansa uusilla vaaleilla kansalta mandaattia vallalleen alkuvuoden veristen mielenosoitusten jälkeen.
Elinkustannusten holtittomasta noususta alkunsa saaneissa mielenilmauksissa kuoli ainakin 238 ihmistä.
Tokajevin voitto näytti jo etukäteen varmalta, sillä joitakin opposition ehdokkaita on estetty asettumasta ehdolle ja ehdolle päässeet ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Vaaleja tarkkaileva Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj kritisoikin ehdokasasettelua.
– Vaalit pidettiin sellaisessa poliittisessa ympäristössä, josta puuttui kilpailu. Vaikka vaalit järjestettiin tehokkaasti, ne osoittavat, että tarvitaan lisää uudistuksia, jotta niihin liittyvä lainsäädäntö ja sen toimeenpano ovat yhteneväisiä Etyjin aidon pluralismin takaavien sitoumusten kanssa, Etyjin lausunnossa sanottiin.
uusimmat
Tarinat
Tarinat
Luetuimmat
LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO
Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.
Whatsappilla:
Numeroon 050 3500 245
Toimitus, uutisvihjeet:
010 230 8110
toimitus@karjalainen.fi