play

Italialainen mafiapäällikkö pidätettiin Espanjassa

STT-Lehtikuva

Espanjan poliisi on ilmoittanut pidättäneensä etsintäkuulutetun italialaisen mafiapäällikön Domenico Paviglianitin. Mies kuuluu 'Ndranghetan johtoon.

Ryhmä on yksi Italian vaikutusvaltaisimmista järjestäytyneen rikollisuuden organisaatioista ja pyörittää suurta osaa Euroopan kokaiinikaupasta. Pidätys tapahtui maanantaina Madridissa yhteistyössä Italian poliisin kanssa.

Pidätyshetkellä Paviglianitilla oli mukanaan lähes 6  000 euroa käteistä ja kuusi kännykkää. Pidätetyn katsotaan johtaneen rikollista toimintaa Pohjois-Italiassa ja Etelä-Amerikassa.

Italian lehdistö kutsuu Paviglianitia "pomojen pomoksi", johtuen hänen osallisuudestaan murhiin ja huumekauppaan 1980- ja 1990-luvuilla.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Paviglianiti vapautettiin virheellisesti pari vuotta sitten

Paviglianiti pidätettiin Espanjassa vuonna 1996. Kolme vuotta myöhemmin hänet luovutettiin Italialle, missä hän sai elinkautistuomion. Hänen asianajajansa kuitenkin väittivät, että Espanjan luovutusehdoissa ei tunnusteta elinkautista vankeusrangaistusta, mikä mahdollisti hänen varhaisen vapauttamisensa yli 20 vuoden jälkeen.

Italialaiset syyttäjät tekivät hänestä pidätysmääräyksen sen jälkeen, kun korkein oikeus oli tehnyt päätöksen, jonka mukaan hänet oli vapautettu virheellisesti vuonna 2019.

Espanjan poliisi löysi osan Paviglianitin perheestä Barcelonasta, jossa hän asui useita kuukausia ennen Madridiin muuttoa. Poliisi pidättää säännöllisesti Italian mafian jäseniä Espanjassa, joka on pääasiallinen maahantuloväylä Eurooppaan Latinalaisesta Amerikasta peräisin olevalle kokaiinille ja Pohjois-Afrikasta peräisin olevalle hasikselle.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

'Ndrangheta on peräisin Italian eteläosasta, Calabriasta. Nimi on kreikkaa ja tarkoittaa rohkeutta tai lojaaliutta.

uusimmat

Tarinat

Tarinat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Luetuimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta

LÄHETÄ KUVA TAI VIDEO

Näitkö jotain mielenkiintoista? Lähetä kuva! Voit lähettää Karjalaiselle uutiskuvien ja - videoiden lisäksi ajankohtaisia kuvia, jotka ovat hienoja, mielenkiintoisia, hauskoja tai kertovat erikoisista asioista.

whatsApp

Whatsappilla:

Numeroon 050 3500 245

phone

Toimitus, uutisvihjeet:

010 230 8110

email

toimitus@karjalainen.fi